Hökkärä-Väinö

 

Kylässä kiersi talosta taloon renki, joka oli saanut lempi- tai haukkumanimekseen Hökkärä-Väinö. Nimi lienee johtunut siitä, kun Väinöllä oli seisoessaan vähän etukumara asento ja kädet riippuivat suorana molemmilla sivuilla. Väinö oli minun lapsuudessani koditon, paikasta toiseen siirtyvä vähän sellainen jokapaikanhöylä. Verrattavissa myöhemmin esiintyvässä olleeseen Ikolan Niiloon. Molemmat vähän narrattavia miehiä. Luonteeltaan olivat kyllä hyvin erilaisia. Niilo oli aggressiivinen, kun taas Väinö oli hyvinkin leppoisan luonteinen. Muistan Väinön meilläkin olleen töissä yhden kesäsydämen, nukkui ja asusti keskimmäisessä puodissa, muistan, että Olavi oli Väinöllä siellä asuinkaverina. 

Kerran eräänä päivänä, kun Väinö oli hellaklapuja hakkaamassa puuliiverillä, tai se hakkaili niitä liiverin ulkoipuolella saimme Kalevin kanssa häijyn ajatuksen, että mennään heitteleen sitä kävyillä. Niin keräsimme käpyjä ja aloimme nakkelemaan niillä Väinöö siihen klaputukin viereen. Silloin Väinö suuttui ja lupasi lähteä tällaisesta talosta, jossa kakarat käy kimppuun. Iski kirveen tukkiin ja lähti. Silloin meille tuli kova hätä, että kuinka tässä oikein käy. Väinö meni sinne kesäkortteeriinsa, mutta tuli kumminkin meidän onneksemme hetkenkuluttua takaisin. Mitään kantelua Väinö ei meistä tehnyt. 

Kylän silloisella nuorisolla oli samana kesänä kova hinku saada pitää tavanomaiset suulitanssit, joita myös nurkkatansseiksi sanottiin. Ne tanssit pidettiin meidän suulissa. Lehtilän Väinö kävi pyytämässä isä-Väinöltä luvan tanssien pitoon. Eräänä iltana alkoi sitten nuorisoa lappaamaan meidän suulille, mutta minkäänlaista pelimannia ei kuulunut eikä näkynyt. Liekö Haapakosken Laurille tullut joku este Lauri kun kävi viululla siihen aikaan soittelemassa niitä nurkkatansseja. Mutta ei hätää, Väinö pantiin laulamaan. Väinö laulaa rallatteli ja väki tanssi. Täydestä kävi homma. Muistan, kun ne keräsivät Väinölle vielä pienen kolehdin. Väinöllä oli hyvänpuoleinen lauluääni, laulaa rillutteli paljon yksinään ollessaan. Rajakoskella oli samaan aikaan Hilja tai Hulta niminen piika, joka ontui toista jalkaansa. Väinön Rajakoskella ollessaan päivämiehenä tämä pari tykästyivät toisiinsa, luultavasti vähän aikaisemmin, kun Väinö meille töihin tuli. Muistan vaan, kun Väinöö kiusoiteltiin Hultalla. Niin kävi, että Väinöstä ja Hultasta tuli pari. 

Vesasen mökki oli silloin vähän aikaa ollut asumattomana, kun Vesaska oli muuttanut Nokialle tyttärensä luo asumaan vanhoilla päivillään. Jonkin aikaa Vesasella asuttuaan Väinö ja Hulta (Hilja) muuttivat johonkin Hirvikankaan kulmalle, missä todennäköisesti elivät elämänsä loppuun asti.  

Kuuleman mukaan Väinön perheeseen syntyi paljon lapsia. Kenties ovat hajaantuneet kuka minnekin. Se Väinön tanssin tahdittaminen oli enimmäkseen rallattamista kuin sanoilla laulamista. Täydestä meni!