Kova myrskytuuli riepottaa ulkona, sade on lakannut. Vettä tuli koko viime yön ja vielä aamullakin. Luonnossa tapahtuu kovaa vauhtia muutoksia. Mustat kyntöpellot ja kokolailla paljaat lehtipuut on tällä hetkellä yleinen näky.
Muistelen sitä aikaa, kun koti-Mäkelässä Kalevin kanssa olimme syyskynnöllä. Meillä oli yhden hevosen vedettävä aura, eli vältti, niin kuin meilläpäin kutsuttiin. Minä olin ohjaksissa, kun laiska Heppuli veti auraa. Kalevi ohjaili auran kulkua. Kyllä se oli tympeetä hommaa, mutta kyllä me sen Aittapellon vaan kolmistaan hoitelimme ajan kanssa. Minäkin yritin siihen auran varteen, mutta ei siitä mitään tullut, en saanut pysymään auraa maan sisällä, se tuli väkisin sieltä ulos.
Muistan, että se oli sota-aikaa, kun minäkin sinne kyntöpelolle jouduin. Olavi oli sodassa ja minä jouduin Kalevin kanssa tekemään paljon niin sanottuja miesten töitä. Me ajelimme kyrön ladoilta reellä heiniä kotisuuliin. Olin jopa mottimetsässäkin Suonpään tienvarressa. Se homma ei tahtonut minulta luistaa, sain yhden saman halon kanssa aina taistella kauan aikaa. Kalevilta se sujui paljon paremmin. Mutta se kyntäminen minun kohdaltani loppui sitten, kun Olavi sodasta palasi. Kyllä se isä-Väinökin kyntö- ja muita hommia teki, mutta mielellään se kyllä teetti meillä silloinkin, kun ei oltu vielä aikuisiakaan. Jouduimme heti kansakoulusta päästyämme tekemään raskaita aikuisten työpäiviä. Ja niin se oli vähän joka talossa, aina täytyi olla jotakin tekemässä pirttitiloissakin oltaessa. Äiti-Fannin yleinen kehotus olikin: ”Ottakaa kudin käteenne!”
Piikana meistä tytöistä ei varsinaisesti koskaan kukaan
ollut. Terttu välillä oli joskus tilapäispiikana mm. Helmisen Anna-kätilön
talolla, Tampereella äidin Elsa-serkulla ja oli se joskus muutaman viikon
Suurimaassakin. Pyydettiin keittiöapulaiseksi edellisen apulaisen otettua
lopputilin. Todellisuudessa Terttu joutui navetta-apulaiseksi varsinaisen
karjanhoitajan avuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti