Kihlajaiset

 

Oli Kalevalan päivä 28. helmikuuta 1946. Hämäläisen Helmi ja Haavanlammin Jalmari lähtivät kihlamarkkinoille Poriin. Helmi oli Karjalan siirtolaisia, kotoisin Kirvun pitäjästä ja asui meillä Mäkelässä sisarensa Elsan kanssa. Muu perhe oli jo muuttanut Orimattilaan. 

Eräänä helmikuun päivänä Helmi kuiskutteli minulle, että lähtisitkö sie Eila kyytimään hänet ja Jalmarin huomenaamulla asemalle, menemme Jalmarin kanssa kihlan ostoon, isältäs pyysimme jo hevosen matkantekoon. Lähinhän mie, riemumielin lähinkin niin tärkeää toimitusta suorittamaan. 

Aamulla lähdettiin jo hyvin aikaisin asemaa kohti meidän laiskalla Heppulilla. Oli tuiskusää, pohjoinen puhui voimakkaasti. Meno oli hitaanlaista, niin kuin aina, kun Heppuli oli aisoissa. Muistan, kun laskettiin jyrkkää Ylikankaan ahdetta, Heppuli teki kaikkensa ettei yhtäkään juoksuaskelta vaan tulisi otettua. 

Asemalle päästiin vähän vilusta hytisten. Odottelin niin kauan kun juna tuli ja nuoripari lähti kohti onnen kukkuloita. Sopimus oli, että illalla haen kihlaparin taas asemalta. Niin tultiin aamun kajastuksessa takaisin. Heppulikin oli vähän virkeämmällä tuulella, otti jopa muutaman juoksuaskeleenkin. Vein hevosen takaisin talliin heiniä rouskuttamaan. 

Elsalle näistä kihlatouhuista ei oltu puhuttu, Helmi ei ollut puhunut mitään. Sisälle päästyäni minua odotti hyvin äkäinen ihminen. Elsan mielestä minun ei olisi pitänyt lähtee niitä hulluja viemään asemalle. Sanoi hulluja kyllä paljonkin eläissään nähneensä, mutta ei vielä noin hulluja. Sanoi, että hän ei rupee mitään kihlajaiskahveita laittamaan, menkööt Haavanlammille. Mutta vähitellen päivän aikana Elsan mieli alkoi sulaa ja piiras- ja torttutaikinaa Elsa alkoi puuhailemaan. 

Illan hämärtyessä minä sitten taas lähdin Heppulilla vastaan asemalle. Tuiskutti ja tuuli puhalsi yhtä kylmänä kuin aamullakin. Ja yhtä vastahakoisia oli Heppulin askeleet kuin aamullakin. Sitten taas asemalle ja kohta juna jo tulikin. 

Sieltä se sitten tuli junasta onnea säteilevä kihlapari, suut hymyssä kummallakin. Sitten taas takaisin kotiinpäin, minä istuin kuskipukilla ja kihlapari peittopihin käärittynä reen perällä. Helmillä oli kihlamatkasta paljon kerrottavaa, Jalmari tapansa mukaan istui sanattomana, ehkä sana silloin tällöin kuului Jalmarinkin suusta. 

Takaisin tultiin taas vähän vikkelämpään , Heppuli otti kotimatkalla taas muutaman juoksuaskeleenkin. Pirttiin päästyämme Elsa oli yhä yrmypäällä, ei mitään onnitteluja kihlaparille, oli kumminkin keittänyt kihlajaiskahvit ja oli torttua ja piirasta kahvipöydässä. 

Helmi kahvipöydästä päästyään alkoi esittelemään kihlakapineitaan. Muistan erityisesti kalevalakorun, jonka Jalmari oli Helmille ostanut ja josta Helmi oli erityisen ylpeä. Mieleeni on jäänyt ihana lämpöisyyden tunne, kun kylmästä tuiskusäästä tultiin lämpöiseen pirttiin. Poskia alkoi kuumottamaan ja vilusta jäykät jäsenet alkoi notkistua. Ja yksi oli laulu ylitse muiden, Helmin ja Jalmarin onnenlaulu. 

Keväällä Helmi muutti sitten tulevaan kotiinsa. Häät oli kesällä muistaakseni juhannuksen aikoihin.