Joulutonttujen lumoissa

 

Istuskelen iltahämärässä keinutuolissa kammarin puolella vanhojen tapojeni mukaan. Muistelen mennyttä aikaa, lapsuuttani, nuoruuttani ja elämääni ja oloani täällä Ylikoskella, jossa olen suurimman osan elämäntyöstäni tehnyt. Kaikilla meillä ikäihmisillä on elämäntyö takanamme, ainakin jonkinlainen sellainen. 

Käyn ajatuksissani usein siellä Mäkelän mäellä. Muistelen lähinnä lapsuusaikojani ja sitä, kuinka rikasta, etenkin tapahtumarikasta aikaa se oli. Näin joulun lähestyessä ne muistot lähinnä aina palaa mieleen, jopa ne samat tunnelmatkin saattaa elävästi tuntea. Ja ne joulutuoksut minun mielestäni, tai minun tunnelmissani kaikki tuoksui silloin joululta. Jopa sanomalehtipaperikin, johon käärittiin joku pieni lahja, joka vietin illalla portaille joulutonttua varten. Se lahja saattoi olla joku pulla tai pari ratsukaramellia. 

Se oli sitä lapsuusaikaa, kun vielä vakaasti uskoimme joulupukkiin ja tonttuihin ja siihen, että tontut hiippailivat iltaisin pihatantereilla. Saattoi kestää pari kolmekin iltaa ennekuin paketit katosivat portailta, välillä ne kyllä päivän ajaksi otettiin sisälle odottamaan iltaa. 

Olimme niin joulutonttujen lumoissa, etenkin minä ja Kalevi olimme silloin vielä alle kouluikäisiä. Elli ja Olavi olivat sen vaiheen jo ohittaneet. Olavi päätti jokin ilta huijata meitä pukemalla joitakin rytkyjä päälleen ja kerran illan pimetessä, kun taas olimme kuulostelemassa ja tuijottelemassa pimeyteen, että edes vilaukselta tontun näkisimme. 

Seisoskelimme portaiden edessä, kun yhtäkkiä tallin takaa ilmestyi joku hahmo pimeydestä navettatielle. Mutta Olavi esitti osansa niin huonosti, että kohta arvasimme, kuka oli asialla. Vähän se uskomus joulutonttuihin silloin katosi. Saisi niitä tonttuja olla ihan oikeesti olla edes jouluaikaan. On ihan väärä ilmaus, kun jotakin tyhmiä ihmisiä joissakin tilanteissa haukutaan tontuiksi. Minun mielestäni tontut ovat olleet ainakin ennen vanhaan jonkinlaisia hyväntahdon lähettiläitä. 

Yksi asia on, joka taas virittää tämänkin joulun aikaan minun tosi joulutunnelmiin ja se asia on, kun kuulen radiosta taas Jussi Björlingin laulamana On Jouluyö. Täytyy taas kerran silloin ihmetellä, että joku ihminen voi saada aikaan tuollaisen esityksen, joka on kuin aivan toisesta maailmasta, niin minä sen koen. 

Laulua, sitä joululaulua monet muutkin tenorit upeasti laulavatkin, mutta siitä muilta laulajilta minun korvallani kuultuna puuttuu se sävy, se laulun ydin, joka on vain ”Tampereen Jussilla”, millä nimellä suomalaiset mielellään, ainakin aikaisempina aikoina Björlingin Jussia nimittivät. Oli kuulemma käynyt syntymässä Tampereella joskus 1900 -luvun alkuvaiheissa perheen ollessa matkalla Suomessa (näin taru kertoo). 

Sitten taas tänäkin jouluaattona, v. 2010, pukit, tontut ja porot liikkeelle! 

Runoistakin vielä puheenollen minun mielirunoni näin jouluaikaan on aina ollut Jylhän Pyhä Yö. Koskettava, puhutteleva!