Uudentalon Frans ja Elma

 

 

Uudentalon isäntä Frans oli kiva mies. Kerrankin meidän ollessa taas koulusta kotiinpaluumatkalla Franssi tuli tielle ja alkoi juosta meidän kanssamme leikkijuoksua, jota sanottiin littasella oloksi, ”ollaan littasta”. 

Lapsena, kun telmittiin usein Mäkelän mäellä isollakin joukolla, sattui joskus Uudentalon isäntäkin mennä kolistella Reimintielle, huuteli meille lapsille aina jotain hauskaa.

Kerran ollessamme paimenessa Tertun kanssa Mettävainion pitkillä saroilla, jolla nimellä sitä peltoaluetta kutsuttiin. Taas kerran Uudentalon Franssi oli hevosella menossa Reimiin ja kun huomasi meidät paimenpoloiset, alkoi laulaa: ”Paimenessa on paha olla, likkaihmisen etenkin, ellei tikku peppuun pistä, kusiainen kumminkin”. Räväkkä nauru päälle. Se oli meistä tavattoman hauska viisu, jota sitten rallattelimme. 

Elma, Uudentalon tytär, oli ikätoverimme, käytiin kansa- ja rippikoulu samanaikaisesti, oltiin muutenkin kavereita. 

Ollessamme jo aikuisten kirjoissa tuli yllättäen eräänä päivänä tieto, että Uudentalon Elma on kuollut. Se oli järkytys. Myöhemmin tuli tiedoksi, että Elmalla oli todettu leukemia, joka vei nuoren tytön äkkiä.

Armas oli kertonut meidän Olaville Elmalle tulleen kovan kuumetaudin, jolle lääkäritkään eivät mahtaneet mitään. 

Elma oli hyvin nauravainen ja iloinen tyttö jo kansakoulussakin. Muistan hyvin sen Elman erikoisen naurun, ensin tuli pärskähdys ja sitten äänekäs nauru. 

Meillä oli tapana koulusta palatessamme poiketa aina joskus Elman mukana Uudessatalossa, jossa Elma näytteli meille muille kaveruksille kiiltokuvavihkonsa, haki kerran isoveljensä lauluvihkonkin, johon oli kirjoitettu sen ajan iskelmiä, joista mieleen on jäänyt vain, lieneekö ollut valssi tai foksi, joka alkoi tai alkaa sanoilla ”Aallokko, aallokko kutsuu kohti kuohuja”. 

Olimme oppineet sen aikakauden nuorisolta kaikenlaisia tanssilauluja, joita myöhemmin ruvettiin nimittämään iskelmiksi. Rallattelimme niitä pitkällä koulumatkallamme. Kerrankin taas rallattelimme jotakin piirilaulua oikein joukolla, jossa laulussa puhuttiin kullasta ja heilasta. Arolan Vänni puuhaili jotakin peltonsa laidalla ja lupasi mennä kertomaan opettajalle, että me laulamme rivoja lauluja. Siitäkös sitten tuli pelko, jos se nyt menee tuon kanteleen Soinille. Mitä siitä sitten seuraa, mielestämme emme olleet tehneet mitään pahaa. 

Ei tietenkään Vänni niin lapsellinen ollut, säikytteli vaan meitä. Vännillä oli itselläkin, jos tarkkaan luvun muistan, neljätoista lasta, joista oli useampi samanaikaisesti koulussa kuin minäkin ja joista yksi poika oli koulukiusaaja, joista tosin ei silloin vielä puhuttu. Oli sellasiakin koulukiusaajia, jotka saattoi heiluttaa nyrkkiänsäkin. Koulukiusaamista on tapahtunut kaikkina aikakausina ja tulee aina tapahtumaan. 

Uusitalon tai Uudentalon, kuinka se lausutaankaan, Franssin ja Hilda-emännän lapsista ei ole enää ketään elossa. Sellaista vilskettä kun silläkin mäellä joskus oli, niin kuin kaikilla pihatantereilla ennen vanhaan oli. Valoja on sammunut ja hiljaisuus on laskeutunut vähän kaiken ylle. Sorrinperän aukeakin on aika ankean oloinen, kenenkään pihamaalla ei näy minkäänlaista liikettä. Tuntuu silloin harvoin, kun nyt enää sielläkään suunnalla olen kulkenut pyöräilemässäkään, että se on uinuva kyläaukea.