Ennenvanhaan, kun minä ja Elli olimme pikkulikkoja, lähdimme isä-Väinön kanssa sukuloimaan Rikulle ja Rauhalle Raivalaan. Lähdettiin hevosella pikkupakkasella tienpäälle. Matkaa oli taitettavana lähes 20 km. Isä pani meidät välillä juoksemaan, ettemme kohmettuisi reen perälle. Raivalan risteyksestä poikettiin Lahonkylään päin, sitä taivalta on ehkä 3-4 km. Sitten tuli Salmisen tiehaara, oli tavattoman ihastuttava näkymä, lumiset puut molemmin puolin tietä. Sitten tulla tupsahti eteen yhtäkkiä harmaita rakennuksia, pieni pirttirakennus ja harmaita navetta, lato ja aittarakennusta. Siinä oli Rauhan ja Rikun, Ellen ja Lauran kotitalo. En ollut täällä ennen käynyt.
Heppuli-hevonen pantiin talliin ja me menimme lämpimiin sisätiloihin. Siellä oli pirtti ja kamari ja porstuan perässä oli Kaisa-mummulla oma kamari. Jallu-taata oli silloin jo kuollut, nämä olivat Rauhan vanhempia. Korppukahvit juotiin ja sitten meillä, Elillä ja minulla, Ellellä ja Lauralla alkoi tohina ja touhu, juostiin ulkona ja tultiin sisälle. Kaisa-mummu vaan ei oikein pitänyt meluamisesta.
Muistan Rauhan askartelun navettapuuhissa. Muistan, kun Rauha työnsi kalhulla vesisaavia navettaan hameenhelmat jääriitteessä. Siellä oli kaivo mäenrinteen alla, sieltä tuotiin vesi sisälle ja navettaan. Illalla meille tehtiin petit kamarin puolelle. Muistaakseni meille tehtiin peti kaikille samaan sänkyyn, mahduimme siihen kaikki me neljä. Isä jäi illalla pirtin puolelle juttelemaan Rikun ja Rauhan kanssa. Todennäköisesti siellä otettiin jotain paukkuja eli miestä väkevämpää iloisesta puheesta päätellen. Rikulla oli ehkä jotain klahvin hyllyllä.
Olimme nukkumaisillamme, kun kuulimme, että ovesta tuli sisään joitakin vierasmiehiä. Mekin ryntäsimme sängystä katsomaan, me kaikki neljä puolinukuksissa olevaa tenavaa. Siellä ne oli lievässä humalassa, Helmisen Kalle eli eno-Kalle ja kaksi hänen kaveriaan. Nämä vesselit olivat kuulleet, että Kassulassa oli sahtia ja tulivat pyytämään, että Väinö lähtisi heitä kyytimään hevosella sinne Kassulaan.
Siinä syntyi pieni kärhämä, Riku ja Rauha kielsivät Väinöö lähtemästä kyytimieheksi. Rauha sanoi, että hevonen ei lähde tallista mihinkään. Jankuttivat niin kauan, että Väinö lähti joukkokuntaa viemään Kassulaan. Välimäen Ilmari sanoi vielä Rauhalle, että Väinö ei ole teidän miehiä, se saa lähtee, mihinkä itte tahtoo. Minulle ja Ellille tuli kova hätä, luulimme, että isä-Väinö lähti kotiinpaluulle samantien ja jätti meidät tänne. Palasi kumminkin pian siltä reissulta ja taas vietiin hevonen talliin.
Seuraavana päivänä lähdimme paluumatkalle.
Takaisinpaluumatkasta ei ole minkäänlaista muistikuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti