Tuberkelin historia

 

Tuossa tienvarressa on kaksi vanhuuden ja tuulen tuivertamaa koivupuuta. Muutama vuosi sitten niiden kaikki kaverit kaadettiin pois liikenteen tieltä. Niitä oli pitkät rivit tien molemmin puolin, aika tosin oli niitä jo paljon harventanut. Nuo kaksi koivuvanhusta jaksaa vaan vielä joka vuosi levittää lehtiversonsa aikaa uhmaten. 

Salomon ja Anna Ylikosken vanhin poika Toivo Ilmari on tarinan mukaan koivut istuttanut vuosina 1917-1918. On siinä nuorella pojalla ollut ahertamista. Toivo oli syntynyt v. 1901. Valokuvasta päätellen kookas, komea mies, jota tietenkään en koskaan nähnyt. 

Kysellessäni Jaakko kuvaili veljeään jopa yltiöisänmaalliseksi suojeluskuntalaiseksi, kommunismin vihaajaksi, vähän kiivasluonteiseksi. Isä-Salomonin kanssa tuli joskus yhteenottoja. 

Toivolle oli lohkaistu tilan paikka Ylikoskesta, tai Toivon osuudeksi jäi Myllymäen torppa, kun vuokra-aika meni umpeen. Tämä paikka sai sitten nimekseen Ylinen. Tiedä kenen keksintö tuo tilan nimi oli, ehkä Toivon oma nimitys tilalleen. 

Toivo tarttui innolla tilanpitoon, rakennettiin uusi tuparakennus sekä aittarakennus pihapiiriin. Emäntä vaan vielä puuttui, se aitan polulla asteleva. 

Elettiin aikakautta, kun taudeille ei vielä kovinkaan paljon voitu, parannuskeinot olivat vielä vähäisiä. Niinpä tuberkeli iski melkein joka puolelle, taloon ja torppaan, niin kartanoon kuin mökkiinkin. Harvassa oli ne paikat, johon tuonen tumma käsi ei olisi kouraissut. 

Niin kävi Annan ja Salomonin perheessä. Ensin sairastui Toivo, lapsista vanhin, ”lentävään keuhkotautiin”, sanottiin. Se vei hetkessä nuoren miehen vasta 28 -vuotiaana. Muistan, kun meillä Mäkelässä lapsuusaikanani puhuttiin Ylikosken Toivosta, joka tietysti oli isä-Väinön ”henkiveljiä”. Toivo oli 6-7 vuotta Väinöstä nuorempi. 

Siihen raukesi sitten Toivon rakennus- ja muut suunnitelmat. Veljensä Martti sitten jatkoi siitä eteenpäin elämää Ylisessä. 

Tuberkuloosi, eli keuhkotauti, vei Annan ja Salomonin lapsista kolme tytärtä ja vanhimman veljen Toivo Ilmarin. Nuorin Aili kuoli 13 -vuotiaana. Suru on ollut suuri tässä talossa. 

Tuberkeli saattoi iskeä muuallekin ihmiskehossa, ei ainoastaan keuhkoihin. Lehtilän Väinölle tubi iski kaulaan Väinön nuoruusvuosina ja näin Väinö ei joutunut armeijaan aikoineen. Samoin kävi Pajusen Vilholle, kun reisijuureen ilmestyi patti. Säästyi samoin sotaväkireissulta. Patti leikattiin. Siitä lähtien muistan Vilhon vähän ontuneen toista jalkaansa. Tämä ei tosin haitannut Vilhon polkantahtia suulitansseissa. Tähän tanssiin Vilho oli kunnostautunut. Vilhon rampautuminen alkoi vähitellen vähän myöhäisemmällä iällä. 

Kallion Paavo joutui aikoinaan armeijaan Lappeenrantaan ratsuväkeen, mutta jonkin ajan kuluttua kotiutettiin, kun keuhkoista löytyi varjostumaa. Paavon sisko Aino oli vähän aikaisemmin kuollut keuhkotautiin 12 -vuotiaana. 

Siinä vähän näillä seuduilla aikoinaan riehunutta tuberkeilin historiaa, joka minuun vaikutti niin, että aloin kovasti tarkkailemaan omaa olemustani, eritoten siinä, tuleeko syljen mukana verta. Ja jos pienikin yskä vaivasi, olin melkein kauhuissani keuhkotautipelossani, niin paljon siitä silloin puhuttiin naapureiden keskuudessa. Aika-ajoin tästä lähiseudulta oli joku kuollut keuhkotautiin. Muistini mukaan lähinnä nuoria ja lapsia. 

Oli tiedossa sekin, että Rajahalmeen Viljo oli jo kauan sairastanut keuhkotautia, karhuperäläinen, meillekin hyvin tuttu nuori mies. Eräänä pyhäpäivänä, muistan hyvin, että se oli pyhäpäivä, kun tulimme Moision riiheltä kotisuuntaan päin, minä, Elli ja Terttu, lähellä Haapakosken tiehaaraa ojan penkalla makasi mies pitkin pituuttaan, polkupyörä vähän loitompana. Meidän päästyämme kohdalle Viljo alkoi laulaa ”Elämä on kuin unelma vaan”. Enempää en laulun sanoja muista, ainakaan ne sanat ei siihen Viljon tilanteeseen sopineet ollenkaan. Känninkin oli saanut vedettyä reissullaan. Kotiinsa päin oli todennäköisesti matkalla, koska pyörän suunta oli sinnepäin. 

Kului jonkin aikaa, kun Pauliina, Viljon äiti kertoi Viljon saaneen verensyöksyn ja siihen oli loppunut Viljon nuori elämä. Pauliina oli yksi meidän vakivieraista. Tuli kävellen Aaruntietä, oikopolkuja, talvisin maantien kautta.