Perintökaappi

 

Pohjoistuuli puhuu aina vaan, mutta jo vähän hellemmin kuin viime päivinä. Puettava kuitenkin vahvasti on, kun ulos lähtee. 

Kävin tuolla ”Vanhalla”, istuin siellä ja katselin sitä vanhaa perintökaappiani, joka siellä isontuvan puolella nurkassaan muistelee omia menneitään. Vitsi! Näin kuvittelin sen tekevän. Minä taas muistan sen päivän, kun isä-Väinö tuli pihaan hevosvankkurit täynnä huonekaluja, jotka oli muistaakseni edellisenä päivänä käynyt Niinisalossa huutokaupasta huutamassa, kun eräs ravintoloitsija muutti paikkakunnalta ravintolansa myynnin jälkeen. Muistaakseni puhuttiin leskirouvasta. 

Sen kaapin ohella kuormassa oli paljon muitakin kalustoon kuuluvia huonekaluja, joista tuo kaappivanhus on ainoana vielä jäljellä. Todennäköisesti se on lähtenyt matkaan Viipurista, koska sen takana on jonkun puusepänverstaan osoite. Meille se, tai koko kalusto kulkeutuivat joskus 30 -luvun alkupuolella. Isä oli huutanut kalustoo Lehtilän Vihtorin kanssa kilpaa ja mistä Vihtori oli hieman kiukustunut. 

Isä kertoi: ”Kun kuorma oli saatu valmiiksi, ravintolarouva oli tullut hyvästelemään huonekalunsa, oli silitellyt niitä ja purskahtanut itkuun”. Oli sanonut niitä vanhoiksi palvelijoikseen. 

Täällä se nyt viettää vanhuudenpäiviään ehkä ikätoverinsa, toisen vanhan kaapin, tai lipaston kanssa ryhdikkäinä ja maailmaan nähneinä. 

Siitä Väinön aarrekuormasta on kaikki muut huonekalut kokeneet liian kovaa käsittelyä ja sitä kautta hajonneet maailman tuuliin. Mieleeni on jäänyt eritoten helmillä koristeltu lampunvarjostin, joka ehkä oli hankittu vähän myöhemmin. 

En tiedä, mikä kaapin kohtalo olisi ollut, ellen tänne Ylikoskelle muuttaessani olisi pyytänyt sitä mukaan. En tiedä, mikä kohtalo oli niillä kalustoon kuuluvilla kahdella vanhalla pöydällä. Vuosien kuluessa aloin niistä tiedustelemaan, niin kukaan ei tiennyt niistä mitään. Luulen, että ne päätyi navettakeittiön pöydiksi, jossa ne kokivat hyvin pian kovan kohtalon. 

Istuin pihakeinussa, seurasin lintujen pesimistouhuja, lennettiin ristiin rastiin. Etenkin räkätit ovat kovasti voimainsa tunnossa. Sitten näin hauskan ajojahdin, kun varis lensi Kauppilan suunnalta pirtin katon yli Marjamäen suuntaan. Useampi pääskynen ajoi varisparkaa takaa pois heidän asuinreviiriltään. Sitä en päässyt näkemään, kuinka kauas saatto kesti. 

Tiirailin siinä vähän Myllyrannan suuntaankin päin, mutta hiljaista oli sillä pihatantereella. Yksin kotona ollessani en uskalla lähteä vaeltamaan paljoakaan pihapiiriä kauemmaksi, sanotaan, että tekevälle ja vanhalle sattuu!