Minun lapsuudessani oli aika, kun liikkeellä oli kaikenlaisia kulkumiehiä ja -naisiakin. Kuka kulki kaupustellen jotain, kuka muuten vaan. Sellaisia vakiokävijöitä oli Benjami, Tamperreen kauppias, Marja-Pappi, oli Varsa-Vikki, Fiiluksen Lyyti, Rajalan Seru, oli Peräkorven Veeru ja Hieroja-Hanna. Nämä oli niitä kulkijoita, jotka usein yöpyivätkin.
Näistä Varsa-Vikki ja Peräkorven Veeru olivat pelottavia. Varsa-Vikki oli polttanut kotitalonsa jonkinlaisena kostoimenpiteenään omaisilleen. Hän käyttäytyi vallan kummallisesti ja sekopäisesti meilläkin käydessään. Yösijan sai joka kerta käydessään. Peti tehtiin muurin eteen lattialle. Vikin pyyntö oli taloon tullessaan, että meinasin pyytää yösijaa ja meinasin pyytää syömistäkin, tällainen epäsuora esitys.
Peräkorven Veeru oli synkeän näköinen, suuri, ruma mies, kulki etukumarassa. Kun Veeru eli Feelis tuli taloon, se ei puhunut yleensä mitään, istui sanattomana sohvankannella ja tuijotti alta kulmiensa. Yleensä Veerulle annettiin jotain syötävää. Tuon synkeän ulkomuodon takia Veerua pelättiin.
Näillä kaikilla oli oma alkuperäistarinansa. Fiiluksen
Lyytistäkin tiedettiin se, että oli syntynyt vammaisena jossain Ikaalisten
puolella. Vanhemmat käyttivät hyväkseen Lyytin vammaisuutta ja lähettivät
rahankerjuulle. Lyyti ontui pahasti ja puhui lapsenkielellä. Muistan, kun Lyyti
esitti aina asiansa sanoilla, että antaititteko mulle vähän lahaa. Mitään
listaa ei Lyytillä mukana ollut. Joka talosta tietysti aina muutama kolikko
annettiin. Lyyti oli sievä kasvoiltaan ja suu oli aina hymyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti