Sulhoaan sureva
Olen ollut surusta suunniltain,
vaellan kuin varjon lailla.
Suren kun sulhosta sulostajan sain
ja nyt sitä olen ollut vailla.
Juhannuksen jälkeen justiin läks´,
taas lupasi luokseni tulla.
Älä yhdenkään yhdy ystäväks´,
ei yhtäkään ystävää mulla.
Lupaan, luoksesi palajan taas
ja hellitän vaatteesi vyötä.
Olisi kuin kesä tai lumi oisi maas,
eikä ollenkkann olisi yötä.
Kuukausien kiertoa kului kuus´,
aika riensi kuin leikin lento.
Ajattelin ajoin, oisko ystävä uus´,
oma vahvistui vartalo hento.
Kuukausia vaihtui varrotessain,
ohitse jo jolukin joutui.
Oli tummia tunteita tunnossain,
vuotten vaihteessa kotiini koitui.
Oli taas entisyys ennallaan,
rakkaus, toivo ja usko.
Todellisuutta jäimme vartioimaan,
yön takana ain´ aamurusko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti