Elli Ylikosken hautajaisista oli kulunut parisen viikkoa, kun tytöt jo alkoi kiusoitella toisiaan isännällä, kuten arvata saattoikin. Olihan isäntä vielä nuori ja komea mies. Muistan, kun Jokelan Aili, joka oli meistä kaikkein vanhin, vähän yli kolmenkymmenen, Tykkööltä kotoisin oleva, sanoi kerrankin, että se joka tähän joskus tulee, saa kyllä lyödä kätensä kyynärpäitä myöten paskaan. Sillä sitten joukolla naurettiin, kun Aili noin kuvaannollisesti asian esitti.
Kerran, kun olimme joukolla tuvan puolella pukemassa takkeja, kun olimme kotiin lähdössä, isäntä tuli sinne ja kysyi, että onko Mäkelän Eila täällä vielä. Sanoin olevani. Pyysi minun viemään Olaville kirjeen, ehkä joku kokouskutsu. Sitten kun isäntä oli poistunut, kaikki naureskeli, että nyt se jo kyselee Mäkelän Eilaa.
Marjamäen Aino oli kouluaikana mennyt kihloihin Heinosen Laurin kanssa. Häät oli syksyllä, kun koulu oli loppunut juhannuksen alla. Meiltäkin menimme Ellin kanssa häätilaisuuteen. Paikalle päästyämme väkeä oli niin paljon, että pienet tilat oli täynnä ahtauteen asti. Kaikille ei oikein löytynyt istuinpaikkojakaan. Sinne oli lankuista rakenneltu penkkejä, jotka oli täynnä istujia.
Yhdellä penkillä istui Ylikosken Jaakko, teki tilaa vieruskaveriinsa, sanoi minulle, joka seisoin ovensuupuolessa monen muun kanssa, että ”Tule Eila tänne istumaan minun viereeni, täällä on sulle paikka”. Minä en mennyt, jos joku muu olisi sitä paikkaa tarjonnut, olisin ilomielellä mennyt, mutta vanha kauna nosti päätään. Asia jäi siihen.
Seuraavana keväänä kyläkunnalla oli uutta se, että helluntaiseurakuntalaiset tulivat pitämään kokouksiaan kyläkunnalle. Sorrinperälläkin ne kulkivat melkein talosta taloon. Tilaisuuksissa oli aina paljon väkeä, etenkin nuoria naisia veti puoleensa kaksi nuorenpuoleista laulaja- ja puhujamiestä, joilla oli hyvät lauluäänet. Niitä mentiin kuuntelemaan kuin joitakin iskelmätähtiä isoilla porukoilla.
Kerran oli taas Lehtilässä helluntaiseurat, joihin mekin Tertun kanssa lähdimme. Väkeä oli taas tuvan täydeltä, eteiseen oli ovi auki. Siellä istui paikkakunnan miesväkee Lammin Masaa myöten. Huomasin, että niiden miesten joukossa istui Ylikosken Jaskakin. Arvasin heti, että se oli tullut sinne minun takiani, eihän se muuten helluntaiseuroihin olisi tullut, näin ajattelin.
Lähdimme porukalla kävellen kukin koteihimme. Meitäkin oli iso joukko. Moision mutkaan päästyämme tuli joku takaa polkupyörällä. Se joku oli Ylikosken Jaakko, joka jäi kävellen taluttamaan pyöräänsä. Porukasta aina joku poikkesi tiehaaran tullen kotiinsa. Viimeisenä jäimme matkaamaan Ylikosken Jaakko ja me Tertun kanssa. Jaakko sanoi, että hän kävelee sinne meille Olavin juttusille.
Mielessäni liikkui monenlaisia ajatuksia, rupateltiin niitä näitä. Tulimme koti-Mäkelän pihaan, jossa Olavi seisoskeli kesäillassa. Jaakko jäi Olavin juttusille pihamaalle, me Tertun kanssa livahdimme kesäasuntoomme aittaan, eli puodiin, johon oli ovi auki. Sekavat ajatukset risteilivät mielessäni. Ajattelin, että kyllä sillä todennäköisesti on vaan Olaville asiaa. Ei sen kummallisemmasta ole kysymys ja vähän toivoinkin, että poikkeaisipa täällä meidän neitsytkammiossamme. Niitä entisiä tuntemuksia alkoi tulla esille, niitä mitä silloin siellä ikkunan vieressä katsoessani ja jotka sitten saivat niin nolon lopun.
