Perjantaina 27.4. poistui kappale vanhan Ylikosken historiaa, tuli nimittäin liuta kaatomiehiä ja poistivat vanhat koivut Paja-ahteen tien varrelta. Siellä ne nyt toistaiseksi makaavat siisteissä pinoissa molemmin puolin tietä. Siinä meni pari koivuvanhusta tästä pihapiiristäkin.
Sen koivukujan istuttamista Jaakko joskus muisteli. Ne istutettiin hänen ollessaan silloin vielä pikkupoika. Sanoi Toivo-vainaan olleen siinä hommassa ahkerasti mukana. Lieneekö Toivo ollut silloin 16-17 vuotias ja Jaakko 5-6 vuotias. Aikamoinen homma siinä on kuitenkin silloin ollut kahden pitkän koivurivin istuttamisessa.
Oli mahtava tunnelma joskus pyöräillessäni sitä Paja-ahdetta Ylisen suuntaan päin, koivut seisoivat kuin kunniavartiossa molemmin puolin tien reunalla peipposten laulaessa sulosuulla koivujen oksilla. Oli se mahtavaa.
Kyllä ne jo vanhuudenlepoon ansaisivat päästäkin ehkä lopuksi tuhkattavaksi jonkun perheen takkauuniin. Kaiholla kuitenkin näitä mahtavia koivuja muistelen, antoivat ne osaltaan minulle iloa kesäisillä kauneuksillaan ja mahtavilla rungoillaan. Olivat siinä sitten peippojen laulupuunakin. Koivuja kasvaa aina uusia ja uusia. Aina ovat jonkun ilona, ehkä joskus vähän riesanakin, silloin kun syksyisin pudottavat äärettömät määrät lehtiään pihan siivoojan harmiksi.
Koivu on silloinkin kauneimmillaan, kun talvi kietoo sen vaippaansa valkoisin hunnuin näin innoittamaan runoilijoitakin runoratsulla laukkaamaan.
Valkorunkoisia koivuja kasvaa Myllymökin rinteessä, sorjarunkoisia pitkiä koivuja, joiden latvat alkaa kohta hipoa taivasta, niissä on silmänruokaa. Marjamäen Mauno aikoinaan neuvoi siihen rinteeseen istuttamaan koivun taimia ja niin tehtiin. Siellä ne ovat nyt silmänilona sille, joka haluaa ja osaa niitä sillä’ silmällä katsella.
Koivut ovat tällä hetkellä taas vähitellen puhkeamassa lehteen, vähän myöhässä olevat kolean kevään takia. Tälläkin hetkellä käy navakka tuuli. Leskenlehti on kukassa, mutta ovat sulkeneet kukkansa paljon päivisinkin koleiden säiden takia.
Näin taas senkin ihmeen, kun kottaraispariskunta laulelivat
lehtikuusen oksilla, joten eivät oli meitä tyystin jättäneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti