Meidän mäeltä

 

Sieltä meidän mäeltä näkyi kylätiellekin Kaharin kohdalta aina Äijänojan riihelle asti. Se sijaitsi aivan tienvarressa Äijänojan tiehaaran kohdalla. Jos tiellä kulkevia ihmisiä halusi tarkkailla, näki paljolti, kuka mihinkin paikkaan tai taloon poikkesi. Melkein kaikkien karhuperäläistenkin hevosetkin opittiin tuntemaan, joita tiellä liikkui talvella reen edessä ja kesällä kovapyörärattaita vetäen useimmiten myllykuormien kanssa. 

Heinäntekoaikana jokivarsilaiset ajoivat Reimissä heinät latoihin. Joka talolla oli ladot tai latoja Reimin alueella. Talvella alkoi sitten heinien vedättäminen kotisuojiin. Rajakosken renkipojat vedättivät Reimistä heiniä pitkin talvea, niin kuin muutkin jokivarsilaiset. 

Kaharin, eli Mäkisen Kallen talo oli metsän keskellä, joten sinne ei ollut näkymää Mäkelän mäeltä. Ainoastaan Lehtilän kohdalta katsottuna tieltä käsin näkyi Kallen torppa kaukana mäen päällä. Ei kovin hyvin sieltäkään päin katsottuna ollut nähtävyyttä. Siihen aikaan siinäkin välillä oli pieni metsäsaareke. 

Toisen Mäkisen Kallen tultua paikkakunnalle Kalle raivasi metsikköön talonsa. Liisa, Lehtilän Liisa sai kotoaan maakaistaleen avioiduttuaan Kallen kanssa. Näin Kallesta tuli sorrinperäläinen muiden sorrinperäläisten joukkoon. Kalle oli ”maharottoman” kovan työmiehen maineessa. Liisa oli uuttera emäntä samoin kuin myöhemmin molemmat tyttärensä. 

Haavanlammin talo oli myös Mäkelän mäeltä näkymättömissä. Kallion metsätaipale esti näkyvyyden Haavanlammille eli Lammille, niin kuin tavattiin paikannimi lausua, lyhennettynä siis. Lammille meni kiva metsätie. Olen aina viihtynyt metsäteillä, niin kuin metsässäkin on aivan ihan oma maailmansa. ”Kaukana kavala maailma”, näin se on ja on aina ollut. 

Tämänkin pihapiirin lähellä saisi tuo metsä olla lähempänä. Olisi iltaisin hieno katsella, kun ”korven komerot sulkeutuu”. Vaikka kyllä ne sulkeutumiset näkee tuostakin edessäni olevasta ikkunasta. 

Se metsätie sinne Lammille oli kovassa käytössä molemmin puolin, enemmän kuitenkin sieltä Lammin puolelta. Martti ja Jalmari olivat kovia tai ahkeria kylässä kävijöitä, iltoja istumassa. Tosin Jalmarilta istumiset jäivät vähemmälle Helmin meiltä mentyä sinne emännäksi. 

Minua kiehtoi silloin kovasti se, kun iltapimeässä Lammin metsätieltä alkoi vilkkua lyhdyn valo. Silloin aina joku lammilaisista oli liikkeellä ja tulossa meille. Se valo siellä pimeässä kiehtoi mieltä. 

Manta ja Elle kävivät meillä saunassa, kun niiden oma sauna oli eräänä syysyönä palanut. Ne tuli aina syys- ja talviaikana Ellellä myrskylyhty kädessään. Seurasin usein niiden kotiin menoa niin kauan, kun viimeinenkin valon tuike puiden välistä jäi näkymättömiin. Eivät ne joka lauantai-iltana saunareissulle lähteneet, riippui sääolosuhteista. Martti ja Jalmari kävivät Lehtilässä saunassa. 

Martti ja Jalmari rakensivat palaneen saunan tontille jonkinlaisen korsusaunan, jossa Pajun Vilhokin kertoi joskus olleensa ja oli ollut hyvät löylyt, Vilho muisteli. 

Haapakoskelle meidän mäeltä oli erittäin hyvä näköala. Se oli sellainen harmaa torppa (Lienee vieläkin se rakennus pystyssä). Lauri isännyytensä aikana rakensi uuden päärakennuksen, jota tai joka on kauan aikaa ollut nuoremman väen loma-asuntona. Haapakosken emäntä Alviina oli kyläompelija, ompeli meidänkin miehille vanellisia (flanelli) alusvaatteita. 

Haapakoskilaiset olivat jonkinlaista kylän älymystöö. Etenkin Alviina oli hyvin tietopuolinen, oli napakka lausunnoissaan. Tavattiin sanoa, että Alviina on järki-ihminen. Vihtori oli hieman jörön oloinen, piippua sauhutteleva kookas mies. Olivat lestadiolaisia ja hyvin isänmaallisia. 

Alviinan ja Vihtorin lapset olivat Linta (Linda), Aune, kersantti Kaharin puoliso. (Lintan puoliso oli Letonsaaren Toivo.) Lauri (ensimmäinen vaimo oli Elmi-niminen, joka kuoli keuhkotautiin joskus 50-luvulla. Laura oli Laurin toinen aviopuoliso. Laurilla ja Elmillä oli useammpia lapsia. Lauralla ei ollut lapsia. Laurin molemmat emännät olivat muistini mukaan Parkano-Jalasjärvi -suunnalta. Sanottiin, että Elmi ja Laura olivat sukua keskenään.) 

Sitten oli Martti -niminen poika, joka kuoli päävammaan. Invaliidi-Niilo oli toiseksi vanhin. Frans Rafael oli nuorin pesueesta, Raffuksi kutsuttiin, muutti Noormarkkuun. Raffu oli hyvä viulunsoittaja, olisi varmaan pärjännyt kansanmusiikkitaitokilpailussakin jossain Kaustisilla. 

Kaharin talolla ja kaharilaisilla oli oma menneisyytensä. Kaharin Lempi ja Frans menettivät talonsa velkojen takia. Talon, jonka Lempi oli saanut tai lunastanut vanhemmiltaan aikoinaan. En tiedä, mikä tekijä Lempin ensimmäinen mies Anssu näissä asioissa oli. Sen teidän, että Anselmi eli Anssu oli Raivalasta kotoisin Helmisen lähettyviltä. Mäkelän mäeltä näkyi osittain Kaharinkin rakennuksia.