Koulussa

 

Ennen vanhaan pidettiin maaseudun kylillä kiertokouluja, jotka oli tarkoitettu syrjäkylien lapsille, joilla oli ylipitkät kansakoulumatkat. Ei tarvinnut ihan seitsemänvuotiaana vielä lähteä pitkille koulutaipaleille. Näissä kiertokouluissa sai oppia välttävät tiedot ja taidot niin, että voi kansakouluun mentäessä päästä suoraan yläkoulun ensimmäiselle luokalle. Tällä tavalla suoritimme alakoululuokat. 

Minäkin olin kiertokoulussa kahdessa eri paikassa, ensimmäinen kouluni oli Letonsaaressa, eli Letolla, jota nimeä Letonsaaresta vallan käytettiin. Olin viiden vanha mennessäni Ellin kanssa Leton kouluun. Koulun päätyttyä olin täyttänyt kuusi vuotta. En hyvin muista, kauanko se Leton koulu kesti, ei ainakaan koko talvea. En muista kovin paljoa tästä kouluajasta, sen muistan, että isot pojat kiusasi meitä pienempiä välitunnilla ja sen muistan, että opin siellä sujuvasti lukemaan. Mennessäni kouluun olin jo oppinut tavaamisen taidon. Sain opettajalta tästä joskus kehuja. Opettajana oli sen niminen kuin Martta Kiviniemi, se on jäänyt mieleeni. 

Eräs asia, joka on siltä kouluajalta jäänyt mieleeni, on se, kun Ylitörmän Unnukka ja Lehtilän Matti tappelivat Äijänojan kohdalla, kun koulusta palattiin. Toisen kerran olin kiertokoulussa meillä kotona Mäkelässä kahden vuoden kuluttua. Se oli hauskaa aikaa se talvi. Sekään koulu ei koko talvea kestänyt. Opettajana oli Ulvaan Sanni, Taimin sisar. Olen laskenut, että meitä oppilaita oli ainakin neljätoista kappaletta sorrin- ja karhuperäläisiä. Kuusijuhla pidettiin niin kuin muussakin koulussa, väkeä oli tuvan täydeltä oppilaiden vanhempia ja muita omaisia. Ohjelmaa oli paljon, minäkin olin joulunäytelmässä, muistan siitä näytelmästä vieläkin vuoropuheluja. Me Kaharin Ainon kanssa olimme metsään eksyneitä lapsia. Olin tavattoman ylpeä, kun sain olla näytelmässä mukana. 

Poikajoukko esitti tonttuleikin Soihdut sammuu. Oli runoa ja musiikkia ja illan kohokohta joulupukki. Pikku lahjat jaettiin jokaiselle, omena ja pari karamellia. Ilo oli suuri. Meillä oli siihen aikaan palveluksessa Kiviharjun Impi Taulunkylästä. Impi lähti viemään seuraavana päivänä opettaja-Sannia joululomalle Sannin kotiin Ulvaalle Heppuli-hevosella. Minä pääsin mukaan, joten sen ainoan kerran olen Ulvaan talossa käynyt. Arvilla oli koiranpentu ja se leikki sen koiranpennun kanssa ja käski minunkin leikkiä. Meille siellä jotakin juotavaa tarjottiin, mutta en muista oliko se kahvia vai teetä. 

Takaisin palatessa poikkesimme Impin kotona Kiviharjussa. Niiden isä kulki kalakaupalla, sitä sanottiin Kalapratuksi, oli varmaan Frans etunimeltään. Poikkeili meilläkin joskus.

Myöhemmin olimme samassa koulussa oppilaana Impin sisarusten Vienan, Elvin ja Armaan kanssa. Sen jälkeen alkoi sitten varsinainen koulutaipaleeni Jokivarren koululle. Meitä lähti silloin ensimmäisenä vuotena yhtä aikaa koulutaipaleelle Olavi, Elli, minä ja Kalevi. 

Näin alkoi vuosikausien taivallus äärettömän pitkän matkan edestakainen kulkeminen. Talvella ja etenkin syksyllä lähdettiin taipaleelle aamupimeällä ja usein palattiin iltapimeällä, etenkin silloin, kun oli syyshämärä päivä. Silloin oli talvet melkein aina ankaria pakkastalvia. Jos pakkanen lähenteli kolmeakymmentä astetta, oli lupa olla tulematta kouluun näin meillä pitkämatkalaisilla. Jo silloin, kun pakkanen ylitti 20 astetta, jouduimme poikkeamaan lämmittelemässä milloin Niemisen Maijalla, joskus Iltasellakin. Varpaita ja sormia paleli. Sulakelin aikaan kävellen koulumatkat kuljettiin. Talvella meillä kaikilla oli jonkinlaiset sukset ja päästiin silloin vähän lyhyemmällä matkalla, kun oikaistiin peltojen yli. Siihen aikaan suksen latuja risteili pitkin peltoja. 

Kyllä talvellakin kävellä taivallettiin, ei aina suksien kanssa liikkeellä oltu. Muistan, kun rämmittiin isojen lumikinosten yli, kun oli kova tuiskuilma. Ei silloin teitä aurattu, joissakin taloissa oli hevospeliaura. Eiköhän vaan meilläkin joskus ollut sellainen, mikäli oikein muistan. Vähän sillä mitään näkyvää aikaan saatiin. Suorannan Matin kanssa joskus muisteltiin kouluaikoja. Matti kertoi heidän Sepon kanssa joskus tuntuvan tavattoman vastahakoiselta lähteä kouluun, vaikka oli lyhyt koulumatka. Silloin heidän äitinsä oli sanonut: ”Ajatelkaa Mäkelän muksuja, kuinka pitkän matkan takaa ne lähtee kouluun”. Meidän kohtalotovereitamme matkan suhteen olivat Forssin lapset Siiri ja Urho, myöhemmin Hautamäen Kalervo. 

Ihan alussa, kun minäkin kouluun menin, tai koulun aloitin Jokivarrella, Niinisalon kaukaisimmilla peränurkilla asuvilla oli yhtä pitkät koulumatkat kuin meilläkin. Pian niitä alettiin kuljettamaan onnikalla, niin kuin silloin sanottiin. Sieltä kävi paljon varuskuntalaisten lapsia Jokivarrella koulua. Niiden vanhemmat järjestivät linja-autokuljetuksen, siinä pääsivät eivaruskuntalaistenkin mukulat.

Soini ja Ulvaan Taimi olivat vakio-opettajat koululla. Kolmas opettaja vaihtui useamman kerran neljän ja puolen vuoden aikana, jolloin minäkin siellä koulussa olin. Se puoli vuotta oli jatkokurssin aikaa, mitä olisi kuulunut käydä vielä toisenakin vuonna, mutta jätin sen käymättä lähinnä pimeässä kulkemisen takia. 

Sen jälkeen vielä rippikoulu, joka syksyllä kesti kolme viikkoa ja kevättalvella kaksi viikkoa. Pääsiäispyhänä päästiin ripille välirauhan vuonna 1941. Silloin sai rippikoulussakin vielä laiskanläksyn ellei osannut vastata raamatunhistorian ja katekismuksen kysymyksiin. Se kuulusteltiin seuraavana päivänä aina asianmukaiselta oppilaalta. Kysymykset tehtiin vuoron perään oppilailta joko viittasi tai ei. Onneksi en kuulunut laiskanläksyläisten joukkoon, vaikka moni tyttö kyllä siihen joutui. Se oli nöyryyttävää ja tyttäriä nolostutti. 

Siitä sitten vaan aikuisten työntäyteiseen elämään. Jatkosota syttyi pian ripillepääsyn jälkeen. Oltiin isänmaallisia ja suuria toiveita täynnä. Saksalaisia pidettiin suurina sankareina, oltiin kovasti saksalaishenkee täynnä. Ja sitä henkee, että Karjala takaisin. Toisin kävi! Todellisuudessa saksalaisilla oli suuri osuus siinä, että Suomen vapaus säilyi. Silloin ei ollenkaan tiedetty, mitä Saksan omassa maassa tapahtui keskitysleireineen ja julmuuksineen. Vähitellen sodan jälkeen näistä alettiin puhua. Meni vähän polittiikaksi, mutta näin sitä silloin kävi. Se oli sitä aikaa se.