Kaharilaiset

 

Kaharin Lempi oli aina elämäänsä tyytyväinen, vaikka asuikin suuren osan elämästään hyvin köyhissä oloissa. Aune oli sen perheen kaunotar, sillä kävi hyvä ”säkä” miesmaailmassa. Jotkut saattelijat Aune joutui palauttamaan matkan varrelta, kun ei voinut tuoda edes kotiveräjälle asti eikä esitellä minkälaisessa murjussa hän asuu. Letonsaaren Mikko piiritti kovasti Aunee aikoinaan, hän tiesi Aunen taustankin, mutta Aune ei vaan tykästynyt Mikkoon jostakin syystä. Liekö osuutensa ollut silläkin, kun Mikkoo puhuteltiin yleisesti Leton vaariksi. Tämä taas johtui siitä, kun Mikko ei ollut kovin hanakka työn perään. Asusti vanhempiensa kanssa niiden eläkeläistuvassa. 

Mielle Mäkelässä oltiin kaharilaisten kanssa paljon kanssakäymisissä työn kautta. Samoin minun täällä Ylikoskella ollessani ja tänne tultuani kaharilaisia tarvittiin. Varma oli täällä piikana, kun tänne tulin. Kaharin miehet olivat monena kesänä täällä korjuutöissä pellolla. Lempi kävi täälläkin minun kanssani lampaita kerimässä niin kuin ennen koti-Mäkelässäkin niin kauan, kun Lempin terveys petti. 

Jaakko hikeentyi jossain vaiheessa lampaisiin niin kuin isä-Väinökin aikoinaan, ne kun oli aina siellä tallissa huutamassa. Kesällä niiden perässä juostiin, kun eivät pysyneet aitauksessa ja joihin Diktoniuksen mammakin hermostui, kun kävivät joen takana mamman porkkanan varret syömässä ja tallasivat kukkapenkit. 

Kaharin Kallella ei ollut koskaan naiskaveria, ikinä ei mainittu ketään naista, joka olisi ollut Kallen tyttöystävä. Mielellään se nuorten naisten kanssa jutteli, ketään se ei lähennellyt. Pienessä hiprakassa ollessaan sitä aina nauratti kovasti. 

Vielä muistan kaharilaisista sen, kun Lempi ja Frans Kahari olivat jo joutuneet pakkohuutokaupassa luopumaan talostaan ja muuttamaan Lempin vanhempien pirttiin asumaan rakennuksen toiseen päähän. Pranssi rupesi harjoittamaan pientä liiketointa kesällä. Sillä oli puodissa myytävänä pientä kauppatavaraa. Siellä oli myytävänä mm. omenia. Minulla ja Ellillä oli vähän rahaa kummallakin. Olimme ehkä taatan hyvällä päällä ollessa saaneet siltä muutaman kolikon, niin kuin vanhan Pratun tapoihin kuului näin joskus menetellä. 

Ostimme omenia niin paljon kun niillä rahoilla sai. Matkalla jo syötiin niistä suurin osa. Minä söin niin paljon, että rupesin huonosti voimaan, minua alkoi oksennuttaa. Minulla naurettiin porukalla vielä seuraavana päivänäkin. 

Nyt ajattelen: Jos minun lapseni olisi joskus ollut siinä tilanteessa niin paljon pahoinvoivana, olisin suuresti jo huolestunut. Se oli silloin sitä! Todennäköisesti se pahoinvointi johtui niistä omenista, mutta kyse olisi saattanut olla jostakin pahemmastakin.