Älä velä, ei se pilä, se on mäläntynyttä

 

Sireenin Viia 

Meiltä Mäkelästä katseltuna saattoi metsän pimennosta putkahtaa aina joku tienkulkija. Minulle jäi ikipäiviksi arvoitukseksi eräs naishenkilö, Reimintien kulkija. Useampana kesänä tämä nyt arvioiden ehkä noin 50-60 välillä oleva pitkähameinen nainen liikkui siitä meidän ohi reippain askelin, joskus oli huivi päässä, joskus ei. Eipä sitä silloin ajatellut tietää, kuka se naishenkilö mahdollisesti on. Mutta kerran isoisäni Mäkelän Frans kuului tokaisevan jollekin, ehkä mummulle, että siinä menee taas Sireenin Viia. Mitään mielenkiintoa se nimi ei tietysti meissä muksuissa herättänyt. Koko ihminen unohdettiin taas niin kauaksi aikaa, kun taas joku kaunis päivä ilmestyi metsän kätköstä tai oli menossa sinne. Siitäkään ei ollut tietoa, kummassa suunnassa kulkijan koti oli. 

Se nimi jäi kuitenkin elämään minun mielikuvissani. Sitten loppuivat Viian kulkemiset. Vasta aikuisena paljon myöhemmin havahduin miettimään, kuka Sireenin Viia. 

Taata oli kuollut, isä, joka oli koko ikänsä Mäkelässä elänyt koetti sovelluttaa sitä nimeä milloin kehenkin minulle tuntemattomaan henkilöön. Sanoi, että Korvaperän perukoilla on joskus ollut Sireeni -niminen torppa jossain suon laidassa, mutta myöhemmin torppa oli hävinnyt ties miten. Kyselin sitä vielä ehkä 10 vuotta sitten Mäkitalon Anniltakin (Ylikosken), jos nainen olisi ollut vaikka jämijärviläinen niin kuin Annikin oli ollut. Anni sanoi tietävänsä, että jossakin Tykkööllä on joskus elänyt sellainen Sireeni -niminen kraatari. Olisiko sitten vaikka ollut sen kraatarin tyttäriä, tuskin sekään on mahdollista. Tämä asia jäi sitten selvittämättömien asioiden joukkoon. 

 

Salomäen Jussi 

Korvaperällä oli vielä viisikymmentäluvulla mies nimeltään Salomäen Jussi, joka oli ”maharottoman kävelymiehen” maineessa, niin kuin asia ilmaistiin. Jussi suoritti asiointimatkansakin Kirkolle melkein aina jalkapatikalla, jos vaan sää salli, matkaa kertyi suuntaansa yli 20 km. Jussin koti oli Piimätien varrella lähellä Karjansaloa. 

Meillä täällä Ylikoskellakin Jussi joskus kävi, oli kyllä silloin tullut maitoauton kyydissä jyväsäkkinsä kanssa, minkä vie meidän maitokärryillä Kiiskisen myllyyn jauhettavaksi. Kun leipäjauhot oli jauhettu, toi säkkinsä maitolavalle ja tuli odottamaan maitoauton paluuta, johon vierähti pari-kolme tuntia. 

Se oli korvaperäläisillä monellakin yleinen tapa kuljettaa säkkinsä maitoauton kyydissä ja tulivat tähän sitten odottelemaan auton paluuta. 

Tämä Salomäen Jussi oli varsinainen vanhan ajan persoona, joita ei enää varmaan kovin paljon ole. Juttua tuli leveällä korvaperäläisellä tyylillä, murre oli sitä aitoo kankoonpeeläistä tyyliä, jota tyyliä nuorempi polvi matki sanomalla ”Älä velä, ei se pilä, se on mäläntynyttä”. Vieläkin kuulee joskus sanottavan, kun on kyse vanhasta henkilöstä, että se puhuu vielä vanhaa kankoopeeläistä.