Pyöräretki Karhuperälle

 

Lähdin jokavuotiselle pyöräretkelleni Karhuperän suuntaan 6.9. v. 2005 (80 -vuotiaana). Sanotaanhan, että 80 vuotta ei ole vielä ikä eikä mikään. Lähdin fillarillani polkaisemaan 11 aikaan, oli muuten mitä ihastuttavin sää. 

Päästessäni Kalliokosken kohdalle muistot alkoivat tulla sieluni silmien eteen. Tienpätkä Kallion kohdalta Koti-Mäkelän tiehaaraan on lapsuusmuistoja täynnä. Sillä tienpätkällä hypättiin ruutua, pelattiin pallopeliä, jota sanottiin varapiksuksi, juostiin kilpaa, ynnä paljon muuta. Silloin ei autoliikennettä vielä kovinkaan paljon ollut. Korva- ja Karhuperän isäntiä liikkui myllyreissulla kyllä aika ahkeraan hevosilla. 

Koti-Mäkelän tiehaaraan päästyäni muistelin ensinnäkin sitä isoo santakasaa, joka innoitti meitä kaikenlaisiin leikkeihin. Tehtiin kivinavetoita, käpylehmänavetoita, rakennettiin autoteitä, joita pitkin nimismies oli tietarkastuksella tai muuten vaan istuskeltiin ja seurattiin, kun outojakin ihmisiä kulki ohi. 

Kerrankin, kun istuskelimme Kalevin kanssa samaisella muistorikkaalla santaläjällä, siitä kulki ohi Korvaluomalle päin outo pari hevosella, kovasti näyttivät jonkun talon emännältä ja isännältä. Kuvittelimme vielä, että ne on varmaan mahdottoman rikkaitakin. 

Kerroimme näistä matkailijoista kotonakin. Äiti sanoi, että se oli varmaan Kuusluoman pari, että menivät varmaankin Korvalaan. Liekö ollut joku sukulaispaikka? 

Isonpuskan kohdalla pysähdyin katselemaan, vieläkö näkyisi sitä savimonttua, jossa ennen savileipiä leivoimme Elvi, Terttu ja minä. Ei näkynyt. Muutenkin Isonpuskan maisemamuoto oli muuttunut. Tietä on levitetty ja puita harvennettu. Isonpuskan kohdalla tapahtui myös kymmeniä vuosia sitten se kaikkein muistama autokolari, jossa Moision Kauko menehtyi. 

Sitten Kaisaniemen kohdalla, missä ennen Mäkelän Kaisa-muori Vihtorin kanssa hääräilivät peltotöissä. (En nyt oikeen muista, oliko se Kaisan mies juuri Vihtori-niminen.) Luulen, että nimi on tullut Kaisan mukaan. Vähän orvolta Kaisaniemi näyttää nykyään.

(Kaisan mies oli nimeltään Elias.) 

Olen Forssilan kohdalla. Forssi-nimi, tai Forssila-nimi on jäänyt voimaan sen ensimmäisten asukkaitten, Forssin Hiljan ja Vihtorin mukaan, vaikka Toivo on nykyasukkaitten sukunimi. Yhä vaan sanotaan: Forssin Tapani ja Forssin Hellevi. 

Muistoja on paljon tämänkin paikan tiimoilta. Tuossa melkein portaiden edessä oli iso koivu. Vasemmalla puolen tietä oli ja on yhä vielä vanha paja, joka nykyään on varmaan varastorakennuksena. Ennen sitä tilaa käytettiin pajana ja siellä Forssin Vihtori valmisti kauniita puutöitä, mm. lapsille keinuhevosia ja pyörähevosia, jotka jotkut onnelliset lapset saivat joululahjoiksi. Meilläkin Kalevi sai joskus Vihtorin tekemän pyörähevosen ja Terttu keinuhevosen. 

Sitten tulen Jokiniemen kohdalle. Siinä seisoi ennen vanha harmaa pirtti, jota asustivat Kreeta ja vähäpuheinen Iisakki, joita Olavi oli paljon muistellut. Iisakista minulla on vaan yksi hämärä muisto, kun Iisakki on tullut meille kippura-anturaiselle puukelkalla ruumenia hakemaan. Mieleeni on jäänyt semmoinen ele, kun Iisakki on sivellyt partaansa. Mikään lapsien pelotteluhenkilö ei Iisakki ollut samoin kuin Leton Jussi ja Varsa-Vikki. 

Vieläkin muistan sen Jokiniemen hämärän tuvan, jonka penkillä monet kerrat istuttiin ja imeskeltiin Kreetan antamia isoja sokeripaloja. Olen toisaalla kertonut siitä muistelosta, kun minä Elvi ja Terttu veimme Kreetalle tuliaisina pienen söpön sammakonpojan.