Kului puoli tuntia, niin kookas hahmo ilmestyi oviaukkoon, hän kysyi, ”saako tulla?” Terttu aavisti tilanteen ja lähti hienotunteisesti kävelemään pirttiin. Jaakko sanoi, että tulin Eila kysymään, lähdetkö ensi pyhäiltana elokuviin hänen kanssaan. Lupasin lähteä. Jaakko kertoi, että hän viime talvena ajatteli monta kertaa lähteä täällä käymään, mutta ei oikein rohjennut siinä pelossa tai luulossa, että torjun hänet.
Jonkun ajan kuluttua lähti pyöräilemään kotiaan kohti pyhäiltana nähdään toivotuksin. Sillä hetkellä ajattelin, että nyt kyllä Mäkelän plikkaa viedään.
Siitä elokuvareissusta alkaen sitten lähti käyntiin minun elämäni ”tarkoitus”, kun varhaisnuoruuteni aikoina joskus ajattelin oman elämäni tarkoitusta. Olin joskus hyvin nuorena tyttönä vakaassa aikomuksessa lähteä erään poikamiesisännän matkaan tämän pyynnöstä, mutta jostain syystä kieltäydyin, vaikka aivan toisin ajattelin ja jota sitten kuitenkin kaduin.
Jälkeenpäin ajatellen liekö niin, että minua ohjattiin jo silloin tänne Ylikoskelle päin. Jotain kummallista siinäkin asiassa oli, näin ehkä täytyi tapahtua.
Täällä silloin kutomakouluaikana eräänä päivänä ilmestyi mustalaisnainen, niin kuin silloin romaaneja kutsuttiin, oli jostakin varmaan kuullut, että täällä on paljon nuoria naisia. Ajatteli tietenkin, että siellä on hyvä tienistipaikka. Niin me sitten annoimme kohtalomme kulun naisen käsiin. Minullekin joku lainasin rahan, minulla ei koskaan rahaa mukanani ollut.
Oman tulevaisuuteni ennustuksesta ei jäänyt mieleeni muuta kuin se kohta, kun ennustaja sanoi että ”Vaikka olet niin riskin näköinen ihminen, sinä et saa kuin viisi lasta”. (Se taas viittasi sen aikaisiin lapsilukumäärään, siihen aikaan se lukumäärä oli perheissä vähäinen.) Olen joskus naureskellut paljon myöhemmin, että vain yhdellä lapsella ennustaja erehtyi.
Siinä se on pienoiskoossa minun elämäntarinani alkaen nuoruusvuosista mummun päiviin.
Kerran Kirkolla asuessamme katselimme Jaakon kanssa telkkarista Tapio Rautavaaran esiintymistä, jossa mestari lauloi mm. kappaleen ”En päivääkään vaihtaisi pois”. Jaakko sanoi laulun loputtua: ”Ja minä en päivääkään vaihtaisi pois siitä ajasta, mitä olen Eilan kanssa saanut olla”. Minulle tuli kyyneleet silmiin. Se oli kaunein tunnustus, mitä olen koskaan saanut.
Näin sitten vuodet kuluivat, elämän ehtoo on koittanut. Mummujen tavoin istun usein keinutuolissa ja kudon sukkaa, kissa vaan puuttuu. Nuutin poistuttua uutta kissaa ei ole tilalle tullut. Kulkukissatkin ovat häipyneet johonkin tuntemattomaan.
Iloista elämää tuovat isomummulle aina silloin tällöin
Daniel ja Gabsu. Jos vielä näkisin Amandankin tuossa tepsuttelemassa, elämäni
tarkoitus olisi siinä. Minulla on hieno näköala tämän nykyisen rakkaan kotini
ikkunasta tuonne pellon takana olevaan metsään. Saan hämyiltoina katsella, kun
korven komerot yöksi sulkeutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti