Keinutuolissa

 

Istuskelin taas kerran keinutuolissa ja joutoihminen kun olen muistelin kaikenlaisia pieniä tapahtumia ja asioita. Ei ole kukaan sanomassa niin kuin ennen vanhaan, jos joutilaana sattui istumaan ja luki vaikka sanomalehteä, niin äiti-Fanny huomautti, että ota vaikka kudin käteen tai jotakin muuta vastaavaa. Se oli kuulemma rumaa, kun nuori ihminen istui jouten, piti olla aina jotain tekemistä. 

Muista täällä Ylikoskella ollessani Salomonin aikana istuessani keittiön pöydän ääressä lukemassa sanomalehteä, kun Salomon tapansa mukaan kulki ovien ja huoneiden väliä. Sanoi mennessään minulle, että eikös mitään työtä ole. Se oli niin kuin pieni rikos, jos sattui hetkeksi istahtamaan. 

Kerran, kun oli sellainen aika, että ei ollut ketään apuihmistä saatu, mitä tarvittiin etenkin navettatöissä. Näinollen piti Jaakon käydä auttelemassa navetalla. Salomon sanoi minulle, että Jaakonko nyt pitää sun kanssas navetalla käydä. Se oli tyypillistä Ylikosken Salomoonia! 

Siinä keinutuolissa istuessani muistelin aivan toisenlaistakin asiaa, Koti-Mäkelän Kukkasmäkee, jossa tai johon Kalevi ja Lea sitten rakensivat talonsa ja joka tasattiin tasaiseksi alueeksi asuinrakennuksen takia. Se oli sellainen kivikkoinen pieni mäenkumpare, jolla kasvoi vähän kaikenlaista kasvillisuutta, mm. kissankäpälää siellä kasvoi valtavasti. Niistä yritettiin rakennella pieniä kukkaseppeleitä. 

Siellä oli kivenkoloja, joissa pesi lintuja, ainakin kivitaskuja, joita silloin oli paljon. En tiedä, onko enää. Siellä kasvoi kaikenlaista varvikkoo. Tepasteltiin siellä joskus ihan paljain jaloin, niin kuin monessa muussakin paikassa kesäisin. 

Isopuska joen takana oli paikka, jossa leikittiin ojissa ja pusikoissa ilman kenkiä. On vaan ihme, että ei koskaan saatu käärmeen pistosta. Kun paljain varpain paljon juoksenneltiin ja joka lätäkön pohja käytiin, niin usein saatiin jalkapöytiin niin sanotut sammakon saappaat. Tuli kirveleviä haavoja jalkoihin, niitä kun ei aina kovin usein pesty. Oltiin kuraisin varpain ja siitä seurasi sitten tällaisia pieniä kiusallisia vaivoja. Muualla päin niitä kutsuttiin variksen varpaiksi. 

Siitä Kukkasmäestä. Ellin kanssa haaveilimme leikkimökistä, jonka suunnittelimme pystytettäväksi Kukkasmäkeen. Eihän sellainen haave toteutunut, ei sellaista ollut kenenkään talon lapsilla sillä kyläkunnalla. Raivalassa Helmisen lapsille Teo-eno oli rakentanut sievän leikkimökin, jota karehdimme. Siellä leikittiin ahkerasti aina, kun Helmisen mummulaan mentiin. Se oli siellä pirtin takana kedolla, jossa kasvoi mansikoita ja joka mökki on aikoja, aikoja sitten lahonnut niin kuin koko Helmisen talo rakennuksineen. 

Niin haaveeksi se sitten jäi se Kukkasmäen leikkitalo. Niitä muita leikkipaikkoja kyllä luonnossa oli tavattomasti tarjolla, antoi vaan mielikuvituksen laukata, asuttiin silloin jopa satulinnassa. 

Muistan kun Riku ja Rauha rakensivat uuden asuinrakennuksen ja Fanny ja Väinö kävivät siellä uutta pirttiä katsomassa, äiti-Fanny sanoi sieltä tultuaan, että kyllä Rauhan siellä kelpaa nyt "käännellä", jota sanontaa äitimme Fanny käytti aina silloin, kun jollakin oli hyvin asiat, etenkin, jos jollakin oli hyvät asunto-olot. 

Ei mar! Kai tästä täytyy lähtee metsän reunaan katsastelemaan, että missä vaiheessa puolukoiden kypsyminen on. Siinä on sitten taas sukan kutomisen ohella ohjelmaa, kun ottaa muovikannun ja lähtee Tapiolan vainioille. Siellä voi nähdä Tellervonkin, joka oksalla istuu ja huhuu ja huntua huiskuttaa, Tellervo metsän sinipiika.