Vielä sitä sun tätä

 

Pajun Vilho oli meillä paljon nulikkaikäisenä päivämiehenä, jolla oli aina kaikenlaisia kujeita, mm. noiden ampiaisten pesien hajottaminen oli Vilhon lempikujeita, etenkin jos sattui saamaan ne hämättyä jonkun kimppuun. Muistan sen suuren ilon, jonka Vilkkeri sai, kun sai näin hämättyä ampiaiset meidän silloisen piikatytön Länsimäen Eevan kimppuun Eevan ollessa heiniä polkemassa Mettävainion ladolla. Ilonsa kullakin! 

Olen tällä hetkellä vielä Georg Otsin laulun lumoissa, sitä kuuntelin äsken televisiosta. Voi, mikä ääni! Sanotaan Viron suureksi pojaksi, joka oli ja joka kuoli aika nuorena minun näkövinkkelistäni katsottuna. 

Niin, sitä kirpilä -nimitystä mietin yhä, että mistäköhän tuo nimi viittaa johonkin kitkerään marjaan, ehkä punaisen hehkunsa takia. Se mesimarjanimitys tuo kyllä veden kielelle. Oli kuinka oli, mutta mukulana yritimme syödä katajanmarjojakin, mutta Kallion Elvi sanoi, että ne on myrkyllisiä. Niin jätimme kokeilut katajanmarjojen syömisestä. Eipä noita suuremmin tehnyt mielikään, niin katkerilta ne maistuivat. 

Haavanlammin Martti sanoi syövänsä talviaikanakin paljon puolukkapöperöä. Survottiin puolukoita ja siihen sekoitettiin paljon sokeria ja ruisjauhoja. Kyllä mekin sitä joskus huviksemme syötiin, hyvältä se maistui. Jaakon sitä joskus myöhemmin teki mieli. Se puolukkapöperö oli niin hauskalta kalskahtava nimikin. Millä nimellä se lienee muualla maailmalla tunnettu? 

Pikku vihkonen alkaa olla täynnä vähän sitä sun tätä, mutta sen minä sanon vaan, että kesä on ihanaa aikaa, jos se sattuu olemaan vähäluminen, jota kesät enimmäkseen ovat. On sitä nähty tähän ikään mennessä ankeita, kylmiäkin kesiä, kun aurinkoinen on kääntänyt selkänsä maan lapsille. Antanut vaan hyvin pienin annoksin kalliita säteitään. Joskus on seivästetty heinäkin heinänkorjuuaikana villapaidat päällä. Jaakolla oli tällaisina kesinä sanonta ”Ei vuodet ole veljeksiä”. Tahtoi sanoa, kun edellinen kesä oli ollut hyvin helteinen. Näillä kahdella kesällä oli sitten niin paljon eroavaisuuksia, että veljeksiksi niitä ei voinut sanoa. 

Kesäsanontoja oli ennen vanhalla kansalla: ”Onnin yksillä, kesä kaikilla”, ”Tulisi kesä ja hyttysiä, olisi köyhälläkin ystäviä”, ”Kesällä se lempikin leiskuu”, ”Kesällä on retonki halpaa” jne. Kesästä, etenkin kesän tunnelmista on tehty paljon runoja ja lauluja, kesää on hehkutettu monella tavalla. 

Syksy on sitten jo enemmän mollivoittoista tunnelmaltaan ja sanoiltaan. Onpa kuvattu jopa synkeäksi syöjättereksi, joka riistää kesän kauneuden. Minusta taas syksyssä on paljon kaunista ja tunnelmallista. Se myöhäissyksy, loka- marraskuu ovat sitten jo synkeyden perikuvia, kun taustalla Pakkanen Puhurin poika kiristää otettaan ja onnistuukin siinä aina joskus lujimmin ja joskus hellimmin ottein. 

Se on aina haikea kokemus, kun ensimmäiset lehdet putoilevat syksyn puista. Ovat täyttäneet taas kerran tehtävänsä ja alkavat koota voimia seuraavaa kevättä varten. On syksystäkin tehty paljon lauluja, jotka koskettavat lähinnä sitä, kuinka syksy vie pois, riipii lehtiä ja ihmisrintaa sekä dramatiikkaa, dramatiikkaa on syksyyn aina paljon sisältynyt, ainakin kuvitelmissa. 

Hanget korkeat nietokset alkavat häilyä jo silmien edessä aikaisessa vaiheessa. Mene ja tiedä, vaikka saataisiin aikainen lumitalvi vastapainoksi viime talven lumettomuudelle.