Talvisodan syttymispäivänä meillä tehtiin pärekoppia. Kaharin Franssi eli Pranssi ja Lehtilän Väinö olivat niitä tekemässä. Lattialla oli lastuja isot kasat, tunnelmat olivat ankeat mutta voitontahtoiset. Lehtilän Väinö kertoi yöllä nähneensä unen, kuinka venäläisiä lentokoneita lensi kylän yli ja joku oli tullut kertomaan Väinölle, että tuonne ne meni, oli näyttänyt suuntaa.
Siinä kaiken tohinan ja hämmennyksen keskelle ilmestyi Peräkorven Veeru ja tapansa mukaan istui sohvankannelle puhumattomana niin kuin ennenkin, ei ottanut osaa sotakeskusteluihin eikä muihinkaan asioihin. Jossain vaiheessa Kaharin Pranssilta hukkui puukko, jokin pärepuukko. Sitä joukolla etsittiin. Äiti rupesi tiukkaamaan Veerulta, että näkikö Veeru. Kysyi kahteenkin kertaan, että näkikö Veeru.
Siitä näkiköveeru -lauseesta tai sanomasta muodostui myöhemmin jonkinlainen lentävä lause, mitä tilanteen mukaan toistettiin. Veeru ei vastannut, näkikö hän vai ei kadonnutta puukkoo. Jokainen vähän mielessään epäili, että puukko oli sujahtanut Veerun taskuun.
Puukko löytyi kumminkin jostakin pärekasan alta. Mieleeni ei
ole jäänyt, kauanko Veeru eli Feelis viipyi, todennäköisesti syömistä satuaan
jatkoi matkaa. Tämä on muisto talvisodan ensimmäiseltä päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti