Pajulassa

 

Muistan hämärästi ajan, kun Moision Suoma on ollut vielä kotonaan Pajulassa, josta Nestori sitten kävi Suoman nappaamassa emännäksi Moisiolle. Vilhon sisarpuoli Fanni kertoi joskus Eemeli Pajusella, kuinka hän oli kateellinen Suomalle, kun se sai olla kotona ja hän joutui lähtemään piiaksi. Suoma ja Fanni eivät olleet sukua keskenään, vaikka jonkun aikaa saman katon alla asuivatkin. Suoma tuli aikoinaan Pajulan mökkiin äitinsä Selman mukana, kun Selma avioitui Vanhan Pajun kanssa. Fanni, Eemeli ja Väinö olivat Pajun edellisestä avioliitosta. 

Eemeli oli ollut renkipoikana vähän siellä ja täällä, kunnes meni kraatarin oppiin ja alkoi tehdä kraatarin töitä. Tullessaan joskus Ylikoskelle kraatarin hommiin ystävystyivät Eevin kanssa toisiinsa ja joiden jälkikasvua on vähän ympäri Suomen. 

Kysyin joskus Jaakolta Eevin ja Eemelin jutusta. Arvelin, että vanhemmat varmaan olivat sitä liittoa vastaan Eevi kun oli silloisen Ylikosken, ison talon tytär ja Eemeli köyhä kraataripoika. Jaakko sanoi, että hänen vanhempansa eivät olleet ollenkaan vastaan, ne oli arvostanut Eemeliä, kun se oli ammattimies, ammattinsa hyvin osaava. Sitä en muistanut koskaan kysyä, että missä tai kenen opissa Eemeli oli ollut aikoinaan. Elämänsä yhteiselonsa se pari oli aloittanut Nimessä (Nyk. Jounin talo. Olivat ostaneet sen Vierikon Imarilta. Helvikin on syntynyt Niemessä asuttaessa. 

Pajulan vaiheista tiedän, että Frans Iisakki Pajunen on sen mökin rakentanut. En tiedä, mistä nimi Pajunen on sille väelle tullut. Iisakki on ollut Korpela, kun on kotonaan vielä asunut. Pajula olisi tyypillinen sukunimi tämän seudun asukkaille, mutta kuka oli keksinyt tuon nimen Pajunen. Pajulaksi se nimi kuitenkin kansan suussa muovautui. 

Elli sai minunkin vielä kotona ollessani kotoaan Tyttö-nimisen hevosen. Siinä pyhisin istuttiin rekeen ja lähdettiin Mäkelässä, eli mummulassa käymään. Vilho oli silloin hyvällä tuulella ja lauloi sen aikaista iskelmää ”Tyttöni, tyttöni mun, olethan sinä mun.” Sanat oli varmaan tarkoitettu Ellille ja hevoselle.

Pajuska oli hyvin kookas turskinoloinen ihminen. Ei mikään riidanhaluinen, sillä oli vaan tapana lausahdella oma mielipiteensä, josta kaikki eivät pitäneet. Lapsuusajaltani muistan vielä hyvin sen, kun meillä oli pellavakangas puissa kudottavana. Sitä oli tavattoman pitkä mitta sitä lointa ja että se saataisiin vihdoin siitä kudottua ja kangaspuut vietyä pois. Äiti pyysi Pajuskaa sitä kutomaan. Pajuska lupasikin tulla päiväksi töihin. Mieleeni se on jäänyt lähinnä siksi, kun meitä muksuja varotettiin erityisesti sinä päivänä olemaan siivosti, että ei Pajuskalla ole sitten mitään sanomista. 

Vilho joutui sota-aikana palvelemaan isänmaata ainakin joksikin aikaa nimellä työkomppania. Vilho ei aikoinaan joutunut armeijaan reisijuuressa olleen ”tuperkelin” takia. Veteraanitunnuksen Vilho myöhemmin palveluksestaan isänmaan hyväksi sai. Vilho kertoi tarinareissuillaan käydessään sotakokemuksistaan, siitä kun he lapioivat teitä etulinjaan, kuinka venäläiset tykin ammukset ujelsivat heidän ylitseen ja kuinka heille annettiin kiväärit pakon edessä käytettäväksi. Sillä suunnalla oli suulirakennus, johon oli pääsy kielletty. Siitä huolimatta he joskus menivät käymään siellä. Kaamea näky! Suomalaisia kaatuneita oli ensitilassa kerätty sinne kasoittain ympäri suulia. Kaikki jollakin tavalla ruhjoutuneita. Kyllä Vilhokin sodan makua maistaa sai. 

Kaikkien aikuisiässä olevien ja tätä aikakautta elävien muistoissa säilyy ne Vilhon ”mersuvuodet”. Kylänraitti sai oman ”mersumiehensä” vuosikausiksi. Sillä mopollaan risteillen omien kyläpaikkojen väliä. Vilho sai käydä kylän ihmisten kanssa tarinoimassa. 

Vanha-Paju, Vilhon isä tykkäsi aikoinaan myös kovasti kylässäkäynnistä. Pajulla oli myös ne määrätyt kylän kohteet Suurimaan kylää myöten. Vanha-Paju, joksi häntä myöhemmällä iällä kutsuttiin, oli kova valehtelemaan vähän niin kuin leikkimielellä. Nautti kovasti, jos onnistui saamaan jonkun uskomaan. 

Mäkitalon Annin oli Paju sota-aikana sydänjuuria myöten säikäyttänyt. Oli poikennut Mäkitaloon joskus kulkureissullaan ja sanonut Annille, että teidän Pranssi on kaatunut, puhuvat semmoista. Anni sanoi kauhistuneensa, kunnes Paju oli sanonut, että ei vainkaan. Anni sanoi, että häntä jäi se kumminkin niin paljon vaivaamaan, että siitä otettiin selvä ja Pranssi tulikin pian lomalle sen jälkeen. Pajua ei varmaan siitä nuhdeltu, se otettiin vaan sen Pajun vähän ronskimmaksi uskotteluksi.