Menneitten muisteleminen on viime vuosien aikana tullut vahvasti esille, kun istuskelen keinutuolissa tai vaikka pöydän äärellä. Niin kuin se Loirin Tonttu siellä ladon tai aitan parvella ihmetteli tuota ajanvirran vierimistä, kun vuodet vierii ja vierii, niitä ei pysäytä mikään. Sukupolvet vaihtuu pikaista vauhtia nyt jo tästä minun ikäiseni näkökulmasta tuntien ja katsellen. Näin se vaan on.
Muistot palaa aina vaan sinne kauas menneeseen aikaan, lapsuuteen ja nuoruuteen. Lapsuusajalta muistan tavattoman paljon asioita aina kolmivuotiaasta lähtien. Muistan ihmisten ääniä, muistan pieniä tapahtumia. Muistan senkin erään kevättapahtuman jäiden lähdön aikaan, kun ihmisiä, miehiä pyöri sillan ympärillä, kun jäälautat oli väkisin viedä sillan. Köydet ja lapiot ovat jääneet mieleeni, oli siinä pitkiä riukujakin. Olisinkohan ollut 3-4 -vuotias silloin. Jonkun mukana minäkin sinne pääsin katsomaan sitä näytelmää ja se joku oli todennäköisesti Olavi.
Tuo pieni joki näytteli suurta osaa lapsuuden leikeissämme kesällä ja talvella. Sillan seutu molemmin puolin siltaa oli tavattoman kiva paikka meille ”talostelijoille” ja siinä joki näytteli suurta osaa kosken kivineen ja lumpeen kukkineen, joista rakentelimme helminauhoja ja oltiin niin hienoja neitejä että.
Se kesäinen pyykkipata siinä sillan kupeella ja ne pyykkärit pyykkilautoineen jäi ikipäiviksi muistoihin, näiden pyykkärien joukkoon minäkin neljätoistavuotiaasta lähtien vakituisesti kuuluin. Se oli hauskaa etenkin, jos sattui sää suosimaan. Sai levätä välillä kiven päällä istuskellen.
Siinä paikassa oli oma kesätuoksunsa, jonka vieläkin sieraimissaan aistin. Sudenkorentoja lenteli paljon. Mihin lienee nekin kadonneet? Se pyykkipaikka oli vielä niin mukavasti tien varressa ja siinä sillan kupeessa, että aina, tai useinkin joku ohikulkija pysähtyi juttusille. Jokivarren miehiä kulki Reiminmaalla kylvö- ja korjuuaikoina, rattaiden kopse sillalla oli tavattoman tuttu ääni. Rattailta saattoi joku mennessään huomauttaa: ”jaa, plikat on ruvennu pyykille!”
Mäkisen Selma oli meillä vakiokylässäkävijä. Muistan Selmankin joskus pysähtyneen meitä pyykkäreitä jututtamaan, kun meni meille kylään. Selma vaihtoi aina pyhäessun eteensä ja laittoi pyhävillatakin ylleen, kun kylään lähti. Se oli yleinen tapa. Muistan vielä Kallion emännänkin pyhäessun, sellaisen ristiraitaisen, jossa oli koristenauhaa.
Sitä pyykkitavaraa oli kesäisin aina valtavan paljon pestävänä, kun talven villa- ja päällysvaatteet pestiin rannassa aina kesäaikana. Sitten tuli säkkien ja mattojen vuoro. Pata höyrysi lämmintä vettä, ikimuistettava savun tuoksu levisi pesästä padan alta.
Vähän muistelen, tai paljonkin, on lapsuus- ja nuoruusmuistoja siitä suulirakennuksestakin, joka oli siinä teiden mutkassa ja jonka seinien sisällä tapahtui aikoinaan paljon leikin ja työn merkeissä ja joka Olavin isännyyden aikana minun muistini mukaan hajotettiin, kun kattoja suulin päältä alkoi tippua. Siinä oli ainakin kolme katto-osaa. Oli puintisuulin, pahnasuulin ja ruumensuulin katot. Niissä tiloissa, tai niissäkin tiloissa niitä ikimuistoisia lapsuuden leikkejä paljon leikittiin.
Ainoa muistikuva naapurin, eli Kalliokosken Ainosta liittyy juuri näihin leikkeihimme sieltä suulin lattialta. Olimme Ellin kanssa lakaisseet lattian puhtaaksi ja koristelleet sen koivunoksilla. Leikimme viettävämme jotakin kesäjuhlaa, kun Kallion Aino tulla tupsahti keskelle ”juhlahumua”, nauroi ja sanoi, että kyllä te olette lapsellisia, voi tuota Eilaakin. Aino oli Kallion lapsista kolmas, Toivon ja Paavon jälkeen muistaakseni v. 1919 syntynyt. Aino kuoli lentävään keuhkotautiin todennäköisesti jo samana vuonna, jona minä Ainoo muistelen. Sen takia muistikuva Ainosta on minulla jäänyt niin hataraksi.
Sen suulin katollekin usein kiivettiin, vaikka siitä kyllä kiellettiin, mutta se pahnasuulin katto oli niin mainio paikka oleilla, kun sen harjalta näkyi vaikka kuinka kauas. Silloin eivät leppäpuskat olleet näköesteinä. Se katto oli olkilyhteistä tehty ja sen takia niin turvallinen kiipeilypaikka ja sieltä näkyi niin hyvin sekin, mitä Kallion ja Forssilan pihapiirissä puuhailtiin. Sieltä näkyi maantiellä liikkujatkin kauaksi molempiin suuntiin, Ylikosken ja Karhuperän suunnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti