Mäkelästä nähtyä

 

Joki oli silloin ennen vanhaan se, jolla oli paljon enemmän merkitystä kuin nykypäivänä. Etenkin sen rannoilla pestiin kesäaikana kaikenlaiset pyykit. Pyykkipadat höyrysivät joka huushollin rannassa. Siellä pestiin niin matto- kuin säkkipyykitkin ja tavalliset pyykit aina kun muilta töiltä ehdittiin. Joessa liotettiin ravistuneita puuastioitakin. 

Meidän mäelle näkyi, koska Kalliolla ja Forssilla pyykkirannasta nousi savu. Me mukulat kolusimme jokirantoja onkinemme. Olavilla ja Kallion Paavolla oli uistimet, joilla aina joskus pienen hauen nappasivat ja olivat niistä ylpeitä. 

Moision riihen kohdalla oli kolmen tien risteys. Mäkelän mäeltä näkyi joskus, kun risteykseen oli kokoontunut useampikin henkilö tarinoimaan. Etenkin siihen aikaan, kun kylän postilaatikko sijaitsi Moision riihen seinässä ja satuttiin yhtä aikaa postilaatikolle. Jos oli postinhakumatkalla, siinä puitiin sillä hetkellä vallitsevat sääolot, kuka kulloinkin oli aloittanut heinätyöt, minkälainen sato oli odotettavissa, onko naapurin isäntä myynyt hevosensa, minkälaisen hinnan sai jne. 

Nuorta väkee, kun joskus postilaatikolla sattui tulemaan samaan aikaan, silloin oli kysymys lähinnä joko elokuviin menosta tai jostain suunnitteilla olevista suulitansseista. Tyttärillä oli useinkin pojat puheenaiheena, kuka oli kenenkin perään ja kuka yritti jotakin Don Juania turhaan (Tulikohan tuo nimi nyt oikein?). Eri ikäluokilla oli omat keskustelun aiheensa. Kylä eli täysillä, väkeä ja liikehdintää oli. 

Karhuperän nuoriso kulki paljon kesäiltaisin Sorrinperän aukeella vaan kerääntymässä Moision riihen seurtuvilla. Meidän mäelle taas nähtiin, että porukkaa on koossa, niin sinne vaan useinkin samaan joukkoon hauskaa pitämään. Suut pieksi ja naurua riitti! 

Lammin Martti, ikäpoika liittyi joskus samaan joukkoon. Martti oli taitava puhumaan niin sanottuja kaksimielisiä juttuja, joita Moision Toivo, nuori poika vielä, säesti. Martti oli muuten mukava mies, mutta sillä oli tapana mennen tullen näpistellä nuoria tyttöjä. Siinä mielessä Marttia vähän kaihdettiin. 

Muistan syksyin keväin hienot kurkiaurat, jotka sen aukean yli lensivät. Niitä näkymiä en ole koskaan unohtanut. Isonniemenkeitaan kurkia, niin ainakin sanottiin ja oletettiin. Mäkelän mäeltä oli hyvä näköala sinne yläilmoihinkin. 

Olkikattoinen pahnasuuli oli meillä tavattoman hyvä tähystyspaikka, josta oli hyvällä säällä mukava seurata kylän elämää. Sinne muksuina kiipeilimme, vaikka se oli kielletty. Ensinnä matalan ruumenhuoneen katolle, johon oli helppo kiivetä, siitä sitten ylemmäs pahnasuulin katolle. Siinä rakennuksessa oli kolme eri osaa, pahna- ja ruumensuulin lisäksi oli tila, jota sanottiin tappurisuuliksi. Sitten oli vielä eri tila, jota sanottiin taatan suuliksi. Taatan kuoltua sitä alettiin kutsua taatavainaan suuliksi. Se oli jonkinlainen syytinkisuuli. 

Sieltä katolta joskus huutelimme peltojen ja joen yli Kallion Elville, kun Elvi sattui juoksentelemaan Kallion pihapiirissä. Usein Elvi oli meidän kaverinamme siellä suulin katolla. Sieltä oli näkymä Äijänojallekin, johon varsinaisesta pihapiiristä ei näkynyt. 

Pirtin katolle en koskaan uskaltanut kiivetä. Olavi ja Kalevi kyllä kiipesivät sinnekin. Elettiin pärekattojen aikakautta. Kun joskus kesäisin oli paljon satamattomia hellekausia, pärekatotkin olivat rutikuivia, niin leipomispäivinä täytyi uunia lämmittää. Aina joku kävi tiirailemassa katolle, kovasti pelättiin, että tulenkipinä sytyttää katon. Aina joskus sanomalehdessä oli uutinen, että siellä tai siellä katolle lentävä kipinä oli sytyttänyt talon palamaan. 

Ukkosen ilmoja aina pelättiin. Mäkelän mäelle kuului kohta kaukaisimmatkin jyräykset. Silloin, jos ukkospilvi oli uhkana Mäkiseltä päin, silloin se ei kovin herkästi noussut meidän suuntaan päin. Mutta, jos se pilvi oli Haavanlammin tai Suonpään suunnalla, silloin tiedettiin, että pian se on jylläämässä meidänkin tanhuvilla. 

Kovasti seurattiin pilven kulkua, siirtyvätkö, vai tulevatko. Kun oikein rankka pilvi tuli kohdalle, silloin siirryttiin vanhalle kuistille koko joukko, kun uskottiin, että salama ei iske sinne, kun siellä ei ollut sähköjohtoja. Isä-Väinö seurasi tilannetta pirtissä, käyden välillä ulkona katsomassa pilvien kulkusuuntaa ja samalla seuraamassa savuaako missään päin. Ukkosenilmoilla äiti kävi aina levottomaksi, alkoi muistella Paloviidan emäntävainaata, jonka oli salama surmannut Helmisen naapurissa Fannyn ollessa pikkulikka. 

Aina jossain ukkonen teki tuhojaan silläkin kyläkunnalla, kuritti joskus ankarastikin. Meillä Mäkelässä tappoi useamman sian Saunakuusen juurelle. Poltti Tuomikosken navettarakennuksen, jossa oli väliaikaisesti perheellä asuintilat, kun tuparakennus oli vasta suunnitteilla rakentaa seuraavana kesänä. 

Eräänä syksynä karjan ollessa vielä päivät laitumella salama tappoi Moisiolla kaksi lehmää ja Mäkisen Liisalta yhden lehmän laitumelle. Moision lehmät oli hetkeä aikaisemmin ehditty ottaa sisälle navettaan, kun salama iski sinne. Ne olivat minun muistini mukaan tuhoisimmat salaman aiheuttamat tuhot sillä seudulla. 

Pieniä tuhoja oli paljonkin, kuten Kankariston Jussin heinäseiväspalo, puiden runkojen raaputtelut, Hautamäen (Forssi) porsaan säikäyttäminen ulkokarsinasta Palomäen metsään, sitä sitten joukolla etsittiin ja löydettiinkin ilmielävänä ym. sellaista pientä kiusantekoa ilmojen Impillä eli Ilmattarella. 

Elli sanoi meillä aina, että hän ei ukkosta pelkää, eikä se koskaan siltä näyttänytkään. Minä ja äiti pahimmat pelkääjät olimme.