Yksi ikävä lapsuusmuisto oli se, kun kerran taas jonakin, eli eräänä pyhäpäivänä oltiin leikkimässä piiloleikkiä Mäkelän mäellä ja sen ympäristössä. Meitä oli koolla taas liuta kylän lapsia, meidän lisäksemme oli ainakin Koskisen Anni ja Toivo ja Hautamäen Kalervo. Yksi lähti kiertämään navettarakennusta ja toiset menivät piiloon mikä minnekin. Oli aurinkoinen kevättalven päivä. Seuraavana eli maanantaipäivänä aloitettiin lantaruumasta ajamaan ja tyhjentämään virtsakaivoa. (Hienompi nimi tuolle kaivolle.) Kansi oli jo valmiiksi avattu.
Yksi tytöistä oli vuorossa hakemaan piilossa olijoita. Meitä oli osa piiloutunut navetanvinttiin. Ruuman takaovi oli jo valmiiksi avattu maanantain kaivon tyhjennystä varte. Tyttö juoksi takaovesta ruumaan ja katseli samalla navetan vintissä olevia piilolaisia. Juoksi suoraan sinne löyhkäävään kaivoon. Me piilossa olijat emme heti tapausta huomanneet. Olavi ei ollut leikissä mukana, mutta sattui olemaan muuten ulkona ja kuuli jotain kummallista ääntä ruuman suunnalta ja näki kaivossa jonkun polskivan ja haukkovan henkeensä, niin kuin Olavi asian ilmaisi. Olavi sai tytön vaatteista kiinni ja tempaisi pois kaivosta. Me muutkin siihen olimme jo rientäneet. Voi sitä näkyä, mikä sieltä kaivosta oli nostettu. Ylt´ympäriinsä kaivossa kävijä oli kamalan haisevan liejun peitossa.
Äiti tuli sanomaan, että viekää se tyttö nyt navettakeittiöön, siellä on pata täynnä lämmintä vettä. Niin kiireesti tehtiin. Äiti toi joitakin kuivia vaatteita. Riisuttiin tyttö, omat vaatteet pois, sen jälkeen huuhdeltiin pahemmat loat pois ja puettiin kuivat vaatteet päälle. Sitten kiireesti kelkka navettakeittiön eteen ja istutettiin tyttö siihen ja minä ja Elli lähdimme viemään kaivouhria kotiinsa. Siellä ei sattunut olemaan kotona muita kuin tytön isä, joka nousi sairasvuoteeltaan kauhistellen tapausta ääni käheänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti