Tarinoita Koti-Mäkelän entisistä naapureista, osa II

 

Haavanlammin Martti oli kotonaan jonkinlaisena hyyryläisenä, eleli omassa ruokataloudessaan. Jalmari, Elle ja Manta aterioivat keittiön pöydän ääressä ja Marttilla oli pirtin puolella oma ruokailunurkkauksensa ja omat eväät ja oma sänky seinällä ovisuupielessä. Martti joutui talvisotaan ensimmäisten joukossa. Taisteli Taipaleen lohkolla. Rauhan tultua Martin kotiuduttua tuli paljon uusia tarinan aiheita. Niitä riitti kerrottavaksi melkein jokaiselle illalle. Kertoi mm. sellaisen jutun, kun oli monta yötä valvottu linjoilla yhteen menoon, hän rupesi näkemään harhoja etulinjassa. Hänen eteensä ilmestyi kaunis kesäinen maisema vaikka todellisuudessa oli 30 asteen pakkanen. Siellä oli vihreä nurmikko ja aurinko paistoi, miehet kävelivät nurmikolla lyhythihaiset paidat päällä. Viimein Martti havahtui karmeaan todellisuuteen. Jatkoa tälle näkytarinalle en muista. 

Sitten tuli jatkosodan aika, jossa tietysti Martti oli taas mukana. Tämän sodan aikana Martti pääsi käymään joskus lomallakin. Taas kerrottiin sotatarinoita. Muistan tai on erityisesti jäänyt mieleeni juttu, kun käytiin Siiramäen taisteluita ja sinne tuotiin pelokkaita ja arkoja nuoria 24-25 syntyneitä sotilaita. Ja kun niitä lähetettiin etulinjaan edesmennyt kenraali liekö silloin ollut eversti tai joku muu upseeri (se upseeri oli Adolf Ehnrooth), oli rohkaissut näitä lausumalla, että ei ryssää tartte pelätä, se on vaan pieni musta piru. Tämä oli Martin mielestä hauskasti sanottu. Sodan loputtua näitä sotatarinoita Marttilla riitti moneksi vuodeksi. Oli sellaisiakin sodankävijöitä, jotka vaikenivat vallan. 

Sodan jälkeen Martti työskenteli rakennustöissä Niinisalon koeasemalla, missä sillä oli kaikenlaisia työkavereita, niistäkin Martilla oli kerrottavana kaikenlaisia juttuja. Martti ei ollut koskaan ollut kovin naisten suosiossa.  

Vähän jo ikämiehenä ollessaan Marttikin kohtalonsa löysi lesken persoonassa, hän oli sotaleski ja jonka pojat olivat aikuisia miehiä. Martti muutti tämän luokse. Vihille eivät menneet, koska leski olisi menettänyt sotaleskikorvauksensa. Ei Martti kovinkaan kauan ehtinyt lesken toverina elämään, muutaman vuoden muistaakseni, kun Martti sairastui keuhkosyöpään, mihin sitten kuoli samanaikaisesti kuin Pajulan Jormakin. Myöhemmin Viljami, Martin veljen kertoman mukaan hautajaisjärjestelyjen yhteydessä paljastui, että Martin omaisuus, siis rahavarat olivat häipyneet lähes olemattomiin lesken poikien huijatessa Martin rahat, joita ei varmaan kovin vähääkään ollut, se tiedettiin. Siitä Viljami oli hyvin katkera. 

Kaharin Lempi ja Franssi olivat menettäneet Kahari-nimisen talonsa pakkohuutokaupassa Lehtilän Vihtorille. Kahari oli Lempin kotitila. Täältä on lähtenyt Kaharin suvun leviäminen vähän joka taholle. Lempi oli tietääkseni Kaharin Kreetan ja Simpon lapsista vanhin. Jostakin syystä Kaharin tila on jäänyt Lempin ja Lempin ensimmäisen miehen Kaharin Anssun asuttavaksi eikä Lempin kummankaan veljen, Kallen tai Toivon, haltuun. Näistä tuli mökkiläisiä. Lempillä oli minun tuntemiani ja tiedossani olevia siskoja Karboffin Hilta ja Katajiston Elina. Koskisen Alviina oli näiden sisarpuoli, jonka Mylly-Maija oli aikoinaan hankkinut Kaharin Simpon kanssa. Tiedossa ei ole, miksi Simppo hylkäsi Maijan. 

