Vaselli

 

Pääsimme taas kerran seuraamaan tanssikarkeloita, jotka olivat meidän suulissa. Tätä ennen juoksimme varkain naapuriin Kalliokosken riihelle seuraamaan joitakin talkootansseja, jossa emme uskaltaneet viipyä kovin pitkään kuitenkaan. Mutta nyt, kun kemut oli tuossa lähellä, siinä sitten ovensuussa seisoskeltiin silmät ja kasvot tarkkana. Kukaan ei kuitenkaan ollut muistanut hommata sinne pelimannia. Siinä sitä sitten oltiin. Mutta sitten joku näsäviisas ehdotti Palomäen Väinölle, että Väinö hoitelisi pelimannin homman laulelemalla. Väinö suostui heti asiaan. 

Kappaleiden nimistä en tiedä, mutta sen muistan, että niissä oli välillä aina joku lallatuskohta. Tilutilulei ja lallallaa, tilutilulei, jota sitten matkimme monta päivää minä ja Kalevi. Väinö löi jalallaan tahtia laulaessaan ja oli varmaan tosi väsynyt, kun urakka oli ohi. Joku joukosta ehdotti Väinölle kerättävästä kolehdista, josta Väinö oli hyvillään. Jonkun lätsä toimi sitten kolehtihaavina. Muuta en siitä tilaisuudesta muista. 

Väinö löysi Rajakoskella renkinä ollessaan elämänkumppanin, jota asiaa sitten ihmeteltiin oikein joukolla.

Muistelen, että Väinö tapasi tulevan kumppaninsa puhemiehen kautta ja muistelen sitäkin, että nuoripari avioiduttuaan asettautuivat ensinnä asumaan Vesasen Hultan tiloihin (Nyk. Silta-Henttonen) ja sitten muuttivat Hirvikankaan kulmalle asumaan. 

 

Vaselli 

Kaikesta päätellen Karboffin Vasili on ollut Rajakoskella päiväläisenä, eli päivämiehenä myös sellainen taloon päin oleva henkilö. (Päivämieheksi sanottiin työntekijöita, jotka kävivät talon töissä kotoaan päin tarvittaessa, etenkin kylvö- ja korjuuaikoina.) Sanottiin, että ei Vaselli ole Rajakosken asioista tietävinään, jos siltä jotain kysyy. Vaselli puhuu meuhkaavaan sävyyn, siitä sai sellaisen mielikuvan, että Vaselli on aina pahalla päällä. Kävi meilläkin aina joskus joidenkin asioiden tiimoilta, joita en muista. Sellainen laulavan meuhkaava puhetyyli minulle on Vasellista jäänyt mieleen. Olisikohan ollut vienankarjalaista perintöä. 

Vasili oli lähtenyt aikoinaan, kun raja oli vielä auki, laukkuryssäksi veljensä kanssa Suomen puolelle. Itä-Karjalan Uhtualta olivat kotoisin. Se laukkuryssä -nimitys ei ollut mikään vihasana vaan ammattinimitys. Kiertelivät pitkin ehkä lähinnä Etelä-Suomea. Osui sitten Vasili joskus näillekin seuduille ja kerran matkoillaan poikkesi sitten Kaharinkin talossa (Lehtilän Eevan ja perikunnan talo), joka oli siinä niin mukavasti tien varressa. Siellä sitten ehkä vähän kuiskutteli Hiltan korvaan ja se oli Hiltalla menoa sitten. Oman mielikuvitukseni tuote.) On saattanut olla niinkin, että Hilta on ollut jossain piikapaikassaan ja siellä kohdanneet. Se on ollut kyllä Hiltalta (Hilda) rohkea veto lähteä ventovieraan jonkun shemeikan matkaan. Kaharilla oli Hiltan perheessä useampia tyttäriä, niistä varmaan on joku tai jotkut piiaksikin joutunut lähtemään aikoinaan. 

Minun tietämykseni mukaan Hiltalla ja Vasellilla oli sopusuhtainen avioliitto. Aunekin tuntui kovasti olevan isänsä tyttö. Se isä oli Aunen tarinoissa paljon mukana myönteisessä mielessä. Hilta oli nöyrä, hiljainen ihminen, joka sopeutui kaikkien kanssa. 

Olen kuullut, että Hilta ja Vasili asettautuivat ensinnä asumaan Korpelan pikkupirttiin v. 1916, jolloin Hilja vanhin heidän lapsistaan syntyi. Uskonnolliset seikat estivät parin naimisiin menon kunnes Ismon syntyessä ehkä v. 1936-1937 (En tiedä tarkkaan vuosilukua.) pari viimein sai vihkiluvan. Jossain vaiheessa perhe muutti sitten torppaan, jota kutsuttiin Männistöksi. Alettiin puhua Männistön Hiltasta ja Aunesta ym., mutta Vasili pysyi kaikkien suulla Karboffin Vasellina. 

Enpä aikoinani ottanut selville, keneltä he tuon torpan ostivat ja mikä on ollut sen torpan historia. Olen joskus kuullut kerrottavan, että se olisi ollut Ylikosken torppa aikoinaan, kuten on ollut Lempin mökkiä vastapäätä oleva torppa, joka on kuulunut Rajakoskelle aikoinaan ja jonka nimi on ollut Rajamäki.