Kertomus keisarista

 

Väinö Mäkelä:

 

Kertomus keisarista

 

Keisarista kertomus

ajalta lapsuus luulon.

Se oma on mun toteamus

näön ja oman kuulon.

 

Mäen takana talossa

sill’ on oma hovi,

aivan kuin päivää paossa,

ei aurinko aamuin sovi.

 

Asunto alamaisilla

kanssa keisarin,

ja maja mustalasilla

linnassa useinkin.

 

Hän keisari Palomäen

ja Ylinevan maan.

Kesäinen kukku käen,

alustalasiltaan.

 

Herättää riekkoin rääky

aamuisin keisarin.

Portailla pukki määky

aamuterveisin.

 

Hän keisarin kaukaista sukua,

Palomäen päällysmies.

Hän itse piti lukua,

ken tarkemmin sen ties’.

 

Mutt keisarista kertomus

ja alamaisistaan,

sen oma uskontunnustus,

pärekopat vaan.

 

 

Palomäki keisareineen antoi Väinö Mäkelälle innoituksen moneenkin runoon, joista yllä oleva olkoon esimerkkinä. Mikä mies oli tämä Palomäen keisari?

 

Juho Palomäki eleli pienessä mökissään lapsikatraansa kanssa Ylinevan laidassa joskus 1800-luvun jälkipuoliskolla. Hän oli saanut Pitkärannalta luvan pystyttää mökkinsä heidän maalleen. Mutta kuinkas ollakaan, Juho pykäsi pirttinsä vahingossa Kruunun puolelle. Tästähän eivät Kruunun viskaalit tykänneet ollenkaan, vaan määräsivät mökin purettavaksi.

 

Juho ei tyytynyt päätökseen, vaan perimätiedon mukaan suuntasi kulkunsa Pietariin (Venäjän vallan aikaa kun elettiin.) keisarin puheille. Juho Palomäen itsepintaisuus palkittiinkin ja hän pääsi esittämään murheensa itselleen Venäjän keisarille. Ehkä tsaaria miellytti Juhon jääräpäisyys, mene ja tiedä, kuitenkin hän antoi ukaasin, jonka mukaan Kruunun ja talonpoikaismaan rajaa Ylinevan kohdalla muutetaan siten, että Juho Palomäen mökki jää talonpoikaispuolelle.

 

Keisarissa käynnin kunniaksi Juho sai loppuikänsä kantaa Palomäen keisarin kunniakasta arvonimeä.

 

Todellisuudessa Juhon elämässä ei kuninkaallista loistokkuutta ollut. Perhe kärsi puutetta ja joskus suoranaista nälkääkin, Juho kun olisi mielellään puheliaana miehenä kiertänyt kylää tarinoimassa ihmisten kanssa mieluummin kuin raataa otsansa hiessä.

 

Pärekorien valmistaminen oli eräs keino, jolla Jussi hankki elantoa joukolleen. Tarinat kertovat, että pystyi Jussi joskus ripeisiinkin suorituksiin. Saattoi nimittäin käydä niin, että Jussin hakiessa iltahämärässä pärepuuta, se tulikin otettua Kruunun puolelta. Mikä niistä rajoista aina niin selvillä oli. Ainakaan pimeässä. Jussi kiskoi illan ja yön aikana puun päreiksi ja kutoi samaa soittoa kopiksi. Aamunkoitossa hän oli naapurustossa vaihtamassa koppia elintarpeiksi. Sitä ennen oli puun roippeet siivottu tarkasti nurkista ja poltettu.

 

Metsänvartija Ranta valvoi Kruunun metsiä tarkemmin kuin yksikään isäntä omiaan. Aamupäivällä selvisi, että puu oli hävinnyt Rannan reviiriltä ja jäljet johtivat Palomäkeen. Rannan tullessa mökkiin pesue oli syömässä naapurista saaduista jauhoista keitettyä velliä.

 

Ranta kertoi, että oli jäljittämässä eilen kadonnutta puuta, jonka jäljet johtivat Palomäen seutuville. Ei ollut Jussi kuullut mistään kadonneesta puusta. Eivät olleet lapsetkaan nähneet mitään. Ranta tiesi asian todellisen laidan, mutta kun ei pystynyt näyttämään asiaa toteen, niin katsoi sen loppuun käsitellyksi.

 

                                                                                                             Erkki Ylikoski