Kummitusjuttuja

 

Kaharin Kalle joskus ennen sotia oli pyörällä tulossa Ylikosken suunnalta kotiinsa Kaharille iltapimeällä myöhään syysiltana. Pääsi Koskisen riihen kohdalle, pyörän takahäkille ilmestyi yhtäkkiä painava näkymätön lasti. Kallen pyörällä ajo oli raskasta ja vaivalloista, kunnes yhtäkkiä Korpelan mäen päällä ajo keveni ja samalla Korpelan riihestä oli ruvennut kuulumaan kova varstojen jytke. 

Jokiniemen Iisakki oli kuollut muutamia viikkoja sitten. Kreeta oli herännyt eräänä yönä päänsärkyyn. Nousi sängystä ylös ehkä hakemaan jotakin troppia. Kreetan kävellessä lattialla pöydän viereen penkille oli yhtäkkiä ilmestynyt kumma ihmistä muistuttava möhkäles, niin kuin Kreeta näkynsä kuvaili. Tämä möhkäle oli kadonnut saman tien eikä ollut vastannut, kun Kreeta jotain kyseli. Kertoi meillä Mäkelässä, että Iisakki tuli varmaan häntä hakemaan. 

Kaharin Lempi (Kaharin Kallen äiti) oli lapsena tullut myös iltapimeällä Ylikoskelta kotiinsa Kaharille. Koskisen kohdalle päästyään näki kahden ikäisensä tytön juoksevan Koskisen pihassa, kummallakin pärevalkeat kädessä. Nämä tytöt olivat Lempin leikkikavereita ja olivat siihen aikaan kovasti sairastelleet. Päästyään kotiinsa Lempi oli kertonut vanhemmilleen, että nyt kaksoistytöt on parantuneet, ne juoksivat jo ulkona pärevalkeat kädessä. Seuraavana päivänä tuli tieto, että kaksoistytöt olivat yöllä kuolleet. Tämän Lempi kertoi meillä Mäkelässä joskus, kun oli meidän talon naisten kanssa ruisleipää leipomassa. 

Koskisen Terttu ei käsitä vieläkään yhtä kummallista juttua, joka tapahtui hänelle joskus v. 1947. Oli sunnuntai-ilta, heitä nuoria oli koolla Ylikosken pihan tietämillä. Oli kaunis kuutamoilta loppiaisen aikoihin. Heitä oli koolla 5-6 henkeä tyttöjä ja poikia mm. Ylikosken silloinen palvelustyttö Saukkokosken Kaisa. Siinä päätettiin ykskaks, että lähdetään kävelemään Niinisaloon elokuviin. Muut olivat innostuneita, mutta hän palasi kotimatkalle. 

Toiset lähtivät nauraen ja hälisten Ylisen suuntaan, mutta hän suuntasi Mäkelää kohti. Koskisen riihen kohdalle päästyään hän rupesi kuulemaan takaansa samaa kovaa naurunhälinää, mitä nämä muut nuoret pitivät Niinisaloa kohti marssiessaan. Hän luuli, että toisetkin ovat palanneet ja yrittävät tavoittaa häntä. Hän katsoi peräänsä, mutta siellä tuli vain yksi kulkija 50 m:n päässä kuutamolla. Hän pysähtyi odottamaan, mutta perässäkulkijakin pysähtyi myös. Seuraavan kerran hän pysähtyi Korpelan mäen alla ja jäi odottamaan perässätulijaa, sama toistui taas. Sitten hän sai kintut allensa ja lähti sydän tykyttäen Lehtilän taloo kohti (Jokelan taloo ei silloin vielä ollut). Seuraaja lähti juoksemaan myös. Seuraavan kerran hän pysähtyi nyk. Jokelan talon kohdalla, seuraaja pysähtyi taas myös. Hän rupesi tuntemaan turvallisuuden tunnetta, kun Lehtilän talo oli lähellä. Hän sanoi seuraajalle, että mitä sinä haluat, tule tai pysy pois. Sillä hetkellä seuraaja hävisi tieltä, katosi kertakaikkiaan olemattomiin. Se arvoitus on vieläkin ratkaisematta. 

Lehtilän Anni pimeällä iltamyöhällä oli tullut kyläilemästä Lehtilän Heikin talolta. Päästyään Korpelan mäkeen Korpelan autiotalosta oli ruvennut kuulumaan melua ja musiikin pauhua. Lehtilän Väinö puolestaan oli kuullut Korpelan navetan vintistä puimakoneen ääntä keskellä yötä. 

Ylitörmän Kimmo asuessaan yksin Korpelassa oli iltamyöhällä ruvennut kuulemaan Korpelan vintiltä outoja ääniä, säikähti niin, että täytyi hakea Lehtilän Pentti yökaveriksi. 

Hautalan Laura yksin asuessaan Korpelassa luuli eräänä syysyönä joutuvansa tekemisiin Korpelan kuuluisaksi tulleen kummituksen kanssa. Yöllä alkoi kuulua hiippailemista talon nurkissa. Sitten alettiin lyömään kepillä talon nurkkia, käytiin oven takanakin. Laura ei uskaltanut hiiskahtaakaan. Viimein hiippailut ja kopinat lakkas, mutta Laura ei uskaltanut nukkua koko yönä. Lauran mentyä seuraavana aamuna Jokelaan asia selvisi: Veikko oli aamulla sikalaan mennessään löytänyt erään kylän hunsvotin humalassa nukkumassa Jokelan sikalakamarista. 

Oma kummitustarinani:

Tulin koulun jatkokurssilta syysiltana 7 aikaan illalla Jokivarren koululta. Olin yksin liikkeellä polkupyörällä, muut olivat hajaantuneet ties mihin. Rajakosken kohdalle päästyäni huomasin kauhukseni, että Rajakosken kummitusmetsästä näkyi valo. Tarinoiden mukaan siellä metsässä kummitteli milloin milläkin tavalla. 

En tiennyt mitä tehdä. Ajattelin hädissäni mennä pyytämään Rajakosken Anna-nimistä apulaista minua saattamaan kumituspaikan ohi. Mutta sitten muistin ne kaikki tyrmistykset, mitä olimme koulumatkalla tämän talon kohdalla kokeneet. Kerran meitä ahdisti vihainen kukko, joka aivan kuin kiusalla oli laittautunut meitä tien lähelle odottamaan ja saimme torjua kimpustamme. 

Kerran keväällä siellä oli hevoset päästetty ulos, todennäköisesti siivottiin tallia. Olimme vähällä joutua hevosten tallaamaksi, kun ne oikein riemuissaan karkasivat tiellä. Eräänä päivänä koulusta palattuamme Rajakosken hullu rengin retale ajoi meitä takaa, niin että olimme kauhusta kankeina. 

Näinollen en voinut mennä talosta apua pyytämään. Odotin, että joku tiellä liikkuja tulisi, jonka turvin voisin jatkaa matkaa, mutta tietysti ei ketään liikkunut. Etenin pikkuhiljaa kummitusvaloa kohti, eikä aikaakaan, kun rupesi kuulumaan puiden kolinaa. Silloin näin ja huomasin, että kuorma-autoon siellä lastattiin puukuormaa. Helpotus oli valtava. Siinä se kummitus! 

Kalliokoskella aikaisempien asukkaiden aikana oli nähty talon tytön kantavan saunasta tupaan päin lyhtyä, vaikka tytär oli kuollut. 

Äiti-Fanny oli nuorena kotona ollessaan tullut yöllä jostain piirikarkeloista. Nähnyt Lukkarinojan kohdalla taivaalla valtavan kirkkauden, aivan kuin taivas olisi repeytynyt kahtia. Fanny oli hirveesti säikähtänyt ja oli ihan maahan lyöty. Fanny oli arvellut ja uskonut, että se oli hänelle varoitus ja kesti kauan ennekuin uskaltautui uudelleen samanlaisiin tilaisuuksiin. Väinö sanoi kyllä, kun tämä asia tuli joskus puheeksi, että se oli meteoriitti-ilmiö taivaalla eikä mikään muu.

Kalliokosken Frans eli Kallion isäntä sairasti aikoinaan tuberkuloosia, johon sairauteen myöhemmin kuolikin v. 1938. Terveysviranomaiset olivat kehottaneet isäntää muuttamaan nukkumaan eri huoneeseen eikä nukkua samassa huoneessa muiden kanssa tartuntavaaran takia. Niin isäntä muutti sänkynsä porstuanperäkamariin. 

Eräänä kesäyönä isäntä oli herännyt ehkä yskänkohtaukseen ja samalla huomannut ovensuussa seisovan kaksi vierasta miestä. Isännän kysyessä näiltä miehiltä ketä te olette ja mitä on asiaa. Nämä eivät olleet vastannut mitään vaan hiljaa häipyneet. Aamulla isännän kysellessä muulta talon väeltä, että näkivätkö muut nämä oudot kulkijat. Kukaan ei ollut nähnyt. Ovienkin piti olla haassa sisältäpäin. 

Jotku sanoivat, että se tietää kuolemaa isännälle. Jotkut taas, mm. Mäkelän Väinö, sanoi sen olevan uniharhaa. Meitä lapsia tämäkin kummitusasia pelotti kauan aikaa. 

Olimme Kalevin kanssa 5-6 tai 4-5 vuotiaat, kun lähdimme seikkailemaan hevosrekitietä Kallion kyrölle päin. Isä oli mennyt halkokuormaa hakemaan Kallion ja meidän rajalta metsästä, näitä jälkiä läksimme seuraamaan. Matkan varrella tuli tiehaara vastaan. Olimme neuvottomia, että kumpaa tietä lähdemme. Poikkesimme oikealle kääntyvälle teille, siinäkin kulki reen jäljet. Taivalsimme vajaan kilometrin verran ja sieltä tuli talo vastaan (Haavanlammi). Olimme kauhuissamme, luulimme olevamme jo jossain maailman äärissä. Huutaen palasimme samaa tietä takaisin. Kerroimme kotona tästä kummallisesta retkestämme ja talosta, jonka näimme. Äiti sanoi, että se oli varmaan kirkko, siihen aikaan uskoin tai kuvittelin kirkkoa juuri tällaiseksi taloksi. Emme olleet oikeata kirkkoa koskaan nähneet. 

Parkanon Raivalan kylä oli kaukaisin paikka, jossa olimme koskaan käyneet. Kahta tai kolmea vuotta myöhemmin Haavanlammin eli Lammintie tuli meille jo erittäin tutuksi, siellä jouduttiin käymään monenlaisilla asioilla, niin kuin monessa muussakin paikassa.