Elämää Sorrinperällä

 

Mäkisen Kallen tullessa meille kylään tai joskus asiallekin isä-Väinöllä ja Kallella ensimmäiset puheenaiheet oli pitkät selostukset sääolosuhteista. Kallella oli omat ”tieteelliset” selostuksensa kuun asennoista ja vähän tähtien lennoistakin, joista me muut, ainakaan nuorempi väki, emme oikein tajunneet. Voi olla, että asiassa oli järkeä kun vaan osasi sen tajuta. 

Kalle oli hyvänluoteisen ihmisen maineessa kylällä, samoin kuin sisarensa Kaharin Lempikin. Molemmat olivat niitä henkilöitä, joita kylällä paljon tarvittiin, monenlaisia taitajia ja auliita auttamaan tarvittaessa. Se oli sitä aikaa, kun Sorrinperän kulmakuntakin eli voimakkaasti. Väkilukua oli paljon, joten tiellä liikkujiakin oli paljon hevosella, jalan ja pyörällä kulkijoita. Tiellä saattoi olla joskus aivan kuin joku väen kokous olisi ollut koolla. 

Ensin pari kyläläistä tulivat vastaan tiellä ja pysähtyivät tarinoimaan. Sitten joku ohikulkija pysähtyi samaan porukkaan ja sitten saattoi kokoontua useammankin henkilön porukka. Tiedot kulkivat tätä kautta. Useimmiten keskusteltiin kylän ja maailmankin tavallisista tapahtumista. Oli sitten sellaisiakin juttutuokioita, että kuultiin ja setvittiin salaisia juoruasioitakin. Selvähän se, missä kaksi tai kolme kokoontuu, niin silloin käsiteltiin vähän joidenkin intiimejä asioita, käyttäytymistä jne. 

Aina sanottiin, että ämmät on taas juorunneet. Täytyihän sitä olla vähän värikkäämpääkin asiaa markkinoilla. Joukossa oli aina joku, joka vei juoruasiaa eteenpäin. Lapsuusajoiltani muistan, kuinka jotkut riitaantuivat keskenään juoruasioiden takia. Silloin, kun kylällä oli runsaasti väkeä, silloin myös tapahtuu, ei siitä mihinkään pääse. Oli tapauksia, kun kylän emännät ottivat lujasti yhteen, kun sattuivat tiellä kohtaamaan. Juorut olivat kulkeneet. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta sopu kyläläisten keskuudessa oli hyvä.   

Silloin pysyttiin paljon paikoillaan, nuorisokin jäi kotipaikalleen tekemään kotitalon töitä. Ainoastaan, joidenka kotona oli kontua vähemmän, sieltä oli lähdettävä, tyttärien piikomaan, pojat useimmiten jäivät kotipaikalleen. He ansaitsivat metsätöissä ja kulkivat päivämiehinä kesäaikoina, kun peltotöitä tehtiin. Meilläkin oli kesät aina joku päivämies kotikylältä, useimmiten Haavanlammin Jalmari. Heinäntekoaikana vielä esim. Pajun Vilho. Myöhemmin oli omasta takaa sitten palkaton työväki kaikessa tilan töissä mukana. Olavilta kului vuosia rajalla häätöpuuhissa, mihin Kalevikin sitten vielä ehti vähäksi aikaa. 

Kalevi kävi talviaikana Pohjankankaalla halkotöissä. Siellä tienasi vähän itselleen taskunpohjalle. Meillä tyttärillä ei sitten ansiohommia ollutkaan, paitsi syksyinen Lehtilän perunamesta, josta Lehtilän Vihtori maksoi reilusti. Näin sinne Lehtilän perunapellolle kerääntyi nuorta väkeä. Sitä Kanniston Miinan mainitsemaa rahapenniä oli niin mukava saada. Tuli elokuvalippujen hinnat ja vähän muutakin. Sekin oli jotain.