Lempi jäi leskeksi, kun Lempin ensimmäisen miehen Kaharin Anssun (Anselmi) hevonen potkaisi hengiltä, näin olen kuullut. Vilho ja Kalle jäivät isästään orvoiksi. Lempi avioitui uudelleen Haapakosken Franssin kanssa. Franssin sukunimestä tuli myös Kahari. Talon asuminen ei Franssilta kovin hyvin onnistunut. Kerrottiin, että siellä syötiin enemmän kuin tienattiin (tämä oli Mäkitalon Pranssin lausunto). Niin talo pakkohuutokaupattiin, minkä Lehtilän Vihtori sitten sai. Kaharin talo oli tyypillinen pitkä harmaa rakennus, molemmissa päädyissä oli kamari. Moision puoleisessa pirtissä asuivat eläkemuori ja -vaari Kreeta ja Simppo, Lempin vanhemmat. Saatuaan talon haltuunsa Lehtilän miehet muuttivat koppaverstaansa Kaharin Korpelan puoleiseen pirttiin ja kamariin. Siellä kamarin puolella aloittivat Toivon Anni ja Jussi yhteiselämänsä alkutaipaleen. Lempin ja Franssin oli muutettava vanhan parin puolelle Kreetan ja Simpon   pirttiin asumaan. Ahdasta oli. Muorin ja vaarin lisäksi pirtissä asui minun muistini mukaan Lempin 9 henkinen perhe. Varman ja Aunen aikuistuttuaan lähtivät piikomaan kylälle ja Vilho ja Kalle hakeutuivat työpaikkoihin, joita nyt sattuivat tilapäisesti saamaan, tämä helpotti vähän vallitsevaa ahtautta. Sitten tuli aika, Kun Lehtilän Vihtori alkoi rakentamaan uutta asuinrakennusta Kaharin tontille ja Kaharin vanhaa rakennusta alettiin purkamaan. Mutta Kreetalla ja Simpolla oli omassa pirtissään asumisoikeus ja niin purettavasta vanhasta rakennuksesta täytyi eläkeläisten puoli jättää purkamatta ja loppurakennuksesta tuli ja jäi ruma torso, jota ruvettiin kutsumaan Mustaksi Karhuksi. 

Tänä aikana, kun Lempin väki Mustassa Karhussa asui Lempi kävi meillä verrattain paljon töissä. Teki kaikenlaista, kävi syksyin keväin leipomassa reikäleivät vartaaseen, kävi kerimässä lampaat syksyin ja keväisin, kävi ompelemassa miehille paitoja ja alushousuja. Muistan, kun rahapalkan lisäksi Lempi sai vielä ruokapussin mukaansa. Tavattoman köyhiä tästä perheestä oli tullut. Franssi pääsi jossain vaiheessa Niinisaloon koeasemalle töihin, missä työnsä ääreen sitten kuolikin. 

Lempillä oli äitinsä Kreetan tavoin uskomuksia ns. yliluonnollisiin. Meilläkin työskennellessään kertoili näyistänsä ja uskomuksistansa, millä sitten vähän hymyiltiin. Muistan, että Lempi ei koskaan juoruillut muiden ihmisten asioista, ei edes Impi-Iida -sodan aikana. Lempi opetti muillekin, minulle ja Ellille ruisleivän leipomustaidon, kun oltiin jo siinä iässä, että oltiin päästy kansakoulusta. Siinä leivänleipomisvaiheessa oli kaikenlaisia ennustuksia ja neuvoja. Yksi neuvo oli, että leivo se leipä tasaiseksi, jos toinen puoli jää ohuemmaksi, et pääse taloon emännäksi. Siihen aikaan oli huivit päässä työskenneltäessä sidottuna takaa, siis niskan takaa kiinni. Muistan Lempin neuvon: ”Pane se huivi päähäs niin, että jää pikkuklipu päälle päin, ettet saa köyhää miestä”. Kyllä Lempi kertoili paljon unistaakin, näki paljon enneunia, sattumalta ehkä jotkut toteutuivatkin. 

Simpon ja Kreetan kuoltua Lehtilän Vihtori hääti perheen pois Mustasta Karhusta. Muuttivat Korpelan pikkupirttiin. Sotien jälkeen ostivat Kaharin Toivon leskeltä Elleltä Kalliorannan pirtin (Henttosen Toivon talo), jota paikkaa myös Kukkurakallioksi kylällä kutsuttiin. Puhuttiin Kukkurakallion Ellestä. 

Jonkin aikaa Kukkurakalliolla asuttuaan veljekset ostivat Reimin Korpelan, joka talo on kokenut monta vaihetta Oivan ja Lempin siitä luovuttua ja joka tila nykyään kuuluu Korvalan Eerolle. Perheen vielä asuessa Reimin Korpelassa Lempi kuoli kauan sairastettuaan kotona Varman hoidossa. Lempin lapset hajaantuivat kukin taholleen. Tällä kertaa tai tänä aikana, v. 2007, heistä on elossa vielä Varma, Aune ja Aila.