Haaveita

 

Varhaisnuoruudessani haaveilin aina mahdollisista elämänaloista, jotka olivat tosiasiassa ajatellen jo ns. susia syntyessään. Olin haaveissani milloin opettaja, milloin kauppias, milloin ylioppilas. Ylioppilaaksi tulo alkoi kangastella mielessäni sen jälkeen, kun äiti-Fannyn serkku Johanssonin Anna oli meillä eräänä juhannuksena vierailulla siskonsa Elsan ja Elsan miehen Väinön kansa. Anni oli meidän tyttärien mielestä aivan kuin joku jumalatar ylioppilaslakkeineen. Hän oli kasvoiltaan vielä erittäin kaunis, ainakin meidän mielestämme. Niin alkoi mielikuvitus elää tulla Annin kaltaiseksi sädekehineen. Melkein. 

Rippikoulussa v. 1941 meitä oli lähes sata rippikoululaista. Käytiin syys- sekä kevätkaudet kirkon sakariston yläkerrassa. Eräänä syyskauden koulupäivänä kanttori sanoi virsien oppitunnilla, että mennään tutustumaan alakertaan kirkkosaliin. Se oli meille kiva ehdotus. Niin mennä kolistelimme pitkä rivi alakertaan tutustumaan itse kirkon sisätilaan. Asettauduimme kierroksen päätteeksi kirkon penkkeihin istumaan. Kun kanttorin noin 17 v. tytär esitti meille urkukonsertin, jossa esitti meillekin tuttuja hengellisiä sävellyksiä, saimme konsertin päätteeksi käydä urkuparvella soittajaa tervehtimässä vähän kerrallaan. 

Ihailimme nuorta urkuria Korkeakosken Maija-Terttua, minä jopa niin paljon, että sieluni silmillä näin itseni istumassa urkuparvella soittamassa paatoksella virsiä ja hengellisiä lauluja. Niiden toteutumattomien haaveiden kanssa sitten kuljettiin ja joiden lumoissa sitten raskas navettatyökin tuntui kevyemmältä. 

Koskaan ei varhaisemmissa haaveissani sieluni silmin eteen tullut näkymää jostakin maalaistalon emännyydestä karjoineen ja peltoineen. Ei ne sai jäädä muiden haaveeksi, siitä oli minun mielestäni kaikki romanttinen kaukana. Ehkä me vähän kaikin elämme etenkin niin sanotussa teini-iässä unelmakuvahaaveen. Jotkut tai joidenkin kohdalla ne saattaa toteutuakin etenkin tähän maailmanaikaan, kun kaikki on jo mahdollista. Melkein kaikki! Tuli sotavuodet, ne vuodet viimeistään tukahdutti monen haaveet. 

Siitä kanttorin Marja-Tertusta tuli sitten myös kanttori tietääkseni Porin liepeille, en kovin muista, mihinkä seurauntaan. Kuoli muutama vuosi sitten. 

Asestentti-Kaisa yritti innostaa minua pyrkimään Ulvilan karjanhoitokouluun, mihin en kuitenkaan syttynyt sille ajatukselle. ”Käyt tenttikurssin vielä lisäksi, pääset kiertävään ammattiin”, houkutteli Kaisa. 

Kun 14 -vuotiaana joutui säännöllisesti navettatyöhön aikaisine herätyksineen joka ikinen aamu, oli joulu tai juhannus. ”Vielä nyt navettakouluun, kun sitä koulua oli jo liiankin kanssa”, ajattelin. Eipä sitä vanhemmatkaan kovin tyrkyttäneet sinne menoa, tiesivät menettävänsä tunnollisen työihmisen. Terttu puolestaan kulki jelppimässä sukulaispaikoissa ollessaan Tampereellakin Järvisen Elsalla pikkupiikana, samoin Helmisen Anna -kätilöllä aina, kun pyyntö tuli muutamaksi viikoksi kerrallaan. 

Elli osallistui navettatöihin lypsykaverina ja maitoastioiden pesijänä, teki enimmäkseen pirttitöitä. Oli kova suursiivoilemaan, sänkyvaatteita ulkoiluttamaan ja peltotyötkin sujuivat. Oli varsinainen suupaltti, erosi siinä meistä muusta porukasta, itsepäinen kuin mikä. Oli sota-aikana lottatehtävissä kotirintamalla.