Mökkejä

 

Ajattelen mökkiä tai mökkejä, siis mökkiasioita, kun tässä kerran kaikenlaisia ”sinisiä ajatuksia” pyörii mielessä, kuten Havukka-ahon ajattelijalla. En tarkoita niitä mökkejä siellä järvien ja muiden vesien rantamilla, nykypäivän hyvinvointimökkejä, vaan niitä vanhoja harmaita oikeita mökkejä, joita vielä muutamia vuosikymmeniä sitten oli minun lapsuus- ja nuoruusaikanani. 

Niitä mökkejä, joissa oli pieni tupa, ehkä pieni kamarikin ja porstua narisevine lattialankkuineen. Se porstualankkujen narina on eritoten jäänyt mieleeni samalla tavalla kuin harmaiden vanhojen veräjien narinakin. 

Niissä mökeissä oli pienien rakennuksien lisäksi mökin ympärillä pieni peltotilkku tai kaksikin peltotilkkua, vähän perunamaata ja pieni heinäsarka, jos sattui vaikka yksi lehmä olemaan. Niillä mökkien asukkailla, joita minä tiesin ja tunsin ei muistaakseni elukoita ollut. 

Muistelen Raivalan kylän mökkien asukkaita, missä lapsena tuli monet kerrat käytyä Helmisen mummulasta käsin. Helmisen naapurina oli useampia pikku mökkejä, oli Kulmalan, Marttilan, Vierikon, Suutari-Vikin ja Ruusan mökit. Milloin niissä käytiin jollakin asialla, joskus muuten vaan. Kaikissa niissä oli narisevat porstuat, harmaata oli joka puolella. 

Vierikon mökki oli meille muksuille oikein lempipaikka, ehkä senkin takia, kun siellä oli silloin vielä asumassa vähän nuorenpaakin väkee. Siellä olin pyssyjä seinällä. Suutarin pojat olivat kovia metsämiehiä, siis metsästäjiä. Ja oli se sukulaispaikkakin, vaikka emme me sitä silloin tienneet. Mökin isäntä, Vierikon Nestori oli Helmisen mummun veli. 

Nestorista oli tullut mökkiläinen sen jälkeen, kun Lukkarinojan talo pantiin kahteen osaan. Toista puolikasta, eli päätaloa jäi emännöimään Maria-tytär, joka avioitui tamperelaisen myllärin kanssa ja josta tätä kautta tuli sukunimeltään Helminen ja meille Mäkelän lapsille Helmisen mummu. 

Toista puolikasta jäi isännöimään mummun veli Julius (Salon Ellen iso-isä). Tämä puolikas kuitenkin pakkohuutokaupan kautta joutui siitä lähtemään ja Julkiuksesta sitä kautta tuli myös mökkiläinen kylän perukoille. 

Tällaista tarinaa olen kuullut vähän yhdeltä ja toiseltakin. Osiltaan ovat mökkitarinoita, joita vähän kaipaillenkin muistelen. Mökin asukkaat olivat köyhää väkee, mutta eivät nälkää näkeviä enää minun aikakautenani. Olenkin kuvitellut sitä tunnelmaa, mitä lapsuudessani koin, kun esim. Epun ja Sandran mökillä käytiin ihan vaan huviksemme, tai taisi mummu meitä joskus lähettää sinne jollekin asiallekin. (Mummu ompeli Kulmalan Epulle alusvaatteita.) Sandran mökillä tai mökin pihalla kasvoi kaikenlaisia kukkiakin, siemenistä kylvettyjä. 

Sireeni ja valkoruusupensaita kukki ja kasvoi pienessä pihapiirissä. Asuinrakennuksessa oli vain yksi huone, johon mentiin porstuan kautta, niin kuin muuallakin. Niillä, eli heillä oli yksi tytär, jolla oli huulihalkio ja jonka nimi oli Ainu. Todennäköisesti kasteessa saatu nimi oli Aino. (Tein sen havainnonvähän myöhemmin, että kaikkia Aino-nimisiä naisia siellä sanottiin Ainuksi.) 

Joskus nuoruudessamme pyöräilimme Tertun kanssa Kuusijoen kylässä joissakin suulitansseissa Koivusen Jaskan kutsumana. Pyöräiltyämme kylän halki huomiomme kiinnittyi pieniin harmaisiin mökkeihin, joita siellä kylällä oli huomattavan paljon. Nimitimmekin kylää ”Harmaan kylän lauluksi”. Tämä nimi johtui taas siitä, kun olin hiljattain lukenut Kyllikki Mäntylän kirjan, jonka nimi oli juuri Harmaan kylän laulu. 

Sieltäkin mökit ovat hävinneet ja tilalle tullut komeita asuintaloja. Tai ovat vaan lahonneet ja kuihtuneet olemattomiin. 

Minä niin tykkäsin harmaista maalaamattomista mökeistä ja joidenkin mökkien asukkaistakin. Ruusan mökki oli Helmisen lähellä metsän reunassa pellon päässä. Mökki ei ollut paljon Helmisen tyttöjen leikkimökkiä suurempi. Siellä käytiin vaikka Ruusa olikin hyvin äkäinen ja salaperäinen ihminen, ainakin meidän mukuloitten mielestä. 

Se koko mökki oli salaperäinen. Siellä ei ollut hellaakaan ollenkaan. Pieni uuni oli, jonka uuninsuulla Ruusa keitti ruokansa mustassa padassa ja musta kahvipannu siellä oli. Keitettäessä ne nostettiin jonkun koukun nokkaa uunin suulle. 

Kesät Ruusa siinä asusti. Kylmiksi talvikuukausiksi Ruusa muutti aina jonnekin, Helmisen mummu sanoi, että sukulaisiin. Ruusa oli ketterä mummu, sillä oli aina kopisevat kengät. Ruusa tuli aina joskus mummulla käymään ja rupesi kerrankin tanssin syntisyydestä puhumaan, kun oli nähnyt meidän muksujen Helmisen pihamaalla leikkivän tanssileikkiä. Käski mummunkin uskovaisena ihmisenä puuttuvan asiaan. Tähän mummu sanoi sen olevan vaan lasten leikkiä. Ruusa suuttui niin, että hyppäsi pari kertaa lattialla niillä kopisevilla korkokengillään malliksi, että tämmöistä, tämmöistä se sitten on. Minun muistaakseni molemmat nokkaantuivat keskenään siitä vähäksi aikaa. 

Sitten oli se meillä Mäkelän liepeillä ollut paljon puhuttu Jokiniemen mökki, Iisakin ja Kreetan asuinsija, jossa paljon käytiin milloin asialla, milloin muuten vaan kiinnostuksesta sitä mökkiä ja sen asukkaita kohtaan. Iisakista ei minulla ole kovin paljon muistikuvia. Kreetasta on paljonkin, hän eli pitempään kuin Iisakki. Sen sammakkojutun olen jo kertonutkin, kun Kreetalle poikkeutettin pieni söpö sammakko pyhäkoulusta tullessamme ja tuliaisesta Kreeta ei yhtään tykännyt.