Minun Reimini

 

Reimin ihmemaasta on tunnelmoitu ja kirjoitettu runojakin. Minun ikäkauteni Reiminmaa on ollut isoja viljelysaukeita, ei enää vihreitä niittyjä. Lapsuuteni ja nuoruuteni Reimiin on mennä kolkutellut kovapyöräkärryillä kesäisin Rajakosken, Uusitalon ja Mäkysen hevoset ja väet. 

Heräsimme monina aamuyön tunteina puodissa nukkuessamme, kun jokivarsilaisten heinäväkeä alkoi, tai mennä kolisteli puodin takana tiellä ja Rajakosken rengit kiroilivat ja huutelivat hevosille. Vähän myöhemmin aamulla alkoi lapata naisväkee pyörillä ja jotkut hevosella haravahommiin. Kankariston Impi ja Jussi menivät vellikannunsa kanssa muiden muassa. Impi istui aina kärryillä katse menosuuntaan. Samaan joukkoon liityttiin yleensä meiltäkin Kyrölle heinäntekoon. 

Vieläkin muistan sen hyörinän, mikä siellä Rajakosken pelloilla oli. Hevosia kulki ristiin rastiin, rengit huuteli ja kiroili hevosille. Emäntä, piiat ja muut palkkanaiset hyörivät hankojen ja haravien kanssa vaaleat huivit päässä. Illan tullen alkoi taas sama kärrynpyörien kolke, kun väki palaili koteihinsa. 

Rajakosken Reimissä oli yksi iso suuli keskellä peltoaukeaa, toinen suoja oli pariladot meidän rajalla. 

Hamasta lapsuuteni ajasta muistan eräät suulitanssit, jotka pidettiin siellä Reimin isossa suulissa. Eräänä kauniina kesäisenä pyhäpäivänä kylän tyttönuoriso kerääntyi meidän pihaan luutakopat mukana. Meillä oli palveluksessa silloin muistaakseni Länsimäen Eeva nykyisen Piimätien varrelta. Tytöt lähtivät luutakynineen kohti Reimin suulia ja me mukulat perässä. Suulilla alkoi huiske ja melske, pöly lensi kuin riihellä oltaessa. Meillekin jotain pientä tointa siellä annettiin, hauskaa oli. 

Sana oli kiertänyt ja kuulunut. Illan tullen Reimintiellä oli vilkasta liikennettä, jotkut olivat pyörällä ja jotkut jalkaisin. Meitä muksuja ei sinne päästetty ja näin ollen en tiedä, kuka oli pelimanni ja minkälaiset menot siellä oli. 

Teimme joskus retkiä tai poikkesimme muurainmatkoilla Kivelän savipirtillä. Se oli soma pieni rakennus, jossa oli tupa helloineen ja uuneineen. Savipirtti sijaitsi Isonniemenkeitaan ja Kivelän peltojen välisessä maastossa. Ennen vanhaan oltiin yötä päivää savenajossa takamailla, savipirtti oli rakennettu kortteeripaikaksi savenajajille. 

Myöhemmällä iällä kävin kuuntelemassa Reimin aukean laitamilla olevia haapapuita. Mahtavat haapapuut pitivät tuulisella ilmalla kauniin värisevän konsertin. Isä-Väinön peruja ehkä nuo haapapuiden ja kosken kohinan kuuntelemisen kaipuut. 

Reimin maasto oli ihanteellista kirpilöiden (mesimarjojen) kasvupaikkaa. Kävimme lapsena ollessamme poimimassa Reimin ojien varsilta mukikaupalla kirpilöitä. Niitä oli myös meidän Mettävainion pikkusarkojen ojien pientareilla Reimintien varrella. 

Reimin sinipiikaa en koskaan tavannut, vaikka lapsena ja aikuisena mekin siellä paljon karjaa jouduimme kuljettamaan ja monet kerrat paimentamaankin. Sinipiiasta kuulin joskus paljon myöhemmin. Lapsen latokuolemasta puhuttiin kyllä paljonkin. 

Teemun torpan raunioilla en koskaan käynyt, ei marjamatkat suuntautuneet koskaan sinnepäin Reimin laitamille. 

Minun lapsuudessani ja nuoruudessani kesäaikana oli elämää joka kulmalla ja pellon nurkalla Reiminmaassa. Vuosikymmenien aikana paikka on hiljentynyt. Rainingon traktorin ääni joskus kylvö- ja elonkorjuuaikana rikkoo sen syvän rauhan. 

Kankariston Jussi aikoinaan tunnettiin hyvin karskina miehenä, jossa ei ollut hempeyden häivääkään. Parikin tositarinaa Jussin tiimoilta muistan, niillä naureskeltiin ja ne elävät vanhemman väen muistissa vieläkin. Jussi oli kova kiroilemaan, oli oikein kuuluisa siitä. Tällä Jussin naapuritkin naureskelivat. 

Kerrankin eräänä kesänä oltiin taas heinätöissä Kyrön pitkillä saroilla, samoin pyöri jokivarsilaisia omilla pelloillaan Reimin alueella, mm. Kankariston Impi ja Jussi. Sieltä Kankariston pellolta jossain vaiheessa alkoi kuulua kovaäänistä puhetta, Jussi kun ei hiljaa osannut puhuakaan. Isä-Väinö kuunteli keskustelua, kun Jussi huusi Impille saran toiseen päähän, että mihinkä sinä Impi -…tana sen vellikannun panit. Impi vastasi, että siellä se on ladon alla. Jussi huusi vastaan, että kyllä se on sitte …tana sikaliskoja täynnä, mihin Impi vastasi, että hän pani essunsa sen kannen päälle. Jussi taas, että sitäkö ne …tanat sitte kattoo. 

Väinö kertoi tämän kuulemansa keskustelun jollekin Rajakosken päivämiehelle ja niin tästä jutusta tuli Jokivarrella yleinen hilpeyden aihe. Muistan Uudentalon miestenkin tällä tarinalla naureskelleen vielä vuosia myöhemmin. 

Toisen kerran taas heinäaikana jonakin kesänä, ei tainnut olla vellikannukesä, tuli ukkosen ilma ja kova sade ajoi heinämiehet pois heinänteosta. Niin kävi meidänkin ja samoin kävi Kankariston Jussin ja Impin. Olimme juuri sateesta märkinä kotiutuneet. Hetken perästä tuli Impi ja Jussi kärryt kolisten. Isä-Väinö oli riisumassa hevosta, kun Jussi kertomaan Väinölle vahinkotarinaa kirosanojen höystelemänä: ”Se tuli se musta pilivi yhtäkkiä taivaanrannalle, se vilikutti ja väläkytti ja vinkkelisalama löi niin, että kura präiskähti. Sitten se …tana poltti vielä yhyren heinäseipäänkin”. Tämän jutun Jussi kertoi naapurilleenkin. Tälläkin asialla naureskeltiin pitkän aikaa. 

Meidän eli Mäkelän Reimin aluetta sanottiin Kyröksi. Oli Kyrön pitkät ja Kyrön lyhkäset sarat. Oli Mettävainion pitkät ja lyhkäset. Yhtä aluetta sanottiin Taatankyröksi, se oli ennen taatan eli vanhan Pratun syytinkimaita. Latoja oli kolme, yksi oli Kyrönlato, toinen Taatavainaan lato, kolmas, joka vielä on pystyssä. on Mettävainion lato. Jokaisesta ladosta olisi oma tarinansa kerrottavana. Se tie, joka lähti Mäkelästä Reiminmaahan, se metsätie, oli joka kesä täynnä tuoksua ja tunnelmaa, käen kukuntaa ja kaikenlaista linnunlaulua. 

Siltä tieltä poikkesi kaksi sivutietä, toinen oli se kuuluisa Aaruntie, toinen oli ja on vieläkin kappaleen matkaa Suonpääntie. Suonpäänteitä kuljimme lapsuudessamme monen monituiset kerrat. Myöhemmin sitä tietä kuljettiin myös Majamäkeen.