Meillä oli sukulaisia Tampereella, äiti-Fannyn serkkuja. Fannyn serkku oli Järvisen Elsa, jolla oli Väinö-niminen mies. Väinö oli lastenkodin johtaja ja Elsa oli konttoristi. Elsalla oli veljiäkin, joista Hannes- ja Onni-nimisistä Fanny joskus puhui.
Sitten Elsalla oli Anni-niminen sisko, jota sanottiin maisteriksi, mutta joka todellisuudessa ei koskaan valmistunut maisteriksi, vaikka yliopistossa opiskelikin. Kävi niin, että Annin hermot pettivät ennen kuin ehti maisteriksi valmistua niin kuin joskus opiskelijoille käy. Anni kuoli nuorena. Koskaan ei saatu tietää, mitä tai mihin Anni kuoli. Järvisen pari oli lapseton varakas pari, omistivat autonkin jo silloin 30-luvun puolivälissä.
Eräänä päivänä Tampereelta tuli Elsalta kirje, että he tulisivat juhannuksena käymään, tulisivat jo juhannusaattona. Sekö sitten pisti vilskettä kinttuihin. Siivottiin ja leivottiin, tehtiin sallatit ja lihapullat. Juhannusaattona auto sitten tuli pihaan. Sieltä nousi tukevahko mies ja kaksi kauniisti pukeutunutta kaunista naista. Etenkin Anni oli hyvin kaunis. Sillä oli ylioppilaslakki päässä. Siihen aikaan ylioppilaat käyttivät lakkiaan, menivät melkein mihin tahansa sen lakin kanssa.
Jos siihen aikaan jonkin talon pihaan ilmestyi auto, sitä oli poikaviikarit heti tutkimassa. Niin tuli meidänkin pihaan liuta poikia. Siinä oli Moision Oiva ja Toivo, Lehtilän Pentti, muistaakseni Mäkisen Aimo ja meidän veljekset tietenkin. Sitten siihen tuli Kallion Elvi ja Moision Annikin, muistelen. Me tietysti Ellin kanssa olimme hyvin ylpeitä hienoista sukulaisista. Sepittelimmekin kaikenlaisia tarinoita, että muiden olisi käynyt mahdollisimman paljon kateeksi.
Tämän yhden kerran vaan muistan näiden joukolla käyneen. Elsa kävi kyllä sota-aikana yksinään ainakin pari kertaa hamstraamassa ruokatarvikkeita, kun kaupungeissa oli elintarvikepula.
Vähän myöhemmin, kun olin jo päässyt kansakoulusta jouduin äiti-Fannyn puolesta vastailemaan Elsan kirjeisiin. Muistan vielä osoitteenkin, se oli Pyynikintori 6 A 13.
Minä jouduin muutenkin hoitamaan näitä sihteerin tehtäviä. Aina kun piti johonkin kirje kirjoittaa, minä sain sen melkein aina tehtäväksi. Kirjoittelin vikkiläisille Vihantiin. Silloin kun joskus pidettiin vieraskestejä, minä pantiin kutsut kirjoittamaan raivalalaisillekin.
Sodan loppuvaiheessa meillä oli evakkona hiitolalainen Kärhän Anna tyttärensä Ailin kanssa. Kärhän mammalla oli kaksi poikaa rintamalle, Uuno ja Onni. Kärhän mamma ei osannut kirjoittaa, pyysi minua puolestaan kirjoittamaan pojilleen rintamalle, Aili kun ei suostunut äitinsä kirjuriksi.
Moision Anni ei myöskään osannut kirjoittaa ja Annin teki kovasti mieli saada sotapojilta kirjeitä rintamalta. Niinpä saimme jostakin tuntemattoman sotilaan osoitteen ja minä kirjoitin Annin nimeen kirjeen. Näin alkoi vilkas kirjeenvaihto Annin ja Teurusen Einon välillä. Kun Anni oli saanut postilaatikosta kirjeen, hetipaikalla Anni tuli sitä tuomaan minulle taas vastattavaksi. Käytin tilaisuutta hyväksi ja kirjoitin kaikki hempeydet ja ällötykset mitä vaan osasin ja vastaukset olivat rintamaltapäin samanlaisia. Sekö Annin teki onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti