Eino Leinon päivä. Olenkin viime aikoina lueskellut paljon Leinon runoja, vaikka ovat monien vuosien varrelta tuttuja runoja. Kauneudessaan ylitse muiden kuten ”Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta, Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta” tai ”Ruislinnun ääni korvisani, tähkäpäiden päällä täysikuu”. Suven ihanuutta on ollutkin nyt jo useamman päivän, oikein vanhan ajan heinäkuun helteitä. Muistuu mieleen ne koti-Mäkelän kesä- heinäkuun aikaiset iltatunnelmat, kun päivän työt oli tehty ja iltatunnelmissa istuttiin kuka milläkin kivellä ja rappusella. Kylän nuorisoo oli usein iltaa istumassa meidän mukana tai sitten mentiin kävelemään kylätielle, jossa liikkui muitakin nuoria. Se oli sitä aikaa silloin ja joka oli vuosien ajan myös sota-aikaa, meidänkin nuoruutemme aika, joka saneli omat sääntönsä ja rajoituksensa.
Maailman kumu ei isommin rauhaa rikkonut, ei kuulunut moottoriajoneuvojen pauhina tieltä kuten nykyaikana. Pohjankankaalta joskus tykin paukaus kuului muistuttaen silloin, mikä aika oli meneillään. Nämä hienot suvi-illat ovat tänä aikana olleet harvinaista herkkua siihen verrattuna, kun ajattelee koleaa alkukesää.
Syksyä kohti ollaan taas kerran menossa ja sitä kautta talvea
kohti, mitä ajatellessa ”Mieli sumentuu”, runoili Eino Leino.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti