Keuhkotauti

 

30 -luvulla tuberkuloosi riehui ihmisten keskuudessa, silloin puhuttiin aina keuhkotaudista. Se saattoi tulla muuhunkin ruumiinosaan kuin keuhkoihin. Kallion isännällä tai emännällä tuperkeli tuli kurkkuun, johon sitten menehtyi. Naapurin pojalla oli lapsena ollut jossain kaulassa korvan takana, samassa paikassa oli myös toisen naapurin tytöllä. Eräällä oli reisijuuressa, niin sanottiin.  

Meillä äiti-Fannylla tuli samoihin aikoihin joskus yskiessä vähän verta ja siitä säikähdettiin valtavasti, etenkin äiti itse, muistan sen hyvin. Se vielä lisäsi ahdistusta, kun Impi-täti oli hiljattain kuollut keuhkotautiin. Siinä sitten ilmoitettiin silloiselle Kankaanpään diakonissalle, jonka sukunimi oli Raasakka ja joka nimi silloin tuntui vähän kummalliselta. Diakonissa toimitti äidin kuvaukseen. Kuvaus näytti, että joku varjostuma keuhkoissa oli. 

Sitten vaan paikka hakuun Harjavallan keuhkotautiparantolaan. Olin sen ikäinen, että en ollut vielä Jokivarren koulussa. Silloin Olavi ja Elli olivat jo Soinin koulussa, kun olivat kiertokoulunsa käyneet.

Muistan sen Ellin koulussa olon siitä, kun koulun käsityötunnille oli käsketty, siis opettaja käskenyt, tuoda lankaa, kun ruvettiin jotakin ompelemaan, mutta isä-Väinö ei antanut rahaa, että Elli olisi Mikon kaupasta sitä lankaa voinut ostaa. Joskus sitten äiti-Fannyn kotiuduttua Elli kanteli tämän lankajutun äidille, josta sitten vanhempien välille syntyi pientä sanaharkkaa. 

Fanny viipyi parantolareissulla kuukauden, ehkä hieman kauemmin, niin kauan joutui olemaan, kun varjostuma oli hävinnyt. Lieneekö ollut tuperkelin alku, todennäköisesti näin oli. Raasakan ripeä toiminta oli ehkä pelastus. 

Meillä oli palveluksessa silloin Länsimäen Eeva, jonka harteille jäi silloin talon emännyys. Paljon jäi Eevalle työtä ja vastuuta. Karjaa oli navetan täydeltä, niin kuin aina ja meidän ihmisten huolto lisäksi. En muista, oliko sillä Eevalla koskaan ketään apuihmistä ollut. Tuskin isä-Väinökään kovin paljon Eevan tilannetta ajatteli, hän ei koskaan muutenkaan navettatöihin tarttunut, ainoastaan joissakin erikoistapauksissa, niinkuin jos joku elukka sairasti tai jos navetassa täytyi jotakin paikkaa korjata. Fannya oli kielletty tarttumasta raskaisiin töihin pitkäksi aikaa. Tuskin kovinkaan paljon kieltoja noudatti. 

Siihen aikaan oli vielä paljon keuhkotaudin aiheuttamia kuolemantapauksia, tuntuu kuin se olisi vainonnut etenkin nuoria ihmisiä. Kallioltakin kuoli Aino 12 -vuotiaana, samoihin aikoihin myös Ylikosken Aili kuoli 13 -vuotiaana. Viimeisin ”nuoren nukkunut”, jonka minä tunsin, oli Riihikosken eli Koskisen Taimi, nukkui noin 20 -vuotiaana kotonaan Riihikoskella, häntä Ellikin kävi katsomassa Taimin viimeisillä hetkillä. 

Tauti viimein voitettiin, mutta tilalle tuli sitten kaikkia muita kummallisia ja vaarallisia sairauksia. Tauditonta maailmaa tuskin koskaan saadaan. Että sellaista se on ihmiselo. 

Keuhkotautiin kuoli Myllyniemen Martankin mies Juho Manasse, nuorin lapsi Paavo kesäkuulla 36, isänsä kuoli 2 kuukautta myöhemmin. 

Eräänkin keuhkotautisen henkilön muistan, nuori mies, jonka sairaudesta meilläkin paljon puhuttiin, Poika, joka oli ottanut eräänlaisen ”antaa mennä” -tyylin. Muistan erään pyhäpäivän, kun olimme mukulaporukalla tulossa Moision riiheltä päin kotiin. Nykyisen Tuomikosken kohdalla oli polkupyörä kumossa keskellä tietä. Mies makasi tien vieressä ojan pientareella ympäri kännissä. Me pysähdyimme laihaa parkaa siihen katselemaan. Viimein tämä kömpi ylös ja alkoi laulaa: ”Elämä on kuin unelma vain.” Jatkoa en muista.  

Kyllä meilläkin taata, eli Vanha-Pratu pienessä hiprakassa ollessaan muisti aina mainita, kuinka keuhkotauti vei Marjaana-vainaan. Mummustani Marjaanasta meillä lastenlapsilla ei ole paljoakaan tietoa, kun silloin aikoinaan ei tullut kysyttyä, niin kummalliselta, kun se nyt tuntuukin. Olisihan sitä isä-Väinö tiennyt kertoa, vaikka olikin vielä lapsi äitinsä kuoltua. Sen teidän, että Marjaana oli isohkon talon tytär Kyynärjärveltä.