Isä-Väinö sodassa

 

Talvisota-aikana v. 1940, kun rintamaolot rajoilla kiristyivät äärimmilleen ja vanhempiakin ikäluokkia kutsuttiin, niin sai Väinökin kutsun tai käskyn lähteä 45-vuotiaana sinne, missä kovasti apua tarvittiin. Olen myöhemmin ihmetellyt sitä asiaa, että miksikähän ei noinkin nuoria miehiä oltu kutsuttu jo aikaisemmin. 

Eräänä päivänä vaan tuli tieto, että lähdettävä oli. En muista, tuliko se tieto postissa vai kävikö sen joku tuomassa. Varoitusaika ei kuitenkaan ollut pitkä. Elettiin aika ankeissa tunnelmissa, olimme kaikin hyvin vaisuja ja sanattomia lähtöä edeltäneenä päivänä. Muistan, kun Olavi valjasti Virkku-hevosen ja sen, kuinka surullinen näky se hevonen rekineen oli tallin edessä. Sitten koitti se lähdön hetki. Olimme siinä mielentilassa, että varmaan kuolemaan Isä-Väinö lähti. 

Olin vielä aamuaskareilla navetassa, kun isä poikkesi vielä navetassakin, antoi minulle pienen rahasumman, sanoi antavansa sen takia, kun joudun niin paljon tekeen (tarkoitti töitä). En uskaltanut katsoa navetan ikkunasta hevosen lähtöä. 

Elettiin ankeita aikoja, kirjeitä tuli. Sitten eräänä päivänä äiti sai taas kirjeen, purskahti itkuun ja sanoi, että nyt Väinöö lähdetään viemään rintamalle, en muista ketä kaikkia meitä siinä oli. Illalla, kun oli rauhoituttu, äiti antoi sen kirjeen meidän luettavaksemme, se oli pitkä kirje. Siinä tilitettiin elettyä elämää, pyydettiin jopa anteeksi, että kun en aina ole ollut sinulle niin hyvin hyvä. Kehotettiin turvautumaan Jumalaan, johon hän on kaikesta huolimatta aina turvautunut. En tiedä, mikä odottaa, mutta isänmaa tarvitsee nyt kaikkia. 

Se oli niin liikuttava kirje, että se jäi mieleen ainiaaksi. Siinä oli sitä Väinöö, joka piili aina siellä karun kuoren alla. Seuraavassa kirjeessä muistan kerrotun jotakin Viipurin torjuntataisteluista. Onneksi rauha tuli kohtalaisen pian. Kuitenkin samaan ikäluokkaan kuuluvia ehti kadota näiltäkin seuduilta, ainakin Salon Kalle ja Suorannan Franssi. 

Sitten se sodasta takaisin paluu. Huomattavin tapaus oli, mitä Väinö kertoili monet kerrat, etenkin silloin kun oli pienessä hiprakassa. ”että kyllä minä ihmettelin, kun pääsin sisälle, kun pirtin laattia oli täynnä nukkujia, että meinasin päälle astella”. Tieto ei ollut kulkenut Karjalan siirtoväestä, että meilläkin heitä oli näin isoin joukoin.