Elle ja Jalmari

 

Ensimmäisen avioliittoon vihittävän parin ja myös vihkitoimituksen näin joskus 30-luvulla. Vuosilukua en tarkalleen muista, olisinkohan itse ollut silloin ehkä 10 -vuotias. Letonsaaressa eli Letolla oli silloin pyhäkouluseurat, missä meitä pyhäkoululaisia vähän kuulusteltiin. Pastori Oksanen, jota kansanomaisesti puhuteltiin Oksaspapiksi, toimitti tilaisuuden. 

Seuramenojen jossakin vaiheessa tuotiin ja levitettiin lattialle ryijy, johon pappi asettautui. Kamarista asteli morsiuspari papin eteen vihittäväksi Liljan Elle ja Haavanlammin Jalmari. Kaunis pari, etenkin morsiamen kauneus on jäänyt ikipäiviksi mieleeni. Ellen todettiin silloin jo sairastelleen keuhkotautia, niin kuin silloin monessa muussakin paikassa silloin sairastettiin tuota kavalaa tautia. 

Kotiväen vastustelusta huolimatta Elle halusi näyttää, että hän vielä jonkun saa, niin kuin hänen kerrotaan sanoneen. Kyläkunnalla eli ja asui Ville -niminen nuorimies, joka oli tunnettu naissankari ja tyttöjen viettelijä. Tämän saman naissankarin uhriksi Ellekin joutui nuorena tyttönä kahden muun kyläkunnan tyttären lisäksi. Näille kaikille syntyi lapsi, joiden isän sanottiin olevan Villen. Ville joutui pakenemaan lapsenruokkoja Amerikkaan, niin kuin paikkakunnalla asia ilmaistiin. Oli vielä kummallista kohtalon ivaa, että näiden kaikkien kolmen lapset kuolivat pienenä, ehkä pian syntymän jälkeen.

Elle leimattiin kotonaan Karhulassa perheen mustaksi lampaaksi. Ehkä tätä sairauttaan ja mustana lampaana olemistaan Elle tarkoitti sanoillaan, että minä näytän. Jalmari oli noihin aikoihin nuorena miehenä ollessaan näyttävän näköinen tummine hiuksineen ja ryhdikkäine olemuksineen. Myöhemmin Jalmarin kasvot vaurioituivat autokolarissa. 

Pari vihittiin Letonsaaren avarassa tuvassa. Ellellä oli pitkä harmaa puku, Jalmarilla tumma puku, ne muistan. Muistan vielä, kun palasimme tilaisuudesta itse kukin koteihimme, en muista ketä kaikkia, mutta oli meitä aika liuta pyhäkoululaisia, taisi olla vanhempaakin väkeä tienpäällä. Äijänojan kohdalla morsian ja sulhanen, Elle ja Jalmari, ajoivat pyörällä meidän ohitsemme Haavanlammia kohti. Jalmari ajoi ja Elle istui pyörän tangolla, eli rungolla, ei kovin mukava kulkemistapa, mutta se oli yleistä siihen aikaan. 

Karhulan Ellestä tuli Haavanlammin emäntä ja meille kiva naapuri. Haavanlammille eli Lammille, niin kuin paikkakunnalla tätä taloa sanottiin, Elle tuli erittäin ankeisiin ja ahtaisiin olotiloihin. Nuorenparin lisäksi taloudessa asuivat Jalmarin äiti, sisko Elle ja kaksi veljeä Viljami ja Martti. 

Kaivoa ei talossa ollut eikä saunaakaan. Karjavesi kannettiin joesta, puhdasvesi jostakin lähteen silmästä. Saunassa käytiin kuka missäkin naapurissa, meilläkin monen monituiset kerrat. Ehkä kaiken tämän rasituksen aikaansaannoksena Ellen sairaus uusiutui ja johti aika pian kuolemaan, vuosilukua en muista. 

Sen muistan, kun meidät tai ainakin minut lähetettiin Lammille taas jollekin asialle. Sisään päästyäni näin Ellen makaamassa kuolinvuoteellaan keittiön peräseinällä sängyssä tavattomasti laihtuneena. Jalmarin sisko-Elle nosti sairaan päätä ja juotti sairaalle mustikkamehua, kaatoi pullosta kahvikuppiin ja siitä sairas joi ehkä elämänsä viimeisiä juonteja. En tiedä, mutta muistan, että pian tämän käyntini jälkeen sanottiin, että Elle on kuollut. Tähän päivään asti nuo ennen niin kauniit, nyt sairauden kolhimat kasvot ovat jääneet tuonne mieleni syvyyksiin. 

Toinen vähän samantapainen asia tai tarina on jäänyt mieleeni lähtemättömästi, kun, vuosilukua en muista, meidät taas lähettiin asialle Saarijoelle, muistaakseni Kalevi oli kaverina sillä reissulla. Ja muistan vielä, että asiana oli joku juttu, joka koski kauroja, olisikohan ollut joku kauransiemenjuttu. Tämä asia oli talon vanhalle isännälle Saarijoen Franssille, joka asui talon vanhassa rakennuksessa vanhaemäntä Marin kanssa. Muistaakseni siinä rakennuksessa ei ollut kuin kuisti ja iso tupa. 

Menimme tupaan ja seisoskelimme tuvan ovensuussa, kettään ei näkynyt. Odottelimme ehkä pitkänkin aikaa, kun näimme pirtin perällä sängyssä makaavan jonkun, joka oli peitetty niin, että jalat vain näkyivät puolisääreen asti. Pääkin oli peitossa. Jaloissa tällä nukkujalla oli villaiset harmaat sukat. 

Luulimme, että Saarijoen Franssi nukkui niin sikeästi, että ei kuullut meidän tuloamme. Ja kun Franssi ei kerran päätään nostanut lähdimme sillä hyvällä takaisin. Päärakennukseen emme menneet, emmekä ketään nähneet pihapiirissäkään. Sitä en muista, kuinka kotona asian selitimme. Muistan vaan, kun seuraavana päivänä meilläkin puhuttiin, että Saarijoen Ilmari on kuollut, tämä selitti sitten sen, että kuka oli se liikkumaton ja puhumaton olija siellä sängyssä. Ilmari oli Saarijoen Aarnen veli, kuoli keuhkotautiin. Asusti vanhempiensa kanssa Saarijoen vanhalla puolella.