Ikuinen lepo

 

Päivä laski, ehtoo ehti,

elämän kirjan kääntyi lehti.

Kahvasta kirveen kirpos käsi,

kun kuolo koski sydäntäsi.

 

Loppui liekki lähteisänsä,

karteen kylmyi kynttilänsä,

kaitsijansa käskyn käyden,

työs oot tehnyt, tingin täyden.

 

Ilta sammui, rusko raukes,

haudan helma hiekkaan aukes,

minne tuoni tuuditteli,

päivänsä kun iltaan eli.

 

Levottomuus elinajan

päätyi rauhaan takana rajan,

miss’ on tyhjyys palkka työnsä,

päivän pitkän, piseit yönsä.

 

                      Pajulle 13.1.1957

                          V. Mäkelä