Sodan jälkeisinä vuosina yritettiin päästä vähitellen taas normaaliin elämänmenoon. Nuoria miehiä sota oli vienyt mennessään. Kaikesta oli pulaa, mitä ennen oli ollut kauppojen hyllyt täynnä.
Nuoria naisia ja tyttäriä oli perheissä, jotka sota-aikana joutuivat tekemään paljon miehillekin kuuluvia tehtäviä kyläkunnissa. Silloin maatalousjärjestöt alkoivat kurssittamaan mm. karjatalous-, kotitalous-, kotiteollisuuskusseilla. Niitä järjestettiin yleensä koteihin, joissa oli isommat tilat.
Maatalousnaiset olivat tänne Niinisaloon järjestäneet lähes vuoden kestäneen naiskotiteollisuuskurssin, johon tilat saivat täältä Ylikosken katon alta. Kurssille oli ilmoittautunut 17 naista, joiden ikä oli 23-30 välimailla. Olin yksi ilmoittautuneista. Työt aloitettiin syys-lokakuun vaihteessa v. 1946.
Ensimmäinen päivä kului kaikenlaisissa järjestelyissä, kannettiin kangaspuita sisälle ja koottiin niitä, tupa tuli täyteen, kulkukäytäviä oli jätetty puiden väliin. Kahdet puut asennettiin maantien puoleiseen peräkamariin. Se kamari tuli sitten minun ja Koskisen Annin haltuun.
Ns. Pappantupa oli teoriahuone, joksi opettaja sitä kutsui. Siellä, tai sinne nostettiin iso musta taulu, jonka avulla opettaja, Eeva Kares sitten pänttäsi päähämme, kuinka lasketaan kude- ja loimilankoja kudottavaan kankaaseen. Ja kaavojen piirtämiseen myös opettaja käytti taulua opetusvälineenä. Siellä tuvassa säilytettiin kaiteita ja pingottimia varaesineinä, jos sattui puista jokin paikka menemään epäkuntoon.
Alkajaisiksi opettaja antoi meille käyttäytymisohjeita. Emäntää ja isäntää ei saa puhutella etunimellään, pitää puhua emännästä ja isännästä, eikä saa tuvasta toiseen kulkea keittiön kautta, vaan kiertää ulkokautta, ei muutenkaan olla häiriöksi. (Noita kaikkia sääntöjä kyllä rikoimme.)
Kurssille tultiin yhdeksäksi, paitsi järjestäjien piti tulla aamuseitsemäksi, viikoksi kerrallaan kaksi oppilasta. Siinä sitten hommat alkoivat pyöriä. Aamutunnit olivat niitä teoriatunteja, sen jälkeen alkoi ”kluvat” paukkua ympäri taloa. Yhdet puut jouduttiin vielä asentamaan Mäkitaloon. Ne puut olivat sitten lähinnä Eilan (Uusi-Korvala) hallinnassa kudontatunneilla ja vapaa-ajallakin.
Näin mentiin ajassa ja tapahtumissa eteenpäin. Jossain vaiheessa tytöt alkoivat kuiskutella toisilleen emännän vattan pyöristymisestä. ”Tähän taloon tuodaan varmaan pikkuväkee”, saattoi joku arvioida, eikä väärässä oltu. Ja tapahtui eräänä maaliskuun aamuna, kun isäntä oli taas koonnut Kivelänsuoran miehiä polttopuun keruuseen tapansa mukaan tuonne lähimetsille. Kun Markku päätti tulla maailmaan, niin yksi meistä tytöistä oli valmis lähtemään emäntää viemään hevosella Kankaanpään synnytyslaitokselle. Taulun Aino, joka oli muutenkin tottunut hevosien kanssa puuhailemaan kotonaan, missä oli ns. juoksijahevosiakin. Näin tuli sekin asia hoidettua ilman miesväkee.
Iltapäivällä sitten kuultiin, että poika oli syntynyt. Kun emäntä oli viikon päästä kotiutunut käärön kanssa, seuraavana päivänä opettajamme ehdotti, että kerättäisiin jokaiselta pieni rahasumma, jolla ostettaisiin emännälle kaunis kukkakori. Niin tehtiin. Senkin tehtävän otti Taulun Aino. Muistelen, että se kukkakori tuotiin kukkakaupasta kotiin, ei tarvinnut hakea. Opettaja ehdotti, että arvonnalla valitaan kaksi korin viejää ja ne arvat sattuivat minulle ja Pitkäkosken Ellille.
Emäntä makasi peräkamarissa Markku sängyn vieressä laatikossa. Totesimme, että pulska on poika. Siihen emäntä vastasi, että kyllä siitä mies kasvaa. Samalla sanoi, että rintaansa on ruvennut, tai toinen rintansa on kipeytynyt. Ohimeneväksi se sitten luultiinkin, niin se Pitkäkosken Ellikin lohdutteli.
Aina välillä nähtiin Jennyä, joka silloin oli heillä palveluksessa. Aina kun nähtiin Jenny ulkona, kyseltiin emännän vointia, aina Jenny vastasi ”Se vaan makaa”. Jaakko kertoi myöhemmin, että Elli ei suostunut lähtemään lääkäriin. Jaakko kävi soittamassa varuskunnan lääkärille, pyysi tulemaan kotiin potilasta katsomaan. Mujunen tuli ja puhkaisi paiseen Ellin rinnasta. Elli oli Mäkitalon Annille seuraavana päivänä kertonut hyvästä voinnistansa. Sanoi lääkärin tehneen hänelle hyvän työn.
Elli toipui sitten sellaiseen kuntoon, että pystyi lähtemään Markun kummien mukana kastajaisiin naapuriin Korpelaan, johon oli kutsuttu pappi tytärtä kastamaan. Marnolan pari oli pyydetty kummeiksi. Näin lapsen nimeksi merkittiin Markku Jarkko Juhani. Me tytöt olimme maanantaina kovin uteliaita tietämään, mikä lapselle nimeksi annettiin. Totta kait seurasimme tapahtumia, kun saman katon alla puuhailtiin.
Jossain vaiheessa Ellin tila alkoi taas menemään huonompaan suuntaan. Taas pyydettiin Mujus-tohtori paikalle. Tohtori tuli vielä muistaakseni seuraavanakin päivänä. Me tytöt aloimme aavistelemaan pahaa, ei nähty Jennyäkään, ei saatu tilanteesta mitään tietoa.
Olisiko ollut tohtorin käynnin jälkeen seuraava aamu
mennessäni yhdeksäksi taas paikalle, Marjamäen Aino tuli minua kuistille
vastaan, sanoi ”Kuule Eila, emäntä on yöllä kuollut!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti