Joulumuistoja

 

Olimme Kalevin kanssa ehkä siinä 7 ja 6 -vuotiaat, uskoimme osittain joulupukkiin ja tonttuihin. Uskoimme vielä niinkin paljon, että lähettelimme joulun aluspäivinä tontuille kirjeitä pukille vietäväksi. Veimme joululahjatoivomuksemme vanhaan puuliiveriin. Pettymys oli suuri ellei kirjeitä oltu noudettu, mutta kerran suureksi iloksemme kirjeet oli hävinnyt. 

Sitä en muista, kuinka paljon lahjapyynnöistämme toteutui. Elin joulunaikaa joulupukki- ja tonttumaailmassa, mielikuvitusmaailma, missä näki kaikenlaista tonttulaelämää. Samoin kesäisin sinipiika- ja keijumaailma täytti mielikuvituksen. Olin jopa näkevinäni joskus keijujen karkeloivan Pehkuhaasiametsässä. 

Silloin samaisen joulunaattoaamuna oli noustu jo hyvin varhain, niin kuin aina jouluaattoaamuisin. Lunta oli pieni kerrostuma. Sitä oli satanut viimehetkessä aattoaamuna. Muistan, kun äiti sanoi, että oli hyvä, että edes pieni kerros tuli lunta, tuo joulun tunnelmaa. 

Sisällä tuvassa tai pirtissä oli joulutouhut meneillään. Äiti leipoi kakkoo, oikein joulukakkoo, johon oli laitettu vehnäjauhoja ohrajauhojen lisäksi. Arkipyhäkakko leivottiin paljaista ohrajauhoista. Äiti käski minun ja Kalevin mennä hakemaan puusylykset hellaan. Oltiin tavattoman tottelevaisia, kun oli jouluaatto. Vanhan harmaan puuliiverin vieressä oli pitkä halkopino ja kun kasasimme puita syliimme, kuvittelimme ja vähän uskoimmekin, että tontut asusti siellä halkopinon alla. 

Kalevi keksi siinä touhutessamme laulunkin, joka alkoi sanoilla ”Tonttu se hyppäsi pinon päälle”. Kuolemaksenikaan en muista, kuinka se jatkui. Siinä oli vielä vähän jatkoakin, puhuttiin jotain tossujen vilahtelusta. 

En muista, oliko se juuri se jouluaatto, kun pukkina oli Forssin Tyyne ja jonka Olavi tunnisti. Pukki sanoi olevansa kovin viluinen ja vanha. Kalevi sai lahjaksi pyörähevosen ja Terttu matalan pienen keinutuolin. Ne olivat Forssin Vihtorin tekemiä puutöitä. Vihtori oli taitava käsistään, valmisti näitä töitä myytäväksi. Niitä Äijänojan Hilma ja Forssin Hilja kävivät kauppaamassa Ikaalisissa asti Äijänojan pienellä valkoisella hevosella. 

Saimme kaikin tasapuolisesti joululahjoja, muista sellaisen pienen leikkikahvikalustonkin, jonka saimme Ellin kanssa yhteisesti. Se oli meistä maailman hienoimpia joululahjoja. 

Tapaninpäivänä saimme mennä naapureihin katsomaan, mitä kaverit olivat pukilta saaneet, mm., mitä Kallion Elvi oli saanut. Mentiin ensin Kalliolle ja sieltä jatkettiin Elvin kanssa Moisiolle. Siellä Moision veljekset Oiva ja Toivo näyttivät ylpeänä joululahjaksi saamiaan jojopelejä (vai kirjoitetaanko se jo-jo?). Tulivat ihan meidän eteemme hypityttämään niitä ja olivat ikionnellisia. 

Loppiaisen jälkeen riisuttiin aina joulukuusi ja siinä olevat joulukuusen karamellit jaettiin aina meidän tenavien kesken. Sekin oli aina sellainen odotettava tapahtuma. Sitten kouluikäiset menivät taas koulua jatkamaan. Usein siihen aikaan oli yleensä kovat pakkaset. 

Jouluateriaan minun lapsuudessani kuului paljolti nämä nykyisetkin perinneruuat. Oli lipeäkalaa, (sanottiin livekalaksi), perunat, soosit ja lihapullat, kinkku, rosolle, (sanottiin sallatiksi), muita salaatteja ei silloin ollut. Oli lanttu- ja perunalaatikkoa, myös makaroonilaatikkoo. Jälkiruokana riisipuuro ja rusinasoppa. 

Joulupäivä oli vielä syömisjuhlaa, mutta tapaninpäivänä syötiin jo joulun tähteitä. Joulupäivänä oli joskus aterialle kutsuttu Haavanlammin Martti, ankeissa oloissa elävä yksinäinen mies.