Paatinselkämäki

 

Lapsuuskotini Mäkelä sijaitsee mäenkumpareella, jota taatavainaa, Mäkelän vanha-Pratu tapasi kutsua nimeltä paatinselkä. Se on ihan hyvin osuva nimitys sille pihakumpareelle. Se on aivan kuin vene tai paatti olisi käännetty ylösalaisin ja näin muistuttaa täysin sitä paatinselkää. 

Minun lapsuudessani ei koskaan puhuttu veneestä. Se oli paatti. Eikä sitä nimeä muutenkaan tarvinnut kovin usein mainita, kun sille paatille ei näillä maisemilla ole käyttöäkään. 

Siltä mäeltä oli tavattoman hyvät näkymät yli koko Sorrinperän aukeen. Nykyään pensaat ja puut peittävät näkymät kaikkialla, kun enää ei ole karjoja, jotka ennen puhdistivat kaikki joen rantamat ja muut joutomaat puista ja pensaikoista. 

Lähimpänä olivat naapurit Forssila ja Kaillokoski, joiden pihapiiriin meillä oli suorat näkymät, samoin kuin niistäkin sinne meidän pihapiiriin. Meidän ikkunoista näki tiellä kulkijankin, joka oli tulossa Kaharin suunnasta Moision riihelle päin Moision mutkaan. Jos jalankulkija oli tienpäällä, tunnistettiin yleensä sekin, oliko kulkija mahdollisesti meille tulija, kuten usein näin oli. 

Minun lapsuudessani oli vielä paljon tiellä kävellen kulkijoita. Monet viisi-kuusikymppiset siihen aikaan eivät osanneet kaikin vielä pyörällä ajoakaan. Polkupyörät alkoivat vähitellen yleistyä ja vähän vanhemmatkin ihmiset opettelivat vielä pyörällä ajotaidon, kuten Palomäen Lempi oppi vielä vanhempana pyörällä ajotaidon. Kulki jopa Kirkollakin pyörällä. Kävi usein sunnuntaisin seuraamassa hautausmaalla hautaan siunaamisia, ihan vaan uteliaisuuttaan outojenkin ihmisten haudoilla. Tästä asiasta Lempi tuli hieman kuuluisaksi ainakin naapureiden keskuudessa. 

En tiedä, kuinka Lempi oli pyöränsä hankkinut. Sen muistan, kun tänne Ylikoskelle muuttaessani Lempin ajotaito oli vielä huteran oloista. Vähän matkaa ajettuaan hyppäsi pois pyörän päältä, käveli 50 m. taas ajeli kappaleen matkaa ja sama toistui. Seurasin Lempin pyöräilyä joskus, kun Lempi oli menossa Sorrinperän suuntaan päin hakiessani lypsykarjaa laitumelta navettaan lypsettäväksi Myllyvainiolta. 

Takaisin paatinselkämäelle. Karhuperän suuntaan ei näkynyt Forssilaa kauemmaksi. Äijänojan rakennukset jäivät metsäsaarekkeen taakse näkymättömiin. Forssilan mäellä esitettiin joskus pieniä hupaisia näytelmiä hautamäkiläisten siellä asuessa muutaman vuoden ajan. 

Forssilan pari teki jonkinlaista liiketointa. Kävivät myymässä lihaa tamperelaisille, muistaakseni savustettua sianlihaa ja siinä rinnalla muuta savustamatonta sianlihaa. Isäntä osteli sianruhoja maakunnasta. Jalosti ja paloitteli niitä sitten myytäväksi Tampereella. Hänellä oli pieni auto, jolla kuormansa kuljettivat myytäväksi. Tällaista kauppaa tehtiin maakunnissa paljonkin ennen sotaa. 

Isäntä ja emäntä toivat aina tullessaan vähän väkeviä, jota sitten keskenään napsuttelivat. Ne näytelmät siellä Forssilan mäellä tapahtuivat aina näiden väkevien ansiosta. Meillä tiedettiin aina, kun pariskunta oli ja palasivat Tampereen reissulta, että varmaan taas tapahtuu Forssilan mäellä jotain jännittävää. Meidän tuvan päätyikkunasta oli mahtavan hyvä näkymä naapurin pihamaalle. 

Kotiuduttuaan Tampereen reissultaan eräänäkin kesälauantai-iltana hetken päästä alkoi luudat ja harjat lennellä naapurin pihamaalla ja samalla iskettiin toistensa tukkaan kiinni. Sitten alkoi tuparakennuksen ympärijuoksu horjuvin askelin, emäntä edellä ja isäntä perässä. Riita oli tullut taas, niin kuin aina molempien ollessa humalapäissään. Koskaan ei luultavasti kovinkaan satuttaneet toisiaan. Silloin aina lapset tulivat meille yöksi, kun vanhemmat joivat ja tappelivat.