Karhuperä

 

Karhuperä muodosti ennen ja varmaan vähän nykyäänkin aivan oman pienen valtakuntansa. Äijänoja oli se rajapyykki, joka meiltä katsottuna erotti Sorrinperän ja Karhuperän toisistaan. Meillä, Forssilla ja Äijänojalla ei oikein tiedetty, mihin valtakuntaan kuulua, ei ainakaan Sorrinperään. Sellainen nimihirviö se on, tai oli ainakin minun lapsuus- ja nuoruusaikanani. Asenteet ovat nykymaailmassa muuttuneet. Isä-Väinön tietämän mukaan Sorrinperä alkoi Kalliolta ja loppui Korpelaan, siis se Jämijärven kulmakunta kuuluu Sorrinperään ja se sille kylä- tai kulmakunnalle ilomielin suotakoon. Kallion Elle ja Lehtilän eli Lähteenniemen Enni vieläkin kauhistelevat sitä nimitystä, sieltä kun ovat molemmat kotoisin. 

Minun varhaisin muistoni Karhuperältä on, kun minua kuljetettu rokotuksella Letolla (Letonsaaressa). Olin silloin 3-vuotias. Muistan vieläkin käsivarressani ne pistokset. Muistan, että puhuttiin tuperkelirokotuksesta. Myöhemmin olin kiertokoulussa Letolla, menin sinne Ellin mukana. Olin sinne mennessäni 5-vuotias. Siellä todennäköisesti opin lukemaankin. Oppilaistakin muistan ainakin Lehtilän Ellen ja Matin, Ylitörmän Unnukan, Moision Annin ja Ainon, Pajulan Eevan, Mäkisen eli Kaharin Eevan ja joitakin karhuperäläisiä, mm. Liljasaaren Lempin muistan. 

Pari vuotta myöhemmin oli meillä kiertokoulu, jossa taas olin oppilaana. Silloin olin jo alakoululainen. Haavanlammin Viljamin pyhäkoulussa olimme meiltäkin useampana kesänä. Me kaikin kävimme niin kauan Viljamin koulussa, kunnes tulimme rippikouluikään Sirkkaa lukuun ottamatta. Viljamin koulut olivat tavattoman ikävystyttäviä, ei millään ne pitkät saarnat meihin tavoittaneet ja tahtoikin tunnit joskus mennä hulinaksi, kun poikaviikarit eivät jaksaneet istua paikoillaan.   

Meillä oli lapsuudessa kavereita Karhuperälläkin. Liljasaaren eli Liljan Lempi oli yksi heistä. Joskus pyhäkoulusta päin Ellin kanssa menimme Lempille kylään. Siellä juoksenneltiin, Lassekin, vaikka oli meitä huomattavasti vanhempi, yhtyi leikkiin mukaan. Liljasaari oli iso talo, siellä oli palvelusväkee. Muistan ainakin sellaisen Aune-nimisen, jota sanottiin Vinkusiiveksi. Siihen aikaan oltiin kärkkäitä antamaan lisänimiä vähän yhdelle ja toiselle, kelle kauniimmassa ja kelle vähän nolommassa mielessä. Yhtään ei ole tietoa, mitä tuo Vinkusiipi-nimityskin sisällään piti. Karhulassa oli pitkäaikainen renki, tai päivämies, jota sanottiin tai kutsuttiin nimellä Herra Pranssi. Pranssi oli vähän sellainen narrattava, eli yksinkertaiseksi luonnehdittava mies, joka ei ulkomuodoltaan ollut mikään komistus. Naisten perään vaan oli sekin, tykkäsi nuorista tytöistä. Karhulassa piikatytöt olivat joskus ahtaalla.