Se alkoi sitten, nimittäin syksy. On nimittäin 1. p. syyskuuta 2010, siitä sanotaan syksyn alkavan.
Syksy valmistaa luontoa ja luomakuntaa talven varalle, mikä saattaa joskus olla ankarakin, niin kuin esim. viime talvi. Olen tähän ikään mennessä nähnyt ankarampiakin talvia monta viime talveen verrattuna.
Selvästi ilmassa jo on sitä niin sanottua syksyn tuntua. Metsän reunoissa koivut vielä viheriöivät, mutta pihakoivuissa jo näkee kullan hohtoa. Harakat ja varikset ovat alkaneet kovasti esiintymään. Ne kuuluu vahvasti vahvasti syksyn kuvaan. En käsitä, minkä takia niitä jotkut pyssyherrat ampuvat huvikseen, Luojan luomia on nekin ja täyttävät oman osuutensa tässä matoisessa maailmassa.
Syksy tuo tullessaan sen valtavan väririkkauden, kun kaikki lehtipuut esiintyvät kirkkaissa väriloistoissaan, se vasta on näky. Jos sattuu olemaan kovin sateinen syyskausi, silloin ei kovin väriloistoa nähdä, lehdet putoilevat vaan alakuloisena maahan.
Syksyn ruska, joskus taivaalla näyttäytyvä sateenkaari ja ilta-auringon loiste tuolla Santaskylän suunnalla päin, ne on näkymät, joille ei ole vertaa ja jotka ovat Suuren Taiteilijan siveltimestä lähteneitä. Niitä maapäälliset mestarit ovat kyllä vallan mainiosti osanneet jäljitellä.
Syksy tuo taas puolukatkin houkuttelevan punaisina tuonne
mäkien rinteisiin ja alavillekin paikoille. Sormet jo kutkuttaa päästä niihin
käsiksi. Pian sinne jo pääseekin. Metsän kutsu soi. Jostakin syystä ne mäkien
rinteiden puolukat maistuu makeammalta kuin alavilla metsämailla kasvaneet puolukat.
(Ennen vanhaan puolukoita sanottiin puolaimiksi.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti