Vappumuisto

 

Silloin kun Vanha-Paju vapputorvea soitti. Silloin ei Vanha-Paju nimitystä vielä käytetty, sanottiin vaan lyhyesti Pajuksi. Ikäkin oli Frans Pajusella vielä kohtalaisen nuori silloin. Ikipäiviksi mieleeni on jäänyt vain tämä eräs Pajun monista vappusoitoista. Olen kertonut tämän jo varmaan ennenkin. Mutta koska vajaa viikko sitten vietettiin taas erästä vappua maailmankaikkeudessa, niin eikös vaan taas kerran tuo ikimuistoinen lapsuusvappu pulpahtanut mieleen. Minäkin olin silloin vielä alle rippikouluikäinen, oltiin koulusta vapaalla. 

Kaupungeissa ja taajamissa silloin vietettiin vapunpäivää juhlamenoin niin kuin nykyäänkin. Kylillä se oli tavallinen arkipäivä kaikenlaisine askareineen. Eikös vaan meillekin oltu järjestetty vähän kaikenlaista askaretta. Aamulla isä-Väinön johdolla mentiin kellariin perunansiementä valikoimaan laatikoihin, joita oli joka vuosi 6-7 laatikkoo pirttiin kannettavana. Me Ellin ja Olavin kanssa täytimme laatikot. Sitä en muista, ketkä ne sisälle kantoi, todennäköisesti Olavi Väinön kanssa. 

Oli tavattoman tyyni tuuleton auringon pilkistelypäivä. Sen maailman aikaan varpuluutia käytettiin vähän kaikkialla. Oli pirtti-, navetta- ja riihiluutakin, joita syksyisin valmistettiin iso kasa vuodeksi kerrallaan. Lattiaharjat olivat vielä harvinaisia silloin. Isä-Väinö oli aina luuta- ja vihtamestarina. Saunavihdat tehtiin kesäaikana. Varpuluutia teetettiin aina joskus jollakin kylän luutamestarilla. Meilläkin oli Mäkisen Kalle aina tarvittaessa milloin mihinkin tehtävään. Talven aikana käytetyt melkein tyngiksi kuluneet luudat pantiin visusti aina talteen kevään pihan siivoukseen käytettäväksi. 

Tynkäluudat heitettiin sitten aina tikkakomppeliin, kuistilla olevaan isoon komeroon odottamaan kevättä ja jokakeväistä pihan siivousta. Saivat siinä antaa vielä viimeisen palveluksensa. Niinpä kellarihommien päätyttyä äiti-Fanny käski minut, Ellin ja Tertun ottaa luutakynät esille ja alkaa siivota pihapiiriä. Pihamaa oli avara ja työtä riitti. Luutakynä toisensa perään kävi käyttökelvottomaksi, että jouti navettakeittiön padan alle. 

Mutta annas olla! Hetken työskenneltyämme tuulettomassa ilmanalassa alkoi kuulua Pajun torven voimakkaita töräyksiä, joita Korpelan silloin niin kuohuva koski säesti. Siinä oli vapputunnelmaa vuosikymmeniksi eteenpäin. Ei vappua, että se ei sen vapun tunnelma tulisi mieleen. 

Kaikki tietävät 1950 vuoden vapputapahtuman, jolloin oli hikeä, verta ja kyyneleitä, joita melkein samanaikaisesti koki Rajalan Pentin, poliitikon rouva, jonka etunimikin sattui olemaan Vappu. 

Kyllä se Pajun vapputorvi törähteli tietääkseni monena vappuna. Jos sää oli tuulinen, silloin ei torven ääni kuulunut Mäkelän mäelle asti. Piha tuli sinä keväänä siivottua hyvissä sääolosuhteissa, vapputunnelma pääsi oikeuksiinsa, mitä voi muistella vielä noin 81 vuotta myöhemminkin.

 

Terttu kertoi hyvinkin muistavansa saman vapputapahtuman, etenkin siitä torven törähtelystä. Kysyin Pajun Vilholta kerran, tietääkö torven kohtalosta. Oli Vilhon mukaan aikoja jo hävinnyt teille tietymättömille. Olisikohan Paju tuonut aikoinaan Amerikasta tuon torventoitotustavan, missä sitä on toitoteltu vapun kunniaksi.