Pääsiäinen

 

Muistelin lapsuus- ja nuoruusaikaisia pääsiäisen viettoja. Muistan senkin, kun olen syönyt ensimmäisen kerran pääsiäsmämmiä. Olin Tertun ja Ellin kanssa Ylitörmän tyttöjen Unnukan ja Sinikan yhteisillä syntymäpäivillä Korpelassa. Siellä oli kutsuttuna muitakin kylän lapsia. Siellä tarjottiin mm. pääsiäismämmiä, joka oli silloin vielä harvinaista ainakin meillä päin ja jota sitten sen jälkeen alettiin meilläkin tekemään joka pääsiäiseksi. 

Minusta se mämmi oli tavattoman hyvää, mutta Terttua se alkoi yököttämään. Silloin Moision Aino sanoi, että anna kippos minulle, minä syön sen. Ja niin Aino sai kaksinkertaisen mämmiannoksen.

Silloin oli tapana joulukorttien tapaan lähettää sukulaisille pääsiäiskortteja. Muistan vielä ne tipu- ja possukortit, mitä meillekin sukulaisilta tuli. 

Pajunkissoja haettiin pääsiäiskoristeiksi. Pääsiäiskeinukin tehtiin sisälle suuliin, ainakin silloin, kun Olavi pystyi sen jo paksusta köydestä tekemään.

”Minä kuulen, kun kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut. Minä kuulen, kun syttyvät unelmat ja toivot ja touot ja muut.” Näin runoili Eino Leino voimainsa päivinä ilmeisesti joskus 20-luvulla. Kuinkahan monta kertaa minäkin olen pysähtynyt kuuntelemaan puita, jotka puhuu ja kuinka monta kertaa olen nähnyt kukkasten kasvavan, näistä ensimmäiset työntyvät keväällä esiin heti lumen sulettua ja ensimmäisten auringon säteiden työntyessä routaiseen maahan. Ne on huikaisevia kokemuksia joka kevät. 

Puiden kerronnat ja kukkien tuoksut täyttävät sitten taas koko kesän suloisessa Suomen maassa, niin kuin kaikkialla maailman joka kolkassa, kunnes armoton halla sitten taas tulee jäisestä linnastaan viikatteineen, tekee oman osuutensa luonnon kiertokulussa. Puut puhuvat joka säällä oli kesä tai talvi, seisovat ryhdikkäinä talven tuiskuissa Puhurin Pojan syleilyssä ja kumartaen ravistavat jäiset lumivaipat harteiltaan. 

Muistelen taas niitä Palomäen jättiläispuita Äijänojan metsämaalla, näiden oksilla ja latvoissa kultakäköset kukkuivat aina koko kesät ja sitä kukuntaa Mäkelän mäellä kuunneltiin hartaina ja laskettiin kukuntakertoja. Se Palomäki oli meille tenaville jonkinlainen pyhä paikka, joka oli Mäkelän paatinselkämäeltä noin vähän vajaan puolen kilometrin päässä. Sinne kipaistiin joukolla aina. Se oli palokärkienkin valtakuntaa, sieltä niiden tulipalonpunaiset äännähdykset kuului meidän mäelle asti ja joiden äännähdysten mummuvainaa kertoi tietävän tulipaloa. Toinen arvelu mummun mukaan oli, että ne huikkaukset tietävät kuolemaa jollekin kyläläiselle.