Ylikosken Salomooni tuli portaille haukkuun

 

Muistojen kätköistä – eräs uintimatka 

Oltiin koulukavereita ja muutenkin hyviä kavereita silloisen Karboffin, myöhemmin avioliiton kautta Leppäsen, Aunen kanssa. Aune oli Karboffin Vasilin eli Vasellin tytär. Vaselliksi Aunen isää kyläläisten keskuudessa puhuteltiin. Aunen sisaruksia oli Hilja, Toivo ja Ismo. 

Varsinainen asia muistoissa on se, kun Aune joskus kesäloman aikana meillä käydessään pyyteli meitä Vesasen lammelle uimaan. Tuumasta toimeen, eräänä helteisenä kesäsunnuntaina päätimme joukolla, että nyt lähdetään sinne Vesasen lammelle. Meitä oli tavanomainen porukka, Elli, minä ja pari muuta, muistaakseni Kaharin Aune ja Koskisen Anni. 

Taivallettiin kävellen Karboffille, mistä otimme Aunen mukaan ja taivalsimme poikki Ylisen peltojen Vesasen lammelle. Hyvä uimapaikka se olikin, paljon parempi kuin ne meidän uimapaikat siellä kotijoen rannoilla. 

Tulimme siellä kyllä myöhemminkin käymään. Olin silloin ehkä 9-10 -vuotias ja muut paljolti samaa ikäluokkaa. 

Tapahtumat alkoivat vasta sen jälkeen, kun olimme palaamassa takaisin kotiinpäin. Ylikosken kohdalle päästyämme korviimme alkoi kuulua kummallista soittoa ja laulua. Talon pihamaalle oli kerääntynyt väkee kummallisen kapineen ympärille, mitä en varmaan ollut koskaan ennemmin nähnyt. Olin kyllä kuullut krammarista puhuttavan. Siellä se nyt sitten oli se ihmekapine, joka toitotti Kottilan kuuliaistasseja. Me tietysti ilosta hypellen mukaan joukkoon. 

Siinä kapineen ympärillä oli nuori emäntä Elli, nuori isäntä Jaakko ja Marjamäen Lauri, joka oli silloin talon renkipoika, hän omisti tuon ihmekapineen. Siellä oli lisäksi talon tyttäret Aino, Elle, Lilli ja vielä joku, ehkä Multisillan Anna. 

Ei aikaakaan, kun pirtin portaille ilmestyi kiukkuinen mies. Vanha isäntä Salomon tuli äkäisenä kuin ampiainen ja alkoi ärjyä kovalla äänellä: ”Viekää heti semmonen peli pois pihamaalta, heittäkää se mettään. Pyhäpäivänä tommosta rompotusta kuunnellaan, vielä mukuloitakin kuuntelemassa. Viekää se ja heti. Ei ole millään enää mitään väliä”, kuului portailta. Vehje sammutettiin heti ja kaikki olivat sanattomia ja noloja. 

Me lähdimme jatkamaan taivallusta kotiinpäin yhtä elämystä rikkaampana. Enpä tiennyt silloin siellä pihamaalla poiketessamme, että tulisin sitä pihamaata tallaamaan kymmeniä vuosia ja asumaan Salomonin kanssa lähes 10 vuotta saman katon alla ja samassa ruokataloudessa. Tulevan appiukon kanssa elelimme kuitenkin kohtalaisen hyvässä sovussa. 

Eikä siinä vielä kaikki. Kotiin päästyämme meitä odotti rangaistus, kun olimme luvatta lähteneet ja viipyneet kauan reissullamme. Äiti oli meidän tukassamme kiinni, isä jylisi mustanpuhuvana kuin ukkonen. Seuraaville uintikerroille muistimme kyllä jo kysyä luvankin.

 

Se tässä oli kivaa, kun kuultiin krammaria ja Ylikosken Salomooni tuli portaille haukkuun.