Kesämyssy

 

Holmalan, eli Riku Mäkelän tyttärien Ellen ja Lauran kanssa kävimme vuoroin toistemme tykönä vähän niin kuin sukuloimassa, serkuksia kun ollaan. Ellen ja Lauran koti oli Parkanon Raivalassa. 

Kerrankin taas Elle ja Laura olivat meillä viikonloppua viettämässä. Olimme silloin noin kolme-neljätoistavuotiaita. Touhusimme kaikenlaista, pelattiin palloa ym. En muista, olinko se minä vaiko Elli, joka ehdotti, että mennään opetteleen suuliin tanssaamista. Sinne mentiin, suulin lattia oli tyhjänä ja siinä sitten alettiin ottamaan askelia. Elle sanoi, että hän osaa kyllä jenkkaa, joten jenkan oppitunti alkoi. Mutta siitä ei tahtonut tulla mitään, kun Kalevi teki kaikenlaista ilkityötä. Hän oli siellä yleisönä Tertun kanssa seuraamassa tanssiharjoitusta. 

Jonkin ajan kuluttua sinne suuliin saapui Olavi ja Kallion Paavo. Harjoitukset loppuivat siihen, kun ne nauroivat meidän touhuamme. 

Näitä Ellen kanssa muistelimme montakin kertaa soitellessamme. Nyt on soitotkin jo jääneet. Elle ei enää jaksa menneitä muistella eikä enää soitellakaan. Näin on minunkin soittelemiseni sinne Rantakotoon jäänyt, kun Ellestä ei enää ole kovin keskustelukaveriksi. 

Eräs lapsuusmuisto, etenkin Ellellä oli jäänyt mieleen ja jota, tai jonka muisteleminen on aina Elleä naurattanut. Ellen taas eräänä kesäsunnuntaina meillä ollessaan lähdimme Äijänojalle Viljamin pyhäkouluun taas kerran minä, Elli ja Elle. Äiti oli torstaina käynyt torilla ja oli ostanut torikauppiaalta minulle ja Ellille puoli- eli nilkkasukat ja valkoiset virkatut kesämyssyt. Sen myssyn laitoin päähäni sinne pyhäkouluunkin ja siitä olin hyvin ylpeä. Elli ja Elle olivat ilman päähinettä siellä. 

Sinne Äijänojalle oli saapunut naapurin, eli Saarijoen vanhaisäntä. Istui siellä, kun mekin sinne saavuimme. Ehkä oli vaan tullut aikansa kuluksi tarinoimaan Aleksin kanssa. Hän oli ahkera pikanellin purija ja kova syljeskelemään ihan vaan lattiallekin. 

Tämä Saarijoen Pranssi istui meistä ehkä noin metrin päässä, oli jäänyt seuraamaan pyhäkoulutoimitusta. Jossakin vaiheessa Pranssia alkoi yskityttämään niin, että nuuskakuraa lensi vähän ympäriinsä ja eikös vaan osa lentänyt minun hienoon valkoiseen lakkiinkin, josta olin niin ylpeä. Suuri ruskea läiskä koristi minun vitivalkoista lakkiani. 

Pyhäkoulusta lähdettyämme Elli tai Elle huomautti, että katto, mitä sun lakissas on. Elle ja Elli nauroivat katketakseen koko paluumatkan. Minä suutuin ja aloin niitä nyrkittämään. Että kehtas pilata minun harvinaisen hienon lakkini. Sillä asialla riitti naurua pitkäksi aikaa. Elle sanoi, kun taas kerran tätä juttua muisteltiin, että kyllä se oli hänelle mieleen. Hän oli tosi vahingoniloinen, kun hän oli siitä niin kateellinen ja minä olin ollut siitä niin rehevä ja leuhka. 

Muistelen, että äiti sai sen läiskän pesemällä lähtemään. Useinkin tuollaiset aineet jättää lähtemättömät jäljet. Siihen aikaan oltiin tavattoman onnellisia, jos saatiin vaikka uudet nilkkasukat tai uusi essu eli esiliina, tai vaikka joku hieno koristeltu nenäliina, joita joulupukki oli ottanut tavakseen tuoda. Ei niihin nenää niistetty, ne pidettiin vaan koristeena jossain pöydän päällä. Tai kylään lähdettäessä, vaikkapa Raivalaan, otettiin taskuun mukaan ja sai serkkuplikoille näyttää, että mulla tällainen on. 

Tämä juttu Salon Ellenkin mielestä on ollut kaikkein hauskin ja mieleenpainuvin muisto meidän kanssamme touhutessa.