Kankaanpää

 

Kankaanpää

 

Kaupunki kuvassa Kankaanpää,

tämä kuva aito, uus´.

Kun vaakunansa yhdistää,

se yksi on kokonaisuus.

Pois täältä kuolen, kutsu soi,

sen hautaan halajan.

Sen mullasta mun Luoja loi,

siks´ sinne palajan.

 

Kuvassa tässä Kankaanpää,

kuin taide taulu oisí.

Työn ja taidon piirtämää,

min´ into inspiroisi.

Kotini on Kankaanpää,

myös synnyin sijani tää,

ja viime vuoteeksi jää,

mist´ Herra herättää.

 

Myös Niinisalo nimi tää,

varuskunta vapaan maan.

Siell´ opiskellut ymmärtää,

vapautta varjellaan.

Sen harjuin kaiku kajahtaa

yli maitten, merten taa.

Kaukainen Kypros kuulla saa,

myös Siinain erämaa.

 

Meill´ lähde kuulu kuninkaan

ainainen aarre on.

Se pimeydestä alta maan

virtailee valohon.

Kun sankarsäilä säkenöin

pelkistyy pinnallaan.

Kuin tähtitaivas talviöin,

tai kalpa kuninkaan.

 

Kaupungin kuvaa kaunistaa

myös kirkko Kankaanpään.

Se seurakuntaa johdattaa

hengen elämään.

Kirkossa kiitovirret soi,

siell´ kuulla saarnaa saa.

Papin sanat salamoi,

kun kiittää Jumalaa.

 

Kadun varsi valtatien,

poistuvain pyhä puisto.

Kun kuljen sinne katseen vien,

siell´ moni on matkamuisto.

Viime uni, rauha yön,

leposija, kyynelkehto.

Päätepiste tehdyn työn,

mihin kaikkeen käydä ehto.

 

Järvien sini, sineä sen,

kun korkeus kohdallamme.

Yhtäläisyys ihmeellinen

järvein ja taivahamme.

Rauhalliset sen lahdelmat,

vain sorsat vanaa vie.

Siivilleen sieltä nousevat,

sineen käy toiseen tie.

 

Vainioin viljat vihannoi,

kun keskikesä on.

Iltoja puna purppuroi

laskevan auringon.

Tääll´ olla meillä mieluisaa,

kansana Kankaanpään.

Kylvetään ja kasvamaan,

valmistuu, niitetään.