Syöpä

 

12.2.2017 

Kirjoittamiseen on tullut lähes 4 kk tauko. 

Viime lokakuulla taas kerran ollessani tuossa seinäntakanani sijaitsevassa saunassa huomasin istuskellessani saunan lauteilla sivellessäni hikisiä käsivarsiani vasemman kainalon leipeillä kovan patin jossain ihon alaisessa kerroksessa. Heti oli selvä asia, mistä on kysymys, vaihtoehtoja ei kovin ollut. 

Muutaman päivän kuluttua kerroin Helenalle löydöksestäni. Helena soitti heti vastaanoton lääkärille, aika järjestyi heti viikon kuluttua. Se oli ankara viikko. 

Helena vei minut Heidi Reiman -nimiselle lääkärille. Ystävällinen nuorehko lääkäri tunnusteli kasvainta, josta ei käsin tunnustelemalla osannut mitään varmaa lausuntoa antamaan. Sanoi kahden viikon kuluttua röntgenlääkärin tulevan Kankaanpään terveyskeskukseen. Teki minulle lähetteen sinne. Taas oli ankara kaksiviikkoinen edessä. Sitten alkoi kuukausia kestävä pyöritys vastaanottoineen ja leikkauksineen. 

Kahden viikon kuluttua röntgenlääkäri suoritti röntgen- ja ultratutkimuksen. Tutkittiin ja kuvattiin vähän kaikkialta mahdollisten etäispesäkkeiden takia. Niitä ei onneksi löytynyt. Lääkäri sanoikin: ”Et sinä tähän kuole, olet niin ikäiseksesi hyvän kuntoinen”. Tuo oli kuin kaunista musiikkia korville. 

Sen jälkeen kiva lääkäri teki lähetteen edelleen Poriin mahdollista leikkausta varten. Parin viikon kuluttua sieltä tuli kutsu ns. esitutkimukseen, jossa käytiin läpi mahdolliset entiset ja nykyiset sairaudet veri- ja sydänkokeineen. 

Jonkin ajan kuluttua tuli sitten kutsu rinnan poistoleikkaukseen. Näin asia eteni. Tutkijat antoivat hyviä ennusteita, joka puolestaan rauhoitti mielenpaineita. 

Sitten koitti päivä leikkaukseen menoa varten. Ensimmäisenä sairaalapäivänä sinne mentyäni siellä tehtiin vielä joitakin kokeita, veri ym. Seuraavana päivänä, joulu. 29. päivä, sitten hoitajan kanssa, kun oli vaatteet vaihdettu, kävelimme leikkaussaliin, tasan puolen päivän aikaan klo 12. Matka sinne tuntui kilometrin pituiselta, etenkin kun oli melkoinen jännitys päällä. 

Leikkaus oli helppo ja huomaamaton, tuntui tutulta aamuisin sängystä heräämiseltä. Olokin oli tuskatonta, niin kuin ”eimitään” tapahtumalta tuntuvaa. 

Neljän päivän kuluttua pääsin kotioloihin, mutta tuo leikkaushaava oli saanut jonkun kuokkavieraan seurakseen ja haava alkoi tulehtua. Siitä seurasi haavan uudelleen avaus. Näin kahden viikon kuluttua minulle alkoi toinen toipilasaika. 

Varoaika on vielä vähän aikaa meneillään ennekuin nuo kaikki kurtut ovat oienneet tuossa ”ryntään” kohdalla. 

Siinä lyhyesti tämä sairaskertomus minun kohdallani. Meitä on paljon, tilasto kertoo, että 5 000 naista sairastuu vuosittain rintasyöpään Suomessa, heistä 90 % paranee tilastojen mukaan. Minultakin on taakka tällä erää pudonnut ainakin toistaiseksi. Taivaan Herra antanut jatkoaikaa vielä tämän paljon puhutun korkean iän lisäksi. 

Kerron vielä, että kaikki lääkärit, jotka tätä ”kuokkavierasta” ovat olleet häätämässä, ovat olleet hyvin ystävällisiä, ovat antaneet rohkaisevia lausuntoja, ”Olet niin hyvänkuntoinen, ikäistäsi paljon nuoremman näköinen" jne. Tämän tapaiset lausunnot ovat olleet iloista ja mieltä nostattavaa kuulla. 

Tällä hetkellä alan olla jo entisissä voimissani. Viikko sitten kävin katsastuttamassa Porissa lääkärillä tilanteeni, jossa vuoden kuluttua on ensimmäinen tarkistus, viiteen vuoteen saakka. Jos jotain hankaluuksia sattuu tulemaan, niin sitten vaan ottamaan yhteyttä. Näin sana kuului. Sanoin kyllä, että sitä viittä vuotta todennäköisesti ei tarvita. Naureskelihan se vaan, se kiva miestohtori. 

Torsona tässä nyt sitten ollaan. Ilmaista proteesia olisi tarjolla, jota en halua. Olen ajatellut, että tämän ikäinen mamma menettelee kyllä näinkin, että se siitä proteesista. 

Näin ne asiat olivat ja menivät, ei tässä sen kummempaa. Olen vaan yksi sen viidentuhannen joukosta.