Televisiossa on viime päivinä kovasti muisteltu talvisodan 70-vuotisalkamisaikaa. Minunkin mieleeni muistuu taas se päivä, kun meillä tehtiin pärekoppia, sota oli samana aamuna alkanut ja Peräkorven Veeru tuli meille ja kun isä-Väinö sanoi Veerulle, että sota on alkanut. Veeru vastasi, että ei hän ainakaan mitään sotaa nähnyt ja sen muistan, kun Lehtilän Väinö kertoi nähneensä unen lentokoneista. Ja sitten puukko oli kateissa, mitä koko porukalla etsittiin ja jonka äiti pelkäsi Veerun napanneen ja joka kumminkin löytyi lastukasan alta.
Oli ne sekavia ne tunnelmat, sydän kylmänä pelättiin, koska ryssät valtaavat maan ja ovat täällä meidän perukoilla asti. Tiiviisti istuttiin radion lähettyvillä, odoteltiin uutisia sotarintamalta. Sydän hypähti aina riemusta, kun sanottiin, että kaikki hyökkäykset on torjuttu. Isä-Väinö kuljeskeli vähän levottomana paikasta toiseen.
Naapurit, joilla ei silloin vielä ollut radioo, kävivät meillä kuuntelemassa uutisia. Haapakosken Vihtori ja Aliina kävivät melkein joka ilta kuuntelemassa iltauutiset. Niiltäkin oli kaksi poikaa rintamalla, jatkosodassa oli jo kolmaskin poika mukana.
Isä-Väinö kertoili rauhan vuosina meille paljon jääkäreistä, joita oli Saksassa koulutettu ja jotka tulivat pelastamaan kotimaataan vapaussodan alettua. Silloin kun se oli pikku hiprakassa, sen lempilaulu oli jääkärien marssin sanat, joita se nuotin vierestä lauloi: ”Syvä iskumme on viha voittamaton, meillä armoa ei, kotimaata.” Siitä on minun kohdaltani seurannut se, että minulle on jäänyt pysyvä vapausjääkärien ihailu.
Isä-Väinö oli mielipiteiltään hyvin oikeistolainen, vasemmistolaisuus oli Väinölle hyvin epämukava asia, joita se toi julki vain ollessaan pikkukekkulissa. He olivat Rikun kanssa jo hyvin nuorina poikina omaksuneet intoisänmaallisen asenteen. Silloinkin, kun kapina alkoi, niin eritoten mainittiin myöhemmin Rikun innosta lähteä mukaan valkokaartiin, vaikka se oli silloin nuori poika. Riku avioitui aikoinaan Rauhan kanssa, joka oli apulaisena Mäkelässä ja joka oli Fannyn serkku. Muuttivat Rauhan kotitorppaan Raivalan perukoille, mikä oli Rauhan vanhempien hallussa. Sitä ennen jouduttiin lähtemään Lukkarinojalta pakkohuutokaupan myötä.
Myöhemmin torppa siirtyi Rauhalle ja Rikulle. Myöhemmin on myös kerrottu, että Riku ei ollut ollenkaan tyytyväinen asumiseensa ja oloonsa siellä Salmisen torpassa. Torppa oli pieni ja Rikun perheen lisäksi siellä elelivät vielä Rauhan vanhemmatkin syytinkiläisinä.
Rikun perheestä on paljon muistoja, kovasti oltiin kanssakäymisissä, vanhempi väki sekä Mäkelöiden nuori väki, etenkin Elle, Laura, minä ja Elli pyöräiltiin puolin ja toisin, matkan varrella poikettiin melkein aina Helmisen mummua katsomassa ja Helmisen serkkuplikkoja tapaamